Kaisaniemen puisto (ruots.Kajsaniemiparken) on puistoHelsingin ydinkeskustassa, Kluuvin kaupunginosan pohjoisosassa. Siellä järjestetään monenlaisia tapahtumia, kuten Maailma kylässä -kulttuuripäivät. Helsingin kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Kaisaniemen puiston pohjoisosassa. Osa puistoa luovutettiin Helsingin yliopistolle puutarhaa varten jo vuonna 1829, ja puutarhan vanhin viherhuone avattiin vuonna 1889. Puistossa järjestetään useita konsertteja, kuten Helsinki-päivän konsertti.
Puisto on saanut jo vuosia kielteistä mainetta rikollisuuden ja yleisen levottomuuden vuoksi. Tilannetta on arvioiden mukaan pahentanut 2020-luvun alussa käynnissä oleva remontti, joiden aikana esimerkiksi puiston valaistus on ollut heikkoa. Alueella on esimerkiksi raportoitu huumeiden käyttöä, myyntiä sekä niihin liittyvää väkivaltaa. Etenkin aiemmin puistossa on tapahtunut myös seksuaalirikoksia.[1][2]
Historiaa
Vuonna 1763 Maaherra Hans Henrik Boije vuokrasi kaupungilta tontin Hämeen maantien (nyk. Siltasaarenkatu) varrelta ja perusti sille puutarhan. Vuonna 1773 se siirtyi puutarhuri Erik Edbomin hallintaan. 1700-luvun jälkipuolella Kaisaniemeen muodostui eräänlainen kaupunginpuisto, ”Promenadträdgård”.[3] Helsingin saatua pääkaupungin aseman vuonna 1812 puutarha merkittiin kaupungin yleiseksi puutarhaksi. Johan Albrecht Ehrenström laati vuosina 1815–1816 suunnitelman puistoalueen laajentamisesta ja sen hahmon selkeyttämisestä.[3] Vuonna 1827 alettiin sitä Carl Ludvig Engelin luonnostelmien mukaan muuttaa yleiseksi kävelypaikaksi. Engelin suunnitelmassa puisto jakaantui kahteen osaan: symmetriseen, puurivien halkomaan puistoon sekä kiemurtelevien polkujen muodostamaan maisemapuutarhaan. Vuonna 1829 kävelypaikkaa supistettiin, kun sen viereen muutti Turusta yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Myös Kluuvinlahden täyttäminen sekä pääradan ja Helsingin päärautatieaseman ratapihan rakentaminen supistivat alkuperäistä suunnitelmaa.[3]
Vuonna 1839 Catharina ”Kajsa” Wahllund rakennutti Kaisaniemen kärkeen ravintolan, josta tuli varsinkin ylioppilaiden suosima paikka. Puistoon valmistui myös keilarata ja meripaviljonki. Kun ylioppilaat esittivät 1. toukokuuta lauluja Kajsalle, puisto sai nimekseen Kaisaniemenpuisto;[4] siihen saakka se oli tunnettu Seurapuistona.
Tuohon aikaan Kaisaniemi oli vielä selvästi niemi, ja ravintola sijaitsi niemen kärjessä, mutta 1800-luvun loppupuolella sen länsipuolelle rakennettiin rautatien ratapiha. Sitä varten lohkaisiin alueita puistostakin, mutta suurimmaksi osaksi se rakennettiin täyttömaalle. Tällöin täytettiin paikalla ollut Töölönlahden eteläosa ja siitä etelään työntynyt Kluuvinlahti, jolloin myös Kaisaniemi lakkasi olemasta niemi,[5] ja se rajoittuu mereen enää vain pohjoisessa.
Puistossa alkoivat sen historian suurimmat kunnostus- ja muutostyöt vuonna 2022.[6] Puistoon asfaltoidaan pyöräväylä, jolle ohjataan liikennettä vuonna 2023 valmistuvasta Kaisantunnelista.[7]
Julkinen taide
Kaisaniemen puistossa sijaitsee Helsingin vanhin julkinen muistomerkki: 1700-luvulta säilynyt niin sanottu Vapaamuurarin hauta. Kansallisteatterin pienen näyttämön edustalla on näyttelijä Ida Aalbergin kunniaksi pystytetty Esirippu-patsas, joka paljastettiin 15. lokakuuta 1972. Lähes seitsemän metriä korkean pronssipatsaan on suunnitellut kuvanveistäjä Raimo Utriainen. Sen vieressä on vesiallas, jonka pohjoispuolella on Emil Wikströmin tekemä säveltäjä Fredrik Paciuksen rintakuva vuodelta 1895. Altaan itä- ja länsisivuilla ovat Viktor Janssonin alastonta naishahmoa esittävä veistos Convolvulus vuodelta 1931 ja Jussi Mäntysen eläinveistos Nuori hirvi vuodelta 1929.
Kuvia puistosta
Näkymä Vuorikadun päästä.
Näkymä kaakosta päin.
Hiekkakenttä, useimmin jalkapalloilijoiden käytössä.