Kira Korotkovan vanhemmat olivat kommunisteja, jotka kuuluivat vastarintaliikkeeseen toisen maailmansodan aikana. Hänen isänsä vangittiin ja teloitettiin. Hänen äitinsä oli gynekologi. Kira asui äitinsä kanssa Bukarestissa sodan jälkeen ja kävi koulua. Korotkova pääsi opiskelemaan maineekkaaseen Moskovan elokuvainstituuttiin (VGIK), josta hän valmistui 1959.[2] VGIK:ssa opiskelivat liki saman ikäpolven elokuva-ohjaajista myös esimerkiksi Mikko Niskanen (1929–1990), Andrei Tarkovski (1932–1986) ja Elem Klimov (1933–2003).lähde?
Korotkova sai Odessan elokuvastudiolta ohjaajan tehtävän. Hän nai Odessassa ohjaajakollegansa Aleksandr Muratovin ja teki kaksi ensimmäistä elokuvaansa yhteistyönä aviomiehensä kanssa.[2]
Korotkovan yksin ohjaama esikoiselokuva oli vuonna 1967 ensi-iltansa saanut kolmiodraamaLyhyitä kohtaamisia (Korotkie vstretši), jonka pääosia näyttelivät Muratova itse ja myöhemmin suursuosioon laulajana noussut Vladimir Vysotski. Seuraava elokuva, Pitkiä jäähyväisiä (Dolgie provody, 1971) kertoo yksinhuoltajaäidin ja teinipojan hankalasta suhteesta. Se kiellettiin Neuvostoliitossa kokonaan, ja Muratovan ura keskeytyi moneksi vuodeksi. Uransa alun pienimuotoisista kamarielokuvista Muratova suuntautui myöhemmin persoonallisen surrealistiseen ja huumoria käyttävään elokuvailmaisuun.[6] Hän pääsi draaman pariin ohjaajaksi vasta Leningradiin muutettuaan, jossa valmistui rakennustyöläisistä kertova Poznavaja belyi svet (1978).[2] Vuonna 1990 valmistunut Asteeninen oire (Astenitšeski sindrom[7]) sai tuomariston erikoispalkinnon Berliinin elokuvajuhlilla 1990.[8]
Peter von Bagh totesi teoksessaan Elokuvan historia (1998) Muratovan tehneen ”ohjaajan elokuvia” ja käyttäneen ”kaikkien sääntöjen ulkopuolelle etenevää kuvakieltä, jossa dokumentin ja sepitteen rajat ovat suhteelliset, otokset ovat avoimia...” Elokuvista jäävät von Baghin mukaan mieleen ”kriisit ja tuskatilat, jotka usein liittyvät miehen ja naisen suhteisiin”.[5]
↑ abPeter von Bagh: Elokuvan historia, s. 501, 611, 613. (Maininta Muratovan joutumisesta kieltojen ja rajoitusten kohteeksi s. 501; merkittävästä urasta s. 611; kuulumisesta ”ohjaajien elokuvan” tekijöihin ja kuvakielestä s. 613) Helsinki: Otava, 1993 (3. painos). ISBN 951-1-19811-4
