Kapeenkoski

Kapeenkoski
Kapeenkoski virtaa Äänekosken ja Laukaan rajalla.
Kapeenkoski virtaa Äänekosken ja Laukaan rajalla.
Kunta Äänekoski, Laukaa
Koordinaatit 62°31′46″N, 025°50′37″E
Pituus 1 500 m
Pudotuskorkeus 3 m
Keskivirtaama 83 /s
Kapeenkoski talvella.
Kapeenkoskelle johtava Honkaportti.
Luijankoski.
Rantakukka Kapeenkosken rannassa.
Luijanharju.

Kapeenkoski on Äänekosken ja Laukaan rajalla sijaitseva koski Kymijoen vesistössä. Tämän ohella nimi Kapeenkoski on vakiintunut tarkoittamaan myös viereistä Kapeenniemeä ja sitä ympäröivää puolitoista kilometriä pitkää vesialuetta, johon kuuluu kolme muutakin koskea: Makasiinikoski, Luijankoski ja Kärmekoski. Lisäksi Kapeenkoski on nimenä Kapeenniemen viereisellä sululla, joka on osa Keiteleen kanavaa. Koskilla on mahdollista harrastaa kalastusta, melontaa ja koskenlaskua. Aluekokonaisuuden pinta-ala on noin 22 hehtaaria.[1] Alue kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan osana Vatianjärven-Saraveden -kohdetta (F 109 00104) ja kosket on suojeltu koskiensuojelulailla.

Luonto

Geologia ja hydrologia

Kapeenniemi ja sen jatkeena oleva Luijanharju ovat osa viimeisen jääkauden synnyttämää harjumuodostumaa, joka alkaa Laukaan Nurmijärveltä ja päättyy vasta Pyhäjärven rantaan Saarijärven rajalla. Luijan- ja Kapeenkosket syntyivät Muinais-Päijänteen vedenpinnan laskun seurauksena noin 5 800 vuotta sitten.[2]

Kapeenkoski sijaitsee Viitasaaren ja Saarijärven reittien yhtymäkohdan eli Kuhnamojärven[3] luusuassa, joten veden laatu on yhdistelmä Viitasaaren reitin erinomaista ja Saarijärven reitin tyydyttävää vedenlaatua.[4] Kapeenkoskesta vedet laskevat Vatianjärveen[5]. Äänekosken puunjalosteollisuuden Kuhnamoon päästämät jätevedet pilasivat alueen veden laatua vielä 1980-luvulla, mutta puhdistamojen ansioista vesi on käyttökelpoisuudeltaan jo tyydyttävää. Putouskorkeutta koskissa on yhteensä noin kolme metriä, josta Luijankosken osuus on 1,5 metriä ja Kapeenkosken osuus 1,0 metriä. Keskivirtaama on 83 m³/s.[6]

Eläimistö ja kasvillisuus

Alueen eläimistöstä voidaan mainita liito-orava ja saukko. Myös ilves, hirvi ja valkohäntäpeura näyttäytyvät Kapeenniemellä aika ajoin. Koska vesialue on sulana läpi vuoden, se on muuttavien ja talvehtivien vesilintujen suosiossa. Talvisin alueella elelee toistakymmentä koskikaraa.[7] Harjus sekä erittäin uhanalaiseksi[8] luokiteltu järvitaimen lisääntyvät alueen virtapaikoissa.

Alueen metsät ovat pääosin kuivahkon kankaan manniköitä. Myös kanervatyypin kuivaa kangasta on runsaasti. Alueella on paljon vanhaa puustoa, pienialaisia lehtolaikkuja ja luhtakasvillisuutta sekä pieni rämekorpi. Lajeista voidaan mainita lehtokuusama, mustakonnanmarja, lehto-orvokki[1] ja rantakukka.

Maisema

Kapeen alueen maisemallinen viehättävyys syntyy moni-ilmeisen harjun ja viereisten koskien yhdistelmästä. Kapeenniemen muodostava Luijanharju on pääosin hiekkamoreenia, lakialue sisältää puhdasta soraa.[1] Supat elävöittävät harjuselänteen sivuja. Luijanharjun länsiosassa, Kapeenniemen ulkopuolella, oli aikoinaan Suomen suurimmaksi supaksi mainittu Ristinhauta, mutta soranotto on tämän nähtävyyden jo tuhonnut.

Kulttuurihistoria

Kapeenkosken kulttuurihistoriallisella alueella tarkoitetaan Kapeenkosken, Luijankosken ja Luijanharjun muodostamaa kokonaisuutta. Alue käsittää useita kulttuurihistoriallisia kerrostumia. Alueen sijainti vesireittien yhtymäkohdassa on ollut otollinen ihmistoiminnalle. Vanhimmat kaivauslöydöt ovat mahdollisesti 7 000 vuoden takaa. Suurin osa löydöistä on kampakeraamiselta kaudelta. Kapeenniemen eteläkärki Myllyniemi on esihistoriallinen asuinpaikka, samoin kanava-alue.[9]

Eräkaudella alue oli erämiesten todennäköinen kokoontumispaikka. 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa alueen eteläpuolitse kulki Kuopio-Vaasa-tien yli 200 metriä pitkä silta.[9] Nykyään kantatie 69 ja Pörrinsalmen silta sivuaa aluetta pohjoisen puolella. Keiteleen kanavan vesitie puolestaan on muuttanut Kapeenniemen saareksi.

Kapeenkosken alue oli merkittävä keskus uskonnollisessa mielessä jo pakanuuden ajoista alkaen. Alueella on useita historiallisesti arvokkaita kohteita kuten Honkaristi, Ristinkivi, Suntit, Lahkonmylly ja Aittakylä. Vastaavanlaisia kulttuurikohteiden keskittymiä on Keski-Suomessa ja yleensä Suomessa aika vähän. Professori Seppo Suvanto luonnehti alueen arvoa vuonna 1990 seuraavasti:[10]

»Kapeenkosken lähiseutuun liittyy niin runsaasti muinaismuistoja eri aikakausilta, että oikeastaan koko tienoo olisi pitänyt jo kauan sitten rauhoittaa.»

Honkaristi

Kapeenkoski oli pakanuuden ajan palvontapaikka, josta se sujuvasti muutettiin kristillisten jumalanpalvelusten pitopaikaksi. Paikalla on pidetty kesäisin jumalanpalveluksia jo 1400-luvulla. Kansantarinan mukaan Kapeenkokella olisi sijainnut vakituinen jumalanpalveluspaikka ja kirkko 1500-luvun jälkipuoliskolla.[11] Perinteen kunnioittamiseksi Makasiinikosken viereen on pystytetty suuri Honkaristi, jonka äärellä vielä nykyäänkin pidetään kesäisiä kirkonmenoja.

Ristinkivi

Honkaristin vieressä on kivi, johon on hakattu muinaissuomalaista varausmerkkiä muistuttava risti. Ristinkiven alkuperä on hämärän peitossa. Kiven kohdalla on kerrottu olleen kirkko tai muu jumalanpalveluspaikka. Kaivauksissa paikalta on löydetty kotarakennuksen jäänteitä. Kansan keskuudessa kiveä on sanottu ”Sunnin Jaarikan kiveksi”. Sitä on pidetty hyvän haltijan kivenä ja onnen tuojana.[9]

Uhripaikka

Laukaan 1750-luvun alun pitäjänkarttaan on merkitty vanha uhripaikka, joka jää sulun länsipuolelle. Sen on oletettu olleen pakanuudenaikainen, laajan erämaa-alueen palvontakeskus. Lähistöllä on uhrilähde ja pirunpelto.[9] Uhripaikan sijaintia on selitetty niin, että erämiehet ovat joutuneet hinaamaan veneitään Kapeenkosken ohi ja siten jalkautumaan vaikuttavassa luontokohteessa, jonka he ovat kokeneet pyhänä.[12]

