Karasburg (namaksi ǀNomsoros, afrikaansiksi aiemmin Kalkfontein, kirjaimellisesti ‘karstilähde’)[1] on kaupunki ǁKarasin alueella eteläisessä Namibiassa. Se on myös Karasburgin vaalipiirin keskus.[2] Vuoden 2023 väestönlaskennan mukaan Karasburgissa oli 6 621 asukasta[3]. Kaupungin ympärillä sijaitsevat Namibian tärkeimmät lampaankasvatustilat.
Kaupunki sijaitsee 710 km etelään pääkaupunki Windhoekista, 862 km pohjoiseen Kapkaupungista ja 110 km länteen Ariamsvlein raja-asemasta. Karasburg on ainoa merkittävän kokoinen kaupunki Namibiassa Keetmanshoopista etelään.
Kaupunki sijaitsee kolmen merkittävän tien varrella. Näistä valtatie B3 johtaa Grunausta Karasburgin kautta Etelä-Afrikan rajalle.
Talous
Karasburgin alueen tärkein taloudellinen toiminta on lampaankasvatus, mutta se on myös tärkeä pysähdyspaikka Etelä-Afrikasta Namibiaan suuntautuvalle rekkaliikenteelle. Kaupungin ympärillä on useita suuria lammasfarmeja.
Kaupungilla on oma lentokenttä, jota käyttävät lähinnä pienkoneet, mutta se soveltuu myös suurempien koneiden hätälaskupaikaksi. Karasburgin rautatieasema oli aiemmin eteläisen Namibian vilkkain. Se on viimeinen merkittävä asema ennen Etelä-Afrikan Upingtonia. Vuonna 1959 valmistunut Bondelsin pato sijaitsee 7 km kaupungista länteen.
Vuonna 2010 Karasburg alennettiin kunnasta (municipality) pienempien oikeuksien kaupungiksi.[4] Kaupunkia vaivaa työttömyys, koska siellä ei ole lainkaan teollisuutta. Maanviljelys puolestaan ei ole mahdollista, koska alueella ei sada tarpeeksi.[1]
Ilmasto
Karasburgin säätilat ovat äärimmäisiä suuren osan vuodesta. Kesällä lämpötila nousee huomattavasti yli 40 asteen, ja talvella ei ole harvinaista, että lämpötila on yöllä pakkasella.[1] Sadetta saadaan hyvin vähän, vuotuinen keskiarvo on 128 mm.[5] Sateet alkavat yleensä tammikuun alkupuolella ja loppuvat huhtikuun alkupuolella.
Politiikka
Karasburgia hallinnoi kaupunginvaltuusto, jossa on seitsemän valtuutettua.[6]
Vuoden 2010 vaaleissa Karasburgissa annettiin 808 ääntä. SWAPO sai n. 46% äänistä (3 valtuutettua), Rally for Democracy and Progress n. 33% (3 valtuutettua), Democratic Party of Namibia 14% (1 valtuutettu) ja Democratic Turnhalle Alliance 6% (0 valtuutettua). DPN:n Caroline Arendse valittiin pormestariksi. Democratic Party of Namibia kuitenkin tuomitsi tämän ja piti virkaanastujaisia valheellisina.[7] 8.12. Arendse erotettiin tehtävästään, ja hänen tilalleen tuli Ernest Willem Anderson.[8]