Karyain kaupunki sijaitsi Lakoniassa Arkadian rajalla.[2] Tutkijat ovat pitkään olleet erimielisiä sen sijainnista.[1][2]Pausaniaan ja useiden sotaretkien kuvausten perusteella on selvää, että se sijaitsi tiellä TegeastaSpartaan, mutta kyseessä ei välttämättä ollut päätie vaan erityisesti sotaretkillä käytetty vaihtoehtoinen reitti.[2][7] Sitä käytettiin kenties sen vesilähteiden vuoksi, joihin Lykofron todennäköisesti viittaa.[2][8]
Perinteisesti Karyai on sijoitettu nykyisen Karyésin kylän paikalle tai lähelle.[9] Nykyisin se sijoitetaan kuitenkin yleisemmin nimellä Análipsi tunnettuun paikkaan,[1][4][10] joka on saanut nimensä lähellä olevasta Kristuksen taivaaseenastumiselle (Análipsi) omistetusta kirkosta. Se sijaitsee linnuntietä noin 2,4 kilometriä kaakkoon Pigadákian kylästä. Samalla kukkulalla on myöhäisbysanttilaisen ajan linnoitustornin rauniot 1200-luvulta.[11] Paikka on nykyisinkin aivan Arkadian ja Lakonian alueyksiköiden rajalla.
Karyain kaupunki on ollut olemassa ainakin arkaaisella ja klassisella kaudella.[4] Kaupunki kuului alun perin Arkadiaan ja Tegealle, mutta spartalaiset valloittivat sen ja liittivät sen alueeseensa.[2][15] Kaupungin asukkaista käytettiin etnonyymiä Karyatēs (Καρυάτης).[2]
Karyailaiset kapinoivat Spartaa vastaan vuoden 371 eaa. Leuktran taistelun jälkeen ja tarjoutuivat opastamaan Theban armeijan Lakoniaan. Pian tämän jälkeen Karyai sai kokea kovan rangaistuksen petoksestaan, kun Arkhidamos III valtasi kaupungin ja teloitti kaikki vangiksi saadut asukkaat.[2][16]
Karyai oli kuuluisa Artemis Karyatikselle omistetusta temppelistä ja vuosittaisesta juhlahetkestä, jolloin spartalaiset neidot esittivät erityistä tanssia.[2][17] Tämä juhla oli hyvin vanhaa perua, sillä toisen messenialaissodan aikana Aristomeneen kerrotaan kaapanneen spartalaisia neitoja, jotka tanssivat Karyaissa Artemiin kunniaksi.[2][18] Ehkä juuri tästä vanhasta neitojen tanssista kreikkalaiset taiteilijat antoivat karyatidien nimen niille naisfiguureille, joita käytettiin arkkitehtuurissa joskus tavallisten pylväiden sijaan, tunnetuimpana AteenanErekhtheionin karyatidit.[2]
Vitruviuksella on kuitenkin kokonaan toisenlainen tarina karyatidien alkuperästä. Hän kertoo, että Karyai olisi kapinoinut persialaisten puolelle vuoden 480 eaa. Thermopylain taistelun jälkeen. Sen seurauksena liittoutuneet kreikkalaiset olisivat tuhonneet kaupungin ja surmanneet sen miehet ja vieneet naiset orjuuteen, ja naisten häpeän muistoksi heidän kuvansa olisi otettu käyttöön arkkitehtuurissa pylväiden sijaan.[1][2][19]
Nykyinen Karyésin kylä, entinen Aráchova, on nimetty antiikin aikaisen kaupungin mukaan vuonna 1930.[20]
↑ abcdefghiHansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 574. (An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation) Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1(englanniksi)
↑ abcdefghijklSmith, William: ”Caryae”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑ ab”58 C3 Karyai?/Iasos?, 58 D3 Karyai?”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699(englanniksi)
↑Arachova – KaryaiName Changes of Settlements in Greece. Institute for Neohellenic Research. Viitattu 21.10.2024. (englanniksi)
↑Phialon, Laetitia: Book review of: B. Eder, M. Zavadil (eds.), (Social) Place and Space in Early Mycenaean Greece. Gnomon, 2023, 95. vsk, nro 6, s. 549–553. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)