Kellotalvikki (Pyrola media) on lähinnä Euroopassa kasvava talvikkilaji. Suomessa lajia tavataan koko maassa.
Ulkonäkö ja koko
Kellotalvikilla on pitkä maarönsy, josta nousee 10–25 cm korkeita lehdettömiä kukkavarsia. Varsien juurella on vihreinä talvehtivia ruusukelehtiä. Paksut, kovat ja muhkuraiset lehdet ovat 3–5 cm pitkiä ja muodoltaan pyöreitä tai pitkänpyöreitä sekä pyöreäkärkisiä. Siipipalteinen ruoti on lehden lavan pituinen tai lyhyempi. Kellotalvikin kukinto on pysty terttu. Valkoiset tai punertavat kukat ovat kellomaisia, emin luotti on kukasta ulkoneva. Kellotalvikki kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa.[1] Kellotalvikki on kukiltaan kuin isotalvikin (Pyrola rotundifolia) ja pikkutalvikin (Pyrola minor) välimuoto.
Levinneisyys
Kellotalvikkia tavataan Alpeilta itään läpi Keski- ja Itä-Euroopan metsävyöhykkeen Uralille saakka. Pohjoisessa sitä tavataan Britteinsaarilla sekä Fennoskandiassa. Satunnaisemmin lajia tavataan myös muun muassa Kreikassa, Turkissa, Kaukasuksen alueella ja Etelä-Siperiassa.[2] Suomessa kellotalvikki on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisemmassa se on harvinaisempi.[3]
Elinympäristö
Kellotalvikki kasvaa tuoreissa ja kuivahkoissa valoisissa kangasmetsissä, harjuilla ja vaaranrinteillä.[1]
Lähteet
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
Aiheesta muualla