|
|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Tarkennus: Artikkelin alkuosan anylyysit kaipaisivat lähteitä
|
Kiitorata (engl. Airport) on yhdysvaltalainen vuonna 1970 ensi-iltansa saanut elokuva, joka edustaa 1970-luvun katastrofielokuvien genreä.
Kiitorata – Arthur Haileyn kirjalliselle tuotannolle tyypillisesti – oli myös aikansa elokuvan ja television ”dokumentaarisuusaallon” osa: se kertoi ”realistisesti” lentoaseman ja lentoliikenteen toiminnasta kuten samaan aikaan televisiossa kerrottiin esimerkiksi natseista (Polttouhrit) ja tummaihoisista orjista (Juuret). Haileyn tiiliskivi-kokoluokan kirja oli ollut samana vuonna Yhdysvaltain kirjojen myyntilistan kärjessä. Tämä oli myös ajankohdalleen tyypillistä: myyvistä kirjoista tehtiin hyvin nopeasti elokuvaversio, mikä usein näkyi elokuvien laadussa.[1]
Kiitorata toimi alkusysäyksenä 1970-luvun katastrofielokuvien aallolle. Se sai vuosikymmenen mittaan kolme jatko-osaa: Jättiläinen taivaalla (Airport 1975, 1974), Kaappaus Bermudan kolmiossa (Airport ’77, 1977) ja Airport ’80 – Concorde (1979). Elokuvasarja joutui 1980-luvulla pilan kohteeksi parodiaelokuvissa Hei, me lennetään! ja Hei, taas me lennetään!.[2]
Juoni
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Burt Lancaster esittää Lincolnin kansainvälisen lentoaseman päällikköä Mel Bakersfeldiä, jolle elämä on työtä samalla kun hänen ”rikkaan perheen tytär” -vaimonsa Cindy haluaa hänet hyväntekeväisyysjuhliin ja isänsä yritykseen työhön. Kuten 1970-luvun elokuvissa oli tyypillistä, sankarin avioliitto oli hajoamassa, mutta miehen onneksi hänen sihteerinsä (alkuperäisteoksessa suuren lentoyhtiön sosiaalipäällikkö) ymmärtää häntä ja he löytävät toisensa elokuvan lopussa.
Lentoaseman päällikkö on julkisen sektorin johtaja ja tässä roolissa lataa katsojille monologin, jossa haetaan lisärahoitusta lentoasemille ajankohtana, jolloin valtion rahoituksen kasvu oli hiipunut.
George Kennedy on lentokentän kenttätyömiesten pomo Joe Patroni, joka muun muassa saa lentoaseman lumeen juuttuneen aikansa huippua edustavan Boeing B707-matkustajalentokoneen liikkeelle - tarpeeksi työntövoimaa moottoreista - sääntöjen rikkominen tuo tuloksen! Hänen avioliittonsa voi hyvin.
Kolmas hahmo on Dean Martinin esittämä liikennelentäjä Vernon Demerest, jolle tulee ongelma raskaaksi saattamastaan lentoemännästä Gwen Meighenistä (J. Bisset).
Comic relief-hahmona on tässä elokuvassa mummo Ada Quonsett, joka matkustelee huvikseen ilman lentolippua.
Elokuvan katastrofin tuovana uhkana on työtön, kiivasluontoinen ja mielisairas entinen räjäytystyön esimies D O Guerrero, joka huijaa vaimoltaan viimeiset rahat, ostaa niillä lentolipun Roomaan, ostaa suuren henkivakuutuksen ja aikoo räjäyttää koneen ilmassa, jotta vaimo saisi korvaukset. Tarkka tullimies, joka elokuvan alussa paljastaa varakkaan naisen salakuljettamasta koiransa kaulapannassa timantteja (joka on ajankohtansa sosiaalista viestiä), aistii, että tässä miehessä on jotain vikaa ja lentoyhtiö profiloi miehen uhan - ottamatta lainkaan yhteyttä viranomaisiin!
Koska koneessa on ”kansalaisen oikeuksia” puolustavia ihmisiä (tuohon aikaan American Civil Liberties Union oli vielä kovasti aktiivinen Yhdysvalloissa), miehen pidätys epäonnistuu ja hän räjäyttää itsensä koneessa. Raskaana oleva lentoemäntä vammautuu muun muassa kasvoihin pahasti ja Dean Martinin esittämä lentäjä tunnustaa rakkautensa hänelle. Kone vaurioituu, mutta onnistuu palaamaan lähtökentälle. Koneen laskeuduttua kentälle se tietenkin rullaa omin voimin putken päähän ja matkustajat poistuvat koneesta. Ada Quonsett, joka osallistui hullun miehen taltuttamiseen, sai lentoyhtiöltä elinikäiset ilmaiset lennot minne tahansa business-luokassa, joka vei hänen pelistään ilon. Lentoaseman päällikkö lähtee sihteerinsä luo yöksi.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Näyttelijät
Vastaanotto
Kiitorata sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta, joista Helen Hayes voitti palkinnon parhaasta naissivuosasta. Maureen Stapleton sai roolistaan Golden Globen.[3][2]
Arvioita
VideoHound’s Golden Movie Retriever pitää Kiitorataa vanhanaikaisena ja sen käsikirjoitusta jokseenkin typeränä. Se antaa elokuvalle kuitenkin kolme tähteä neljästä.[3]
Suomalainen Episodi-elokuvalehti listasi Kiitoradan vuonna 2004 kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi katastrofielokuvaksi.[2]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Kiitorata Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Ebert, Roger: Airport RogerEbert.com. 1.1.1970. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
- Airport Cinema Sight. 18.10.2010. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
- Airport 1970 Letterboxd. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