Suntit

Nimi Sunnin Jaarikka liittyy myös suntteihin, joiksi on kutsuttu veneenvetoa helpottaneita kahta kaivantoa. Veneenvetotie on merkitty jo 1700-luvun pitäjäkarttaan. Se kulki sunttien lisäksi Kaivantolammen kautta ja on toiminut kosket ohittavana veneenvetotienä Vatianjärven ja Kuhnamon välillä. Telatie palveli kauppatienä ja oli aikoinaan osa pohjoisen Laukaan kirkkotietä. Sitä käytettiin vielä 1900-luvun alkupuolella. Yläsuntti ja Kaivantolampi jäivät Kapeenkosken sulkua rakennettaessa kanavatyömaan alle.[9]

Lahkomylly hallitsee Kapeenkosken ja Aittakylän maisemaa.

Lahkomylly

Kapeenkosken rannalla sijaitsevasta kotitarvemyllystä löytyy ensimmäinen maininta historiankirjoissa vuodelta 1786, mutta alkuperäinen rakennusvuosi ei ole tiedossa. Vuonna 1880 se muutettiin vesiratasmyllyksi, mutta jauhaminen päättyi jo 1900-luvulle tultaessa.[9] Erinäisten vaiheiden jälkeen mylly, kuten koko Kapeenniemi, siirtyivät vuonna 1910 A. Ahlström Oy:n omistukseen 92 vuodeksi. Nykyään mylly on hyväkuntoinen ja sitä käytetään muun muassa ruokailutilana elämysmatkailussa.

Aittakylä

Lahkomylly on osa Myllyniemessä sijaitsevaa Aittakylää. Museokylä syntyi 1920-luvulla, jolloin vuorineuvos Anders Kramer siirsi sinne seudun vanhoja rakennuksia tarkoituksena tehdä Myllyniemestä matsästyksen ja kalastuksen tukikohta johtamansa Karhula Oy:n johtokunnalle. Jokaiselle johtokunnan jäsenelle varattiin oma nimikkoaitta.

Aittakylä on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennettu ympäristö.

Myllyniemi toimi Kramerin aikana kesäisten juhlien näyttämönä, myöhemmin se oli suosittu matka- ja retkikohde sekä juhannusjuhlien ja tukkilaiskisojen pitopaikka. Ensimmäiset tukkilaiskisat Kapeenkoskella järjestettiin heinäkuussa 1953.[13] Myöhemmin paikka toimi A. Ahlström Oy:n Pumpputehtaan työntekijöiden lomapaikkana, jossa nähtiin myös korkea-arvoisia vieraita Urho Kekkosesta alkaen. Osa rakennuksista on edelleen käytössä, nyt matkailun tarpeisiin kunnostettuna.

Akateemikko Kustaa Vilkuna luonnehti Aittakylää vuonna 1964 seuraavasti:[14]

»Oli todella virkistävää nähdä niin kaunis paikka, jossa inhimillisen työn jälki saumattomasti liittyy elävään luontoon. Siinä oli supisuomalainen maisema, siinä oli koskemattomuutta, mutta siinä oli kuitenkin vanhaa inhimillisen kulttuurin leimaa muinaisajoilta lähelle nykyisyyttä.»

Repenpolku

Viihdetaiteilija Reino Helismaa vietti nuoruusvuosiaan Koivistonkylällä ja liikkui lapsuudessaan Kapeenkosken maisemissa tukkien uittoa katselemassa. Hänen muistoaan vaalitaan Kapeenkoskella virran rantoja kiertelevän Repenpolun muodossa.[15]

Kalastus

Kalastus on ollut eräkaudella merkittävä elinkeino. Vielä myöhemminkin kosket olivat tärkeitä omistajilleen. Yleensä kosket olivat rälssitilojen omistuksessa, mutta Luijan- ja Kapeenkoskissa sai kalastaa vapaasti. Luijankoskessa oli lohipatojen jäänteitä vielä 1920-luvulla.[16] Urheilukalastuskin rantautui alueelle, sillä Anders Kramer oli kova kalamies ja soudatutti itseään Kapeen virroissa paikallisilla asukkailla. Vähitellen Äänekosken metsäteollisuus tuhosi alapuolisen vesialueensa kalakannat, jotka elpyivät puhdistustoimien ansiosta vasta 1990-luvun alkupuolella.

Uitonaikainen kiviarkku Kapeenkosken rannassa.

Uitto

Kapeenkosket on perattu aikoinaan uittoa varten, kuten suurin osa Suomen virtavesistä. 1840-luvulla tehdyissä mittavissa perkauksissa muun muassa Kuhnamon pinta laski metrin verran.[17] 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Kapeenkosken kautta uitettiin noin 600 000 tukkia vuosittain.[18] Anders Kramerin aikana Luijankosken törmälle rakennettiin uittoyhtiön talo, jota kansa rupesi kutsumaan Pytingiksi. Vaikka talo on jo purettu, sen pihapiiriä kutsutaan edelleen tällä nimellä.

Irtouitto loppui 1960-luvun alussa. Keiteleen kanavan rakentamista perusteltiin erityisesti puun nippu-uitolla, mutta uittoa ehdittiin suorittaa kanavassa alle kymmenen vuotta, kunnes sekin kannattamattomana vuonna 2002 loppui.

Nimistö

Eränkävijät ovat jättäneet muistonsa alueen paikannimiin. Luijankoski on hauholainen nimi ja peräisin Luijanen -nimisestä järvestä. Kuhnamo, Pörrinvirta ja Kapeenkoski saattavat olla muinaislempääläisiä eli hyvin vanhoja nimiä. Kustaa Vilkunan mukaan nimi Kapeenkoski ulottuu muinaisaikaan kauas vakinaisen asutuksen taakse. Kyseessä ei ole kirjakielen ”Kapeakoski” vaan ”Kapeelle kuulunut koski”. Kave oli pakanuuden aikainen mytologinen olento. Vanhoissa kalevalaisissa runoissa Kave oli Väinämöisen isä. Mikael Agricolan pakanallisten jumalien luettelossa Kapeet olivat haltiaolentoja, jotka kavensivat kuun.[19]

Nykytila

Talvipäivä Kapeenkoskella 2018

A.Ahlström Oy:n suunniteltua hakkuita Kapeenniemessä 1990-luvun lopulla alueen kunnat Äänekoski, Suolahti, Sumiainen ja Konnevesi halusivat säilyttää Kapeenkosken alueen virkistyskäytössä ja hankkivat koko alueen omistukseensa, Aittakylä mukaan lukien. Näin syntyi kuntien yhteisesti omistama virkistys-, koskikalastus- sekä luonnon- ja maisemansuojelualue, jonka palveluvarustusta on kehitetty voimakkaasti. Vesialue kuuluu kahdelle koskitilalle, jotka ovat muodostaneet Kapeen koskikalastuskunnan. Vesialueiden suurimmat omistajat ovat Metsä Board ja kunnat, minkä lisäksi pieni osuus on yksityisten maanomistajien hallussa.

Virkistyskäyttö

Kapeenkosken alueen monipuolinen polkuverkosto soveltuu mainiosti pienimuotoiseen luontoretkeilyyn. Alueella on hyvät opasteet, toimiva jätehuolto kuivakäymälöineen ja laavuja, nuotio-, teltta- ja näköalapaikkoja. Aluetta kehitetään siten, etteivät maisema- tai luonnonsuojelutavoitteet vaarannu. Virkistyskäyttäjiä palvelevat Luijan laavu ja Pytingin tulipaikat sekä rantatörmään rakennetut kävelysillat. Kattilan ja Laanin laavut ovat kalastajien käyttössä. Alue on vapaa yleiselle virkistyskäytölle lukuun ottamatta Aittakylää, jota vuokrataan yksityistilaisuuksia varten. Alueella on sallittu vain huoltoajo. Pysäköintialue on Kapeenkosken sulun läheisyydessä ennen alueelle johtavaa jyhkeää honkaporttia.

Kalastus

Osoituksena veden laadun paranemisesta Kapeenkoski on muuttunut likaviemäristä suosituksi kalastuspaikaksi, jossa viihtyvät ja lisääntyvät veden laadun suhteen vaateliaat lohikalatkin. Alue kuuluu Leppäveden kalastusalueeseen. Kapeenkosken koskikalastuksen avajaiset pidettiin juhannusaattona 1994. Kalastuksen kehittäminen tapahtuu ympäristön ehdoilla. Kapeen alue kuuluu Villi Taimen[20] -kalastuskohteisiin, joissa pyritään suojelemaan luontaisia taimenkantoja. Alueella saa kalastaa vain väkäsettömillä yksikoukkuisilla vieheillä. Rasvaevälliset taimenet on vapautettava. Kapeenkoski on noussut yhdeksi maineikkaimmista Suomen taimenkoskista ja se on Kuusaankosken ohella Päijänteen taimenen merkittävin pysähdys- ja lisääntymisalue.[21]

Kapeenkoskella tehtiin kalataloudellinen kunnostus 2000-luvun alkupuolella. Kunnostuksella kosket palautettiin lähemmäs luonnontilaa ja näin parannettiin kalaston elinmahdollisuuksia. Makasiinikoski ja Kärmekoski syntyivät kunnostuksen yhteydessä.

Lupakalastusalueeseen kuuluvat Makasiini-, Luijan- ja Kärmekosket. Itse Kapeenkosken kalastus on vuokrattavissa osana Aittakylän palveluja. Kosket ovat tunnettuja suurista, jopa 70-senttisistä taimenistaan. Kapeenkoskella on käytössä tiettävästi Euroopan ainoat McKenzie Drift Boat -jokikalastusveneet. Alueella käy vuosittain lähes 2000 kalastajaa Suomesta ja ulkomailta. Perhokalastus Kapeenkoskella on parhaimmillaan sumukorentoaikoihin maaliskuussa sekä loppupuolella kesää heinäkuusta lokakuuhun, kun tulvavedet ovat laskeneet. Koskella saa kalastaa läpi vuoden, rajoitetusti myös taimenen rauhoitusaikana oppaan seurassa.

Elämysmatkailu

Kapeenkoski toimii elämysmatkailun paikallisena keskuksena. Omistuksen siirryttyä kunnille matkailupalvelujen kehittäminen katsottiin tärkeäksi. Rantaosayleiskaavassa Kapeenniemen alue on varattu matkailupalvelujen alueeksi, jossa kohteen maisemallinen ja kulttuurihistoriallinen arvo on säilytettävä. Kapeenkosken mylly ja aittakylä on suojeltu maakuntakaavalla maakunnallisesti arvokkaana rakennettuna kulttuuriympäristönä.

Vuonna 2004 Aittakylän lähistölle siirrettiin Äänekoski -yhtiön vanha hirsinen metsäkämppä Konginkankaalta matkailupalvelujen tukikohdaksi eli Kapeen Kievariksi. Rantaan on rakennettu savusauna ja venelaituri, joka palvelee myös kanavareitin veneilijöitä.

Koskenlaskua koskikelkoilla.
Koskenlaskua kumilautalla.
Kalastusta koskiveneestä.

Lähteet

  • Sparf, Urpo: Kotikyläni Koivisto. Hankasalmi: Koiviston Kyläyhdistys ry, 1998. ISBN 952-91-0064-7

Viitteet

  1. a b c Kapeenkosken hoito- ja käyttösuunnitelma. Suunnittelukeskus Oy, 2004.
  2. Ristaniemi, Olli: Itämeren korkein ranta ja Ancylusraja sekä Muinais-Päijänne Keski-Suomessa: The highest shore and Ancylus limit of the Baltic Sea and the Ancient Lake Päijänne in Central Finland. Turku: Turun yliopisto, 1987. ISBN 951-642-937-8
  3. Kuhnamo (14.332.1.001) (ei-muokattavat viranomaistiedot) Järviwiki. Viitattu 5.3.2013.
  4. Vedenlaatukartta 2006. Keski-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 5.3.2013.
  5. Vatianjärvi (14.331.1.001) (ei-muokattavat viranomaistiedot) Järviwiki. Viitattu 5.3.2013.
  6. Voimaa vedestä 2007. Selvitys vesivoiman lisäämismahdollisuuksista, s. 68. Oy Vesirakentaja, 31.1.2008. ISBN 952-5615-19-7 Julkaisun verkkoversio (Pdf) Viitattu 5.3.2013.
  7. Tiira -lintutietopalvelu BirdLife Suomi ry. Viitattu 22.3.2013.
  8. Suomen uhanalaiset kalat 7.3.2013. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Arkistoitu 21.4.2013. Viitattu 30.3.2013.
  9. a b c d e f Pyyppönen, Erkki: Koiviston historiaa. Äänekoski: Koiviston kyläyhdistys ry, 1999.
  10. Sparf 1998, s. 268.
  11. Sparf 1998, s. 337.
  12. Kapeenkosken alue Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys. Arkistoitu 6.4.2015. Viitattu 5.3.2013.
  13. Sparf 1998, s. 169.
  14. Sparf 1998, s. 25.
  15. Reino Helismaa Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 5.3.2013.
  16. Sparf 1998, s. 110.
  17. Sparf 1998, s. 13.
  18. Sparf 1998, s. 163.
  19. Sparf 1998, s. 267.
  20. Villi Taimen luokitus Konneveden kalatutkimus r.y.. Viitattu 5.3.2013.[vanhentunut linkki]
  21. Sirola, Harri: Kapeenkoski. Pohjolan Perhokalastaja, 2007, nro 3.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Ross Brawn al Goodwood Festival of Speed 2016 Ross James Brawn (Manchester, 23 novembre 1954) è un ingegnere e dirigente sportivo britannico. Ross Brawn nel 2003 Nel corso della sua carriera ha ricoperto diversi ruoli nell'ambito della Formula 1, lavorando come direttore tecnico per Benetton e Ferrari e come team principal per Honda, prima di rilevare quest'ultima e trasformarla in Brawn nel 2009; successivamente ha continuato a lavorare nel ruolo di team principal per la Mercedes, che aveva...

 

American rock band For other uses, see Santana (disambiguation). SantanaThe classic line-up in 1971.Left to right: Neal Schon, Gregg Rolie, Michael Shrieve, Michael Carabello, David Brown, Carlos Santana, José Chepito Areas.Background informationAlso known asSantana Blues Band (1966–1967)OriginSan Francisco, California, U.S.GenresLatin rock[1]blues rock[2]psychedelic rock[3]acid rock[4]Chicano rock[5]jazz fusion[6]yacht rock[7][8&...

 

Memoir by Eliot Ness and Oscar Fraley For books of a similar title, see Untouchable (disambiguation) § Books. The Untouchables First edition coverAuthor Eliot Ness Oscar Fraley CountryUnited StatesLanguageEnglishPublisherJulian MessnerPublication date1957Media typePrint (hardback and paperback)Pages336OCLC1278969Dewey Decimal364.9773LC ClassHV6795.C4 N4 The Untouchables is an autobiographical memoir by Eliot Ness co-written with Oscar Fraley, published in 1957.[1] The ...

Will Rogers (1922) William Penn Adair Rogers (4 November 1879 – 15 Agustus 1935) adalah seorang koboi, pelawak, komentator sosial, pemain sandiwara vaudeville dan aktor Amerika Serikat. Ia adalah anak kesayangan Oklahoma,[1] Rogers lahir di keluarga Indian yang penting dan belajar mengendarai kuda dan menggunakan lariat di mana ia masuk kedalam Guinness Book of World Records untuk melempar 3 tali yang ketiganya menangkap leher kuda.[2][3] dan menjadi figur yang terke...

 

Mengambil sampel permukaan gletser. Terdapat lapisan tebal yang semakin tebal di antara permukaan salju dan es gletser biru. Salju tua di puncak Säuleck, Hohe Tauern Salju tua atau firn ( /fɪərn/ ; dari firn Jerman Swiss tahun lalu, serumpun dengan sebelumnya ) adalah niva yang padat, sejenis salju yang tersisa dari musim lalu dan telah direkristalisasi menjadi zat yang lebih padat daripada niva. Ini adalah es yang berada pada tahap peralihan antara salju dan es glasial. [1] S...

 

Community in San Diego, California For other places with the same name, see Mission Hills (disambiguation). 32°45′10.18″N 117°11′10.90″W / 32.7528278°N 117.1863611°W / 32.7528278; -117.1863611 Historic Mission Hills sign at Paseo de Mission Hills in the historic neighborhood commercial district, Washington Street at Goldfinch House in Prairie School style in Mission Hills Craftsman bungalow in Mission Hills Spanish Colonial/Art Deco house in Mission Hills S...

Artikel ini tidak memiliki referensi atau sumber tepercaya sehingga isinya tidak bisa dipastikan. Tolong bantu perbaiki artikel ini dengan menambahkan referensi yang layak. Tulisan tanpa sumber dapat dipertanyakan dan dihapus sewaktu-waktu.Cari sumber: Letto – berita · surat kabar · buku · cendekiawan · JSTORLettoAsalYogyakarta, IndonesiaGenrePop rockTahun aktif2004–sekarangLabelArkaMusica Studio'sArtis terkaitCak NunSitus webwww.lettolink.comAnggota...

 

Questa voce sull'argomento calciatori svedesi è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Johnny Ekström Ekström in azione all'Empoli negli anni 1980 Nazionalità  Svezia Altezza 188[1] cm Peso 81[1] kg Calcio Ruolo Attaccante Termine carriera 1998 Carriera Squadre di club1 1984-1986 IFK Göteborg42 (18)1986-1988 Empoli53 (8)1988-1989 Bayern Monaco23 (7)1989-19...

 

Politics of Poland Government Constitution of Poland Law Human rights Legislature Parliament of Poland Current Parliament Sejm Marshal Szymon Hołownia (PL2050) Deputy Marshals Senate Marshal Małgorzata Maria Kidawa- Błońska (PO) Deputy Marshals Executive President of Poland Andrzej Duda (I) Prime Minister of Poland Donald Tusk (PO) Cabinet Ministries Judiciary Supreme Court of Poland First President Małgorzata Manowska Constitutional Tribunal President Julia Przyłębska Supreme Administ...

追晉陸軍二級上將趙家驤將軍个人资料出生1910年 大清河南省衛輝府汲縣逝世1958年8月23日(1958歲—08—23)(47—48歲) † 中華民國福建省金門縣国籍 中華民國政党 中國國民黨获奖 青天白日勳章(追贈)军事背景效忠 中華民國服役 國民革命軍 中華民國陸軍服役时间1924年-1958年军衔 二級上將 (追晉)部队四十七師指挥東北剿匪總司令部參謀長陸軍�...

 

Former Royal Air Force base in Norfolk RAF AttlebridgeUSAAF Station 120 Norwich, Norfolk in EnglandAerial Photo of Attlebridge Airfield - 15 April 1946RAF AttlebridgeShown within NorfolkCoordinates52°41′32″N 001°06′37″E / 52.69222°N 1.11028°E / 52.69222; 1.11028TypeRoyal Air Force stationSatellite Station 1941-43CodeAT[1]Site informationOwnerAir MinistryOperatorRoyal Air Force[2]United States Army Air ForcesControlled byRAF Bomber ...

 

American actress (1974–2019) Not to be confused with Lisa Sheridan-Paolini. This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Lisa Sheridan – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (March 2019) (Learn how and when to remove this message) Lisa SheridanBornElizabeth Childress Sheridan[1]December 5...

Ireland portal Townland in County Kerry, IrelandCastletown Irish: Baile an ChaisleáintownlandCountryIrelandCountyCounty KerryBaronyClanmauriceCivil parishKilflynn Scoil Treasa Naofa (St.Teresa's National School), Castletown. Castletown, (Irish:Baile an Chaisleáin) is a townland of County Kerry, Ireland.[1] It is one of the sixteen ancient townlands of the civil parish of Kilflynn. Its southern border is formed by the river Shannow and its western by the Castletown road from Kilflyn...

 

Canadian-American singer-songwriter Matt ThiessenThiessen performing at Wonder Jam 2009, at Canada's WonderlandBackground informationBirth nameMatthew Arnold ThiessenBorn (1980-08-12) August 12, 1980 (age 43)St. Catharines, Ontario, CanadaOriginCanton, Ohio, U.S.GenresChristian rock, alternative rock, pop punk, folk music, indie pop, guitar popInstrument(s)Vocals, guitar, pianoYears active1998–presentLabelsGotee, Capitol, Mono vs StereoMember ofRelient KMusical artist Matthew Arnold Th...

 

1st Florida Infantry Regiment 1st (McDonell's) Battalion, Florida Infantry 1st and 3rd Consolidated Florida Infantry Regiment Création 1st Florida Infantry Regiment - (5 mai 1861 - mai 1862) 1st (McDonell's) Florida Infantry Battalion - (mai 1862 - août 1862) 1st Florida Infantry Regiment - (août 1862 - décembre 1862) 1st and 3rd Consolidated Florida Infantry Regiment - (Décembre 1862 - 9 avril 1865) 1st Florida Infantry Regiment - (9 avril 1865 - 26 avril 1865) Pays  États confé...

Questa voce sull'argomento calciatori croati è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Iva Lažeta Iva Landeka con la maglia dello Jena nel 2014 Nazionalità  Croazia Altezza 167 cm Calcio Ruolo Centrocampista Squadra  Spalato CarrieraGiovanili Marjan2003-2005 Dinamo-MaksimirSquadre di club1 2005-2007 Dinamo-Maksimir2008 St. Veit13 (7)2008-2011 Kärnten39 (9)2011-201...

 

Tunisian politician Samir Dilou Samir Dilou is a Tunisian politician. He served as the Minister of human rights, transitional justice and government spokesperson under Prime Minister Hamadi Jebali.[1][2][3] Biography Early life Samir Dilou was born in Tunis in 1966.[2] He graduated from the University of Sousse in 1991.[2] He was sentenced to ten years in prison as a result of his political involvement with the students' union Union Générale des Etudi...

 

اضغط هنا للاطلاع على كيفية قراءة التصنيف فيروسات هربسية المرتبة التصنيفية فصيلة[1][2]  تصنيف الفيروسات المجموعة: (dsDNA) I مجموعة الرتبة: Herpesvirales الفصيلة: فيروسات هربسية الاسم العلمي Herpesviridae[1][2]  Genera تحت عائلة فيروسات هربسية ألفا    فيروس بسيط   ...

American baseball player (1863–1910) Baseball player Jack HornerPitcherBorn: (1863-09-21)September 21, 1863Baltimore, MarylandDied: July 14, 1910(1910-07-14) (aged 46)New Orleans, LouisianaBatted: RightThrew: UnknownMLB debutMay 7, 1894, for the Baltimore OriolesLast MLB appearanceMay 11, 1894, for the Baltimore OriolesMLB statisticsPitching record0-1Strikeouts2ERA9.00 Teams Baltimore Orioles 1894 William Jack Frank Horner (September 21, 1863 – July ...

 

Havana Film Festival New YorkLocationNew York CityFounded2000; 24 years ago (2000)Founded byCarole Rosenberg, Ivan Giroud, Kenneth Halsband, Marcia DonaldsAwardsHavana Star Prize for Best Film (Fiction), Best Documentary, Best Director, Best Screenplay, Best Actor, Best ActressArtistic directorDiana Vargas (2003–present)Websitehffny.com (in English) The Havana Film Festival New York (HFFNY) is a film festival, based in New York City, that screens cinema from across Latin ...