Kaksipäisen kotkan varjossa on suomalainen vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Timo Koivusalon ohjaama elokuvamusikaali. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun, jolloin Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa. Elokuva keräsi elokuvateattereissa 63 324 katsojaa.[1]
”Historialliseen faktakehykseen on istutettu fiktiiviset hahmot, joissa heissäkin on pikkuisen totuuden siementä, oikeista ihmisistä ja tapahtumista on lainattuja juttuja. Runoilijahahmo esimerkiksi edustaa useampaa kirjailijaa, runoilijaa ja taiteilijaa.”
Nakkilassa sijaitsevaan Villilän elokuvakeskukseen rakennettiin elokuvaa varten vajaan hehtaarin kokoinen lavastekortteli. Lavasteet olivat Suomen elokuvahistorian isoimmat ulkolavasteet. Elokuvassa näytteli 39 ammattinäyttelijää ja yli 500 avustajaa. Musiikista vastasi Koivusalo puolisonsa Susanna Palinin kanssa. Musiikki toteutettiin Vantaan viihdeorkesterin kanssa. Elokuvan ensi-ilta oli 9. syyskuuta 2005, mutta sitä esitettiin jo ennen sitä muun muassa Espoo Ciné -elokuvafestivaaleilla.[1]
Elokuvan arvostelut olivat valtaosin kielteisiä.[1]Turun SanomienTapani Maskulan mielestä Kaksipäisen kotkan varjossa on silkkaa aikuisten satua. ”Tästä johtuen elokuvaa ei voi lainkaan arvioida realistisista lähtökohdista käsin, sillä sen historialliset kehyksetkin ovat kuin koristeltua operettia.” Pahoina virheinä hän piti Anneli Saariston ja Vesa-Matti Loirin sivurooleja, jotka imevät tehon pliisulta sankariparilta, sekä elokuvan tapahtumamiljöön epämääräisyyttä ja sekavuutta.[5]ElitistinIlja Rautsi lyttäsi elokuvan ”Timpan uusimmaksi kesäteatterin ja diashow’n ristisiitokseksi, joka nähdään syystä tai toisesta maamme elokuvateattereissa”[3]. Toisin kuin useimmat kriitikot, Film-O-Holic.com-elokuvasivuston Jarkko Silén oli arviossaan myönteinen. Hänestä musikaalimuoto ja vapautuminen todellisten henkilöiden kuvaamisesta antaa Koivusalolle nyt tämän aiempia suurmieselokuvia paremmat mahdollisuudet kertoa jotain sellaista, mihin edellisillä elokuvillaan on pyrkinyt. ”Kun sanat loppuvat, menee mies kapakkaan ja laulaa.”[4]
