Kanadan juutalaiset

Kanadan juutalaiset
Väkiluku 329 995–348 605
Kielet englanti, ranska, heprea, jiddiš, venäjä, espanja
Uskonnot juutalaisuus

Kanadan juutalaiset ovat nimensä mukaan Kanadassa asuvia juutalaisia. Kanadan juutalaisväestön perusta muodostui pääosin 1880–1910-lukujen aškenasijuutalaisten muuttoaaltojen myötä, minkä jälkeen se on myös monimuotoistunut myöhempien maahanmuuttajien kautta.[1] Väestönlaskennoissamilloin? juutalaisuuden ilmoitti uskonnokseen 329 995 henkilöä ja juutalaisuuden etniseksi taustakseen ilmoitti 348 605 henkilöä. Suurimmat juutalaisyhteisöt ovat Torontossa (179 100), Montrealissa (92 975), Vancouverissa (22 590), Winnipegissä (14 790), Ottawassa (13 445), Calgaryssä (7 950) ja Edmontonissa (4 950). Kanadan juutalaiset puhuvat englantia, ranskaa, hepreaa, jiddišiä, venäjää ja espanjaa.

Historia

Emanu-Elin synagoga.

Ennen 1880-lukua

Brittien otettua Montrealin haltuunsa vuonna 1760 kaupunkiin muodostui pieni, lähinnä sotilaista koostunut juutalaisyhteisö. Vuonna 1768 kaupunkiin perustettiin Kanadan ensimmäinen synagoga, Shearit Israel. Tuolloin juutalaisia oli noin 200. 1840-luvulla Länsi- ja Keski-Euroopasta Kanadaan muuttaneet juutalaiset muodostivat yhteisöjä myös muun muassa Hamiltoniin, Torontoon ja Kingstoniin. Kultaryntäys toi 1850-luvulla juutalaisia myös Kanadan itäosiin Brittiläiseen Kolumbiaan. Victoriaan perustettiin vuonna 1862 juutalainen Emanu-Elin kongregaatio, joka on laatuaan vanhin Kanadassa edelleen toimivista. 1870-luvulla juutalaisten määrä Kanadassa ylitti tuhannen rajan; suurin osa heistä oli Ontariossa ja Quebecissä.[2]

Kanadan juutalaisväestön perustan muodostuminen

1880–1900-luvuilla juutalaisten määrä moninkertaistui, kun heitä alkoi muuttaa Itä-Euroopan maista, kuten Venäjältä, Puolasta ja Romaniasta. Yhteensä heitä tuli noin 10 000. Euroopan tapahtumat vaikuttivat myös Kanadassa. Ranskan Dreyfusin tapauksen johdosta myös quebeciläisissä lehdissä julkaistiin useita antisemitistisiä kirjoituksia. 1900-luvun alulla useissa Kanadan kaupungeissa alettiin myös julkaista jiddišinkielisiä lehtiä, kuten Keneder Alderia, Yiddisher Xhurnalia ja Dos Yiddishe Vortia. 1900-luvun alun puolella juutalaisten maahanmuutto jatkui Itä-Euroopasta. Vuosien 1900 ja 1910 välillä maahan muutti noin 52 000 juutalaista.[2]

Juutalaisten suhteellinen osuus alueittain vuonna 2001.

Vuonna 1924 maahanmuuttoa Yhdysvaltoihin rajoitettiin, minkä seurauksena juutalaisia siirtolaisia jatkoi matkaa Kanadaan, jossa se myöskin alkoi käydä vaikeammaksi.[1] 1930-luvulla Kanadan maahanmuuttolakeja tiukennettiin, mikä esti esimerkiksi Natsi-Saksasta pakenevien juutalaisten maahanmuuton. 1940-luvun lopulla lakeja kuitenkin löysennettiin, ja maahan tuli noin 40 000 holokaustista selvinnyttä juutalaista.[2]

Kanadan ja Yhdysvaltojen juutalaisväestöjen keskeisimmän perustan muodostuminen tapahtui pääosin samojen maahanmuuttoaaltojen seurauksena 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvulla. Kanadassa 1900-luvun puoleinen maahanmuutto ja suoraan jiddišinkielisiltä kulttuurialueilta myöhemminkin tulleiden juutalaisten osuus korostui kuitenkin enemmän, mikä on vaikuttanut siihen, että perinteinen juutalaiskulttuuri on säilynyt Kanadassa paremmin.[1]

Myöhemmät vaiheet

1950-luvulta lähtien juutalaisia tuli myös Pohjois-Afrikasta. Koska monet heistä puhuivat jo valmiiksi ranskaa, suuri osa heistä asettui Quebeciin. 1970- ja 1980-luvuilta lähtien juutalaisia tuli Neuvostoliitosta, Israelista ja Etelä-Afrikasta.[2]

Ruokakulttuuri

Kanadan aškenasijuutalaisten perinneruokiin kuuluvat Torontossa suositut shtritzlach-mustikkaleivokset ja montrealilaiset bagelit, jotka eroavat muualla valmistetuista vesirinkeleistä. Myöhemmin myös sefardien ja muiden juutalaisryhmien mukana on tullut heille ominaista ruokakulttuuria.[1]

Lähteet

  1. a b c d Gould, Jillian: Canada, Jews of. Teoksessa Patai, Raphael & Bar-Itzhak, Haya (toim.): Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions. s. 97–101. M.E. Sharpe, 2013.
  2. a b c d M. Avrum Ehrlich: Encyclopedia of the Jewish diaspora : origins, experiences, and culture, s. 509–515. ABC-CLIO, 2009. ISBN 978-1-85109-873-6 (englanniksi)

Aiheesta muualla