Vuoden 1991 jääpallon maailmanmestaruuskilpailut vuonna olivat kautta aikain 17. jääpallon MM-kilpailut. Kisat pidettiin Suomessa 17.-24. maaliskuuta ja ne olivat viidennet Suomessa järjestetyt jääpallon MM-kilpailut. Isäntäkaupunkeina toimivat Helsinki ja Porvoo. Kisojen avauksen suoritti pääministeri Harri Holkeri.[1]
MM-kilpailut pelattiin uudella järjestelmällä, ensimmäistä kertaa joukkueet oli jaettuna tasonsa perusteella kahteen lohkoon. A-lohkossa pelasivat Neuvostoliitto, Ruotsi, Suomi ja Norja. B-lohkossa pelasivat USA, sekä ensimmäistä kertaa MM-kilpailuihin osallistuneet Kanada, Unkari ja Alankomaat.[2][3][4] Joukkueet pelasivat lohkoissaan yksinkertaisen sarjan, jossa voitosta sai kaksi ja tasapelistä yhden pisteen. A-lohkon kolme parasta etenivät suoraan välieriin ja 4. sijoittunut karsi pääsystä välieriin B-lohkon voittajan kanssa.[3]
Avausottelu Suomi-Ruotsi ja kaikki tärkeimmät ottelut oli tarkoitus pelata Kallion tekojääradalla. Suomen ja Ruotsin välistä ottelua oli pelattu 43 minuuttia tilanteen ollessa 1-1, kun jää pehmeni ja suli niin paljon, että erotuomareiden oli pakko keskeyttää ottelu. Ottelu pelattiin uudelleen samana iltana Oulunkylän tekojääradalla, ja Ruotsi oli selvästi parempi maalein 10-4.[5][1][2]
Mestaruuden voitti Neuvostoliitto, se voitti loppuottelussa Ruotsin maalein 4-3. Pronssia sai Suomi. Vuoden 1991 MM-kilpailut jäivät Neuvostoliiton viimeisiksi ennen maan hajoamista.[4][6]
Alkusarja
A-lohko
B-lohko
Jatko-ottelut
Välieräkarsinta
Välierät
Ottelu 7. sijasta
Ottelu 5. sijasta
Pronssiottelu
Loppuottelu
Parhaat maalintekijät
- 7 maalia
[7][4]
Parhaat pelaajat
[8]
Mitalistit
Lähteet
- ↑ a b Anttinen, Pekka: Sata vuotta helsinkiläistä jääpalloa, s. 110. Helsinki: Botnia-69 ry, 2007.
- ↑ a b Anttinen, Pekka; Hoppu, Tuomas: Vuosisata jääpalloa, s. 180. Multiprint, 2011.
- ↑ a b World Championships 1990/91 bandysidan.nu. Viitattu 22.5.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b c Jääpallokirja 2015, s. 180-182. Helsinki: Suomen Jääpalloliitto. Kirjan verkkoversio Viitattu 22.5.2015.
- ↑ MM-bandya pehmojäällä 21.11.2011. YLE Elävä Arkisto. Viitattu 21.5.2015}.
- ↑ Siukonen, Markku; Ahola, Matti: Urheilutieto 1992. Määritä julkaisija! ISBN 951-96269-2-1
- ↑ Historik bandyvm.se. Arkistoitu 16.1.2014. Viitattu 22.5.2015. (ruotsiksi)
- ↑ ХVII WORLD CHAMPIONSHIP bandy-vm2018.ru. Viitattu 30.1.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla