Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Elokuvaa kuvattiin Lammilla, Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa. Elokuva on julkaistu VHS:nä ja DVD:nä. Elokuva on esitetty televisiossa vuosina 1984, 1987, 1994, 2004, 2008 ja 2015.
Elokuvan suuri kuvausryhmä valmistautuu tulevan elokuvan tekemiseen erään maalaistalon pihamaalla. Lopulta elokuvassa esiintyvä "kirjailija Jalmari Finne" (Esa Pakarinen Jr.) saadaan maskeerattua kuvauskuntoon ja kirjailija alkaa kertoa omasta elämästään sekä "Kiljusen herrasväki"-kirjojen synnystä. Hän esittelee tarinansa henkilöt eli isä (Jukka Sipilä) ja äiti Kiljusen (Marja-Sisko Aimonen) sekä heidän lapsensa Mikael "Mökö" Kiljusen (Jouni Lukus), Lennart "Luru" Kiljusen (Kai Lemmetty) ja Olga Vilhelmiina "Plättä" Kiljusen (Salli Pallasmaa) sekä heidän Pulla-koiransa (Sessan). Kirjailija Finne pysyttelee koko elokuvan ajan ns. "hengessä mukana", välillä kertojana ja välillä elokuvan katsojien, mutta ei henkilöiden näkemänä miehenä.
Kiljuset (oik. Kiljanderit) ovat erittäin äänekäs ja keksintörikas maanviljelijäperhe, jonka esi-isiin kuuluu mm. "vihreän kullan keksijä". Eräänä aurinkoisena päivänä Kiljuset saavat kirjeen, josta he lukevat voittaneensa Oma Liesi-lehden tietokilpailussa palkintomatkan Suomen pääkaupunkiin Helsinkiin, arvioituaan ainoina oikein Suomen järvien lukumäärän eli 60 001. He lähtevät kohti Helsinkiä ilman Plättää ja aiheuttavat suurta hämmenystä Kiljusperän lentoasemalla otettuaan matkatavaraksi hirveän määrän omia eväitään. Lähtiäisiksi isä Kiljunen jättää omatekoiseen puhelinvastaajaan oman viestinsä, mutta Mökö ja Luru täydentävät kyseistä viestiään ilmoittamalla, että Kiljusten omaisuus tullaan huutokauppaamaan heidän pihallaan juhannusaattona.
Kiljuset aloittavat heidän oman kierroksensa Helsingissä katselemalla nähtävyyksiä ja soittamalla erittäin kovaäänisesti Plätälle, mikä toistuu lähes koko ajan. Seuraavana aamuna Mökö ja Luru päättävät kiivetä Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaalle ja saavat suuren poliisijoukon peräänsä.
Koko perhe pääsee pakenemaan poliisijoukkoa Suomenlinnaan, vaikka poliisijoukko keskeyttää takaa-ajon ryhmittäytyäkseen Espan lavalle juhlimaan Helsinki-päivää.
Suomenlinnassa Kiljusten perhe herättää suurta hämmenystä ja huomiota keittämällä kahvit nuotiolla. Suomenlinnan turistiopas (Ior Svedlin) esittelee kuvan Kiljusten esi-isästä, Karl Kiljanderista, joka oli ollut 53 vuotta Suomenlinnan vankilassa tyrkättyään Turun silloisen pispanAurajokeen. Isä käy erittäin äänekkäästi varmistamassa asian silloisessa Valtionarkistossa. Paikalla on myös kirjailijan henki, joka puolustautuu toteamalla, että oli elokuvan tekijöiden idea tuoda Kiljuset arkistoon.
Päätoimittaja Puputti (Markku Blomqvist) pettyy valokuvaaja Reiskan ottamiin kuviin, koska Kiljusia ei pysty mitenkään pysäyttämään. Toimittaja Lehto saa puhelun isältä, joka sanoo perheen kadonneen. Mökö ja Luru ovat hurjastelemassa kaupungin raitiovaunulla ja saavat suuren poliisijoukon peräänsä. Takaa-ajo huipentuu Linnanmäen huvipuistoon, jossa Kiljuset pidätetään. Päätoimittaja Puputti onnistuu vapauttamaan Kiljuset puheenjohtaja Häyrysen (Ari Piispa) avulla.
Kiljusten perhe kutsutaan Tänään keittiössä -televisio-ohjelmaan valmistaamaan "maankuulua kalakeittoa" äiti Kiljusen reseptin mukaan. Juuri ennen televisio-ohjelman alkua äidille, Mökölle ja Lurulle iskee kaamea vessahätä, joten isä Kiljunen joutuu yksin suoraan lähetykseen kertomaan perunoiden keittämisestä. Kun äiti, Mökö ja Luru saapuvat paikalle, lavasteet luhistuvat ja lähetys joudutaan keskeyttämään ilmoituksella "hetkinen...". Kaksospojat saavat aikaan vielä lisää ongelmia: he pimentävät vahingossa kaikki Helsingin valot puhaltaessaan syntymäpäiväkakun kynttilöitä ja aiheuttavat Korkeasaaressa suuren "eläinvuodon".
Viimeisenä iltana Kiljuset kutsutaan Helsingin ylipormestarin (Antti Litja) kutsuille Katajanokan upseerikerholle. Juhlaväen tanssiessa tangoa, pojat karkaavat Hanasaaren voimalan kivihiilikasalle laskemaan mäkeä. Nokiset kaksospojat noudetaan ylipormestarin autolla Kansallisteatteriin katsomaan Hamletia. Pojat saavat "Hamletin" (Asko Sarkola) sekoamaan sanoissa täydellisesti, eikä kirjailijan kuiskauksista ole yhtään apua. Sekasorron yltyessä yhä enemmän ja enemmän "Hamletin" esittäjä alkaa laulaa Kiljusista kertovaa laulua, johon kaikki yhtyvät. Kirjailija Finnekin toteaa, että "näin hauskaa minulla ei ole koskaan ollut Kansallisteatterissa".
Palatessaan takaisin kotiin Kiljuset huomaavat huutokaupan heidän pihallaan. Tällä kertaa isä ei pane jäitä hattuun poikien kehotuksesta, vaan ajaa poikia takaa kirjailija Finnen myhäillessä pellolla Plättä polvellaan.
Muusikot / Studio-orkesteri: Ole Halén (kitara), Seppo Hovi (haitari ja piano), Oiva Isojärvi (pasuuna), Jarmo Katajamäki (trumpetti), Markku Kopisto (musiikin johto ja klarinetti), Juhani Komulainen (pasuuna), Reino Laine (rummut, lehmänkellot ja congat), Aale Lindgren (oboe d'amour), Jack Mattson (huilu, piano sekä soolo- ja komppikitara), Vesa Mäkelä (huuliharppu), Gösta Möller (tuuba), Risto Pensola (bassoklarinetti), Heikki Raine (trumpetti), Jaakko Raulamo (sello), Mikko Salo (piccolohuilu ja huilu), Eerik Siikasaari (basso) ja Kaj Westerlund (piano)
Kuvauspaikat
Kilkon tilan päärakennus (Kiljusten maalaistalo) ja sen ympäristö (Kiljusten talo), (nyk.) Ronnintie 60, Lammi
Helsinki-Vantaan lentoasema sekä sen matkustajaterminaali (lentoasema) ja reittilentokone "McDonell - Douglas DC-8 lentoaseman hallissa (lentokoneen matkustamo, Vantaa)