Kellot eli sinikellot (Campanula) on noin 440 ruohovartista kasvilajia käsittävä sukukellokasvien heimossa. Lajirunsaimpia kellot ovat Välimeren alueella, erityisesti sen itäpuolella. Euroopassa lajeja on 140–150 ja samoin Turkissa runsaasti. Kelloja kasvaa myös troopiikin alueella vuoristoissa. Jotkin harvat lajeista ovat varpumaisia, kuten Azoreilla kasvava azorienkello (Campanula vidalii). Sukuun sisältyy suuri määrä koristekasveina viljeltyjä lajeja, ja kelloista on paljon jalostettu näyttävästi kukkivia lajikkeita. Toisaalta kelloihin kuuluu lajeja, jotka etelämpänä ovat hankalia rikkakasveja, kuten Suomessa vanhana koristekasvina tunnettu vuohenkello (C. rapunculoides).[1]
Kellot ovat tavallisesti monivuotisia ruohovartisia kasveja. Niiden lehdet ovat varressa kierteisesti. Kukan terälehdet ovat osin yhteenkasvaneet kellomaiseksi teriöksi, jonka mukaan kellot ovat suomenkielisen nimensä saaneet. Teriö on väriltään usein sininen tai valkea.[2]
Kellolajeja
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa esiintyviä kellolajeja:[3][4]
Lisäksi useita erilaisia koristekasveina käytettäviä risteymiä kutsutaan yhteisnimellä tarhakello.[6]
Kellot Suomessa
Suomessa kelloja kasvaa koko maassa etelärannikolta Lapin tuntureille.[8] Kymmentä eri kellolajeja tavataan vakiintuneena. Niistä neljän, kiirunan-, kurjen-, varsan- ja kissankellon, katsotaan olevan alkuperäisiä. Loput ovat vanhoja tai uusia tulokaslajeja.[2] Lisäksi neljä lajia, hiiren-, rastaan-, maarian- ja ketunkello, on havaittu hyvin harvinaisina satunnaistulokkaina. Vierasperäinen laji on myös sammakonkello, joka on levinnyt Pohjois-Amerikastaheinänsiemenen mukana, ja jota kasvaa Pohjoismaissa vain muutamassa paikassa Hämeessä.[4] Lajeista selvästi yleisimmät ovat kissankello ja harakankello, joista kissakello kasvaa koko maassa. Kissankello on Keski-Pohjanmaan maakuntakukka.[9]
Lähteet
Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
Viitteet
↑Mabberley, D. J.: The plant-book. A portable dictionary of the vascular plants, second edition, s. 120. UK: Cambridge University Press, 1997. ISBN 0-521-41421-0
↑Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2019: Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo. — Norrlinia 34: 1–206. (s. 103–104.)
↑ abMossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 579–585. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1
↑Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7
