Kairahta on kulmakunta tai asuinalue Jyväskylässä Leppäveden länsipuolella, lähellä valtateiden 4 ja 9 risteymäkohtaa. Asutus on pääosin vanhan nelostien eli Oravasaarentien varrelle keskittynyttä omakotiasutusta. Kairahta ei ole erillinen kaupunginosa, vaan sijaitsee Hupelin, Kanavuoren ja Laajarannan välisellä alueella.[1]
Alueella on kaksi järveä: Iso-Kairahta eli Tuomaanlampi sekä Pieni-Kairahta.
Nimi
Sirkka Paikkala on arvellut nimen kantamuodon olleen *Kaitalahti, joka olisi tarkoittanut Tuomaanlampea silloin, kun se oli vielä Leppäveden lahti. Nimi olisi ensin lyhentynyt muotoon *Kaita, joka puolestaan muotoutui hämäläismurteiseen asuun *Kairanlahti (yleiskielellä Kaidanlahti) lännestä tulleiden asukkaiden vaikutuksesta. Tämän nimen taivutusmuodoista, kuten adessiivista Kairanlahrella, olisi täten muotoutunut nykyinen nimi Kairahta.[2]
Nimi taipuu joko astevaihtelutta (Kairahta : Kairahtan)[3][4] tai sen kera (Kairahta : Kairahdan)[5][6].
Historia
Nykyinen Kairahta sijaitsee Jyväskylän ja Oravasaaren rekisterikylien raja-alueella. Kairahdan tila sijaitsee Jyväskylän kylän puolella[7] ja oli alun perin Äijälän talon torppa.[5] Tila on ollut olemassa ainakin jo vuonna 1828.[2]
Leppäveden ja Tuomaanlammen välisellä taipaleella oli ennen Valmetin omistama lomakylä. Myöhemmin alueen omisti Metso Paperi Oy.[3] Nykyään mökkialue on jo lähes kokonaan hävinnyt.[1] Kairahdan laajentamista suunniteltiin Jyväskylän maalaiskunnan aikana. Vuonna 2001 lähistöä pidettiin mahdollisena uuden kauppa- tai teollisuusalueen paikkana.[8] Vuonna 2007 harkittiin alueen kaavoittamista asuinalueeksi. Suunnitelman mukaan Kairahtaan olisi tullut asuntoja noin 350 uudelle asukkaalle.[9] Laajennusta on suunniteltu myöhemminkin.[4]
Muuta
Alueen eteläosassa[1] on pieni, kesäisin avoin Elvis-tuvaksi kutsuttu rakennus, johon omistaja on kerännyt Elvis Presleyhyn liittyviä esineitä. Lähellä kulkeva tie on nimetty rakennuksen mukaan Elviskujaksi.[10]
Lähteet
- Wilmi, Jorma: Jyväskylän maalaiskunnan historia 1945-2008. Jyväskylä: Jyväskylän kaupunki, 2011. 978-952-5947-11-6
Viitteet