Hunyadi tunnetaan etenkin osmanien vastaisista sodistaan ja suurimman voittonsa hänen johtamansa joukot saivat heidän murtaessaan Belgradin piirityksen vuonna 1456. Hunyadi kuoli ruttoon vain joitakin päiviä voittonsa jälkeen. Hänen poikansa Matias Corvinus nousi myöhemmin Unkarin kuninkaaksi. Hunyadilla on huomattava sankarin maine paitsi Unkarissa, mutta myös serbien, kroaatien, bulgaarien ja romanialaisten keskuudessa.
János Hunyadi syntyi vuoden 1407 paikkeilla.[2] Taustaltaan Hunyadi kuului valakialaiseen (romanialaiseen) pienaatelistoon.[3] Hänen isänsä ritari Woyk tai Vajk (k. ennen 1419) oli saanut omakseen Hunyadin linnan nykyisessä HunedoarassaUnkarin kuningasSigismundilta. Hunyadin suku sai nimensä ajalle tyypilliseen tapaan omistamiensa maidensa mukaan, mutta alun perin suku oli kotoisin TransilvanianHategista.[2] Hänen äitinsä oli Erzsébet Morzsinai. Hänellä oli kaksi nuorempaa veljeä Woyk ja János nuorempi.
János Hunyadin vaakuna. Hänen poikansa Matias Corvinus otti sukunimensä vaakunan korpista (lat. Corvus corax)
Kuninkaallinen maalahjoitus nosti Hunyadi-suvun Unkarin aateliston alemman (ei-paronillisen) ryhmän kärkeen. 40 kylää käsittävän alueen omistajina he olivat yhtä hyvin toimeentulevia kuin suuret magnaatit, jotka muodostivat kuninkaan neuvoston ja käyttivät todellista valtaa maassa, mutta arvoasteikossa he sijoittuivat paljon näiden alapuolelle.[1]
Asemalleen tyypillisen urapolun mukaisesti Hunyadista tuli 12 ratsusotilasta komentava ritari, joka tarjosi palvelujaan korkeampiarvoiselle aatelille tutustuen näin esimerkiksi pohjoisserbien ruhtinas Stefan Lazarevićiin ja Sigismundin palveluksessa mainetta niittäneeseen sotilas Philippo Scolariin.[2]
Hoviin saavuttuaan Hunyadi avioitui aatelisen Erzsébet Szilágyi (n. 1410–1483) kanssa, jonka isä László Szilágyi oli merkittävä rajoja puolustanut sotapäällikkö[2] ja äiti Katalin Bellyéni, merkittävän aatelissuvun jäsen. Heille syntyivät pojat Lázlo Hunyadi (1431–1457) ja Mátyás Hunyadi (1443–1490), joiden kasvatuksen sekä humanistisen koulutuksen hoiti äiti isän ollessa sotaretkillä.
Nuori ritari seurasi kuningasta Italiaan ja muihin ulkomaihin. Milanon herttuakunnassa hän tutustui kondottieeriFrancesco Sforzaan ja opiskeli Italian uutta sotataidetta, Sen jälkeen hän perehtyi Böömin hussilaisten kapinallisten palkkasoturipäälliköiden kehittämiin sodankäyntitekniikoihin.[3][1]
Kotiin palattuaan Hunyadia pidettiin Etelä-Unkarin parhaana soturina. Hän oli edelleen ilman korkeaa virkaa, mutta hän komensi 50-100 aseistautunutta miestä turkkilaisten hyökkäyksiä vastaan. Hänen voittonsa, vaikka ