Jérôme Carcopino syntyi korsikalaista syntyperää olleen lääkärin perheeseen ja opiskeli vuodesta 1901 lähtien PariisinÉcole normale supérieuressa. Vuonna hän osallistui historian ja maantiedon agregaatioon, jossa hän selvisi ensimmäiselle sijalle. Hänestä tuli Ranskan roomalaisen koulun (École française de Rome) jäsen, ja niin hän vietti muutaman vuoden Roomassa. Tämän jälkeen hänet nimitettiin lehtoriksi Le Havren lyseoon, jossa hän opetti vuosina 1907–1911.
Hän toimi yhden vuoden ajan Raymond Poincarén, joka oli myös akateemikko ja Ranskan tasavallan presidentti, sihteerinä. Vuonna 1912 hänet nimitettiin Algerin yliopiston lehtoriksi. Seuraavana vuonna hän sai aseman apulaistarkastajana ja pääsi johtajaksi Algerian kansallismuseoon.
Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli itäisessä armeijassa ja sai sotilaallisista ansoistaan Kunnialegioonan ristin. Sodan jälkeen hän väitteli kahdesti tohtoriksi, ja hänet määrättiin opettamaan historiaa Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Vuonna 1937 hänet nimitettiin ranskalaisen, Roomassa sijaitsevan tutkimusinstituutin École française de Romen johtajaksi.
Ranskan natsimiehityksen aikana hän vuosina 1940–1942 johti entistä korkeakouluaan École normale supérieurea, ja samalla hän toimi, ilman erillistä nimityskirjaa, Pariisin alueen kaikkien oppilaitosten rehtorina, josta tehtävästä hänen edeltäjänsä Gustave Roussy oli joutunut eroamaan 11. marraskuuta 1940 tapahtuneiden Pariisin opiskelijamellakoiden vuoksi.
Helmikuussa 1941 hänet nimitettiin amiraali François Darlanin hallituksen opetus- ja nuorisoasiain ministeriksi. Tällöin hänen nimeensä liitettiin keskeinen arkeologisia löytöjä käsittelevä laki. Samoin hänen aikanaan tehtiin 15. elokuuta 1941 koululaitoksen uudistamiseen tähtäävä laki. Näissä toimissaan hän toteutti Vichyn hallituksen lainsäädäntöä, eritoten kaikkien juutalaisten ja vapaamuurareiden sulkemista kaikkien julkisten tehtävien ulkopuolelle.
Heti Pierre Lavalin tultua pääministeriksi Carcopino pyysi eroa tehtävistään ja palasi takaisin École normale supérieuren johtajaksi. Tällöin hän pyrki toimillaan estämään koulun oppilaiden joutumisen pakkotyöhön Saksaan.
Ranskan vapauttamisen yhteydessä Carcopino erotettiin 1944 kaikista julkisista tehtävistä. Hänet vangittiin elokuussa 1944, ja hän oli sijoitettuna samaan selliin kuin Sacha Guitry. Hän vapautui helmikuussa 1945. Korkein oikeus vapautti hänet kaikista epäilyistä 11. tammikuuta1947, sillä hänen katsottiin tehneen palveluksia vastarintaliikkeelle. Vuonna 1951 hänelle palautettiin vanhat virat.
Jérôme Carcopino valittiin Ranskan akatemian jäseneksi 24. marraskuuta 1955, ja hän seurasi tehtävässä akateemikko André Chaumeix'tä. Vuonna 1969 Algerian arkeologinen museo nimettiin hänen mukaansa.
Teokset
L’inscription d’Aïn-el-Djemala. Contribution à l’histoire des saltus africains et du colonat partiare, 1906
L’Ostracisme athénien, 1909
La loi de Hiéron et les Romains 1914–1919
Virgile et les origines d’Ostie, 1919
La louve du Capitole, 1924
Études romaines. I, La Basilique pythagoricienne de la Porte Majeure, 1926
Autour des Gracques. Études critiques, 1928
Ostie, 1929
Des Gracques à Sulla (yhteistyössä G. Blochin kanssa), 1929
Virgile et le Mystère de la IVe Églogue', 1930
Sylla ou la monarchie manquée' (Giraud-baudin), 1932
Points de vue sur l’impérialisme romain, 1934
César, 1936
La vie quotidienne à Rome à l’apogée de l’Empire. 1939
Aspects mystiques de la Rome païenne, 1941
Le Maroc antique, 1943
Les secrets de la correspondance de Cicéron, 2 vol. (Giraud-baudin) 1948
Études d’histoire chrétienne. I, Le christianisme secret du “carré magique”. Les fouilles de Saint-Pierre et la tradition, 1953
Souvenirs de sept ans, 1937–1944, 1953
Le mystère d’un symbole chrétien, l’ascia, 1955
De Pythagore aux Apôtres. Études sur la conversion du monde romain, (Flammarion) 1956
Promenades historiques au pays de la Dame de Vix, (Giraud-baudin) 1957
Alésia et les ruses de César, 1958
Passion et politique chez les Césars, 1958
Le Vatican, 1958
Les étapes de l’impérialisme romain, 1961
Profils de conquérants. I, Pyrrhus, conquérant ou aventurier ? II, Grandeur et faiblesse d’Hannibal. III, Autour de César. IV, Genséric et les vandales de l’Afrique, (Flammarion) 1961
Rencontres de l’histoire et de la littérature romaines, (Flammarion) 1963
Études d’histoire chrétienne. II. Les reliques de Saint-Pierre à Rome, 1965
Jules César, 1965
Souvenirs romains, 1968
Souvenirs de la guerre en Orient, 1970
Kirjallisuus
Stéphanie Corcy-Debray, Jérôme Carcopino, un historien à Vichy, Editions L'Harmattan, 2001, ISBN 2747508315
Pierre Grimal, Cl Carcopino ja P. Oubliac, Jérôme Carcopino, un historien au service de l'humanisme, Les Belles Lettres, 1981
