Pekko ja massahurmaaja on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut Timo Koivusalon kolmas Pekko Aikamiespoika -elokuva. Elokuva keräsi 90 000 katsojaa ja sai edeltäjiään suopeampia arvioita myös kriitikoilta.[1] Elokuva oli ensimmäinen Koivusalon oman elokuvayhtiön Artista Filmin tuotantoa.
Toisin kuin edeltäjänsä Pekko ja poika, Pekko ja massahurmaaja jäi ilman Suomen elokuvasäätiön tukea, jolloin edellisen elokuvan tuottanut Spede Pasanen vetäytyi hankkeesta. Elokuvalla oli 2,5 miljoonan markan budjetti, josta miljoona tuli sponsoreilta ja Yleisradiolta, loput jäi Koivusalon ja Artista Filmin vastuulle. Elokuva kuvattiin 21 kuvauspäivässä touko–kesäkuussa 1995 pääosin Jämsässä ja Kuhmoisissa. Ensi-iltaa vietettiin 1. syyskuuta 1995. Vierailevana pääosanäyttelijänä oli elokuvan nimiroolia "massahurmaajaa" Markkua näytellyt Tapio Liinoja. Burnoutista kärsineen Jope Ruonansuun korvasi toinen imitaattori Juha Laitila. Lapsinäyttelijä Kalle Wallin sai rinnalleen toisen lapsinäyttelijän Tiina Myllärin.[2]
Juoni
Elokuvassa Pekon viattoman rakkauden kohdetta Pipsaa liehittelee kavala Markku. Sivujuonena on kylän poliisin ja kauneussalongin omistajan kesähäiden suunnittelu.[1]
↑ abOlavi Similä: Timo Koivusalo, teoksessa Eila Anttila (toim.): Lyhyttä ja pitkää, Kotimaisia elokuvantekijöitä. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2000. ISBN 951-692-474-3