Kansanpuistot (ruots.folkpark) erotuksena varsinaisesta kaupunkipuistosta ovat 1800-luvun lopulta alkaen syntyneitä, etenkin työväestölle tarkoitettuja yleisiä virkistysalueita kaupunkien laitamilla.[1] Kaupunkipuistojen kehityksessä ne ovat erityisesti ruotsalainen erikoispiirre työväenliikkeen vapaaehtoisina instituutioina.[2] 1800-luvun lopulta lähtien niitä on esiintynyt samassa merkityksessä myös Suomessa.[3]
Toisin kuin varsinaiset puistot kansanpuistot ovat saattaneet alun perin koostua esimerkiksi laajoista, kevyesti käsitellyistä metsä- ja niittyalueista tai joskus myös saarista, joissa maisemakuvan muokkaus varsinaisten puistojen tapaan ei ollut keskeisellä sijalla.[1] Omistukseltaan ne saattoivat alun perin olla yksityisiä, luonteeltaan filantrooppisia, tai myös työväen järjestöjen ylläpitämiä.[4]
Varsinkin Ruotsissa kansanpuistojen on katsottu ilmaisseen työväestön omaa halua vapaa-ajan viettoon muualla kuin julkisissa kaupunkipuistoissa, samalla kun esimerkiksi SuomessaHelsingissä työväestön joukkoesiintymistä kaupunkikeskustojen puistoissa saatettiin pitää niiden arvoa alentavana vielä itsenäisyyden ajalla. Työväen oletettiin viihtyvän paremmin luonnon "kodikkaassa" helmassa, vaikka työväen omat kannanotot viittaavatkin pikeminkin tasa-arvon vaatimuksiin "hienojen" puistojen tarjonnassa, joita esimerkiksi Helsingissä rakennettiin enemmän keskiluokan asuttaman "kivikaupungin" kaupunginosien yhteyteen eikä niinkään tiheämmin asuttuihin työläiskaupunginosiin.[5]
Kansanpuistot oli tarkoitettu erityisesti sunnuntai- ja juhlapäivien viettoon, ja sekä Ruotsissa että Suomessa niihin on liittynyt myös ohjelmallista toimintaa, "kaupunkilaiskansanhuveja", puistomaisessa ympäristössä.[6] Suomalaisista kansanpuistoista Saaren kansanpuistossaTammelassa lähellä Forssan teollisuusyhdyskuntaa on järjestetty muun muassa juhannusjuhlia ja kesäteatteriesityksiä lähes koko puiston olemassaolon ajan 1930-luvulta alkaen[7] ja TurussaRuisrock-festivaali on vuodesta 1972 järjestetty Ruissalon Kansanpuistossa.
Helsingissä termiä kansanpuisto lakattiin virallisesti käyttämästä 1950-luvun lopulla. Helsingin kaupungin vuoden 1958 kunnalliskertomuksessa mainitaan vielä, että kaupungin urheilu- ja retkeilytoiminnan hallinnassa oli joukko kansanpuistoja sekä lisäksi kaupungin alueen ulkopuolella sijainneet Pirttimäen, Rastilan ja Uutelanulkoilualueet.[18] Sitä vastoin vuoden 1959 kunnalliskertomuksessa myös aikaisemmat kansanpuistot luetellaan ulkoilualueiden joukossa.[19]
Häyrynen, Maunu: Maisemapuistosta reformipuistoon. Helsingin kaupunkipuistot ja puistopolitiikka 1880-luvulta 1930-luvulle. (Entisaikain Helsinki XIV) Helsinki: Helsinki-Seura, 1994. ISBN 951-9418-10-5
↑Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1958, jälkimmäinen osa, s. 207. Helsingin kaupungin tilastotoimisto, 1961. Teoksen verkkoversio.
↑Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1959, jälkimmäinen osa, s. 228-229. Helsingin kaupungin tilastotoimisto, 1962. Teoksen verkkoversio.
Kirjallisuutta
Andersson, Stefan: Det organiserade folknöjet: en studie kring de svenska folkparkerna 1890-1930-talet. (Väitöskirja) Lund. Määritä julkaisija!ISBN 91-7900-375-3(ruotsiksi)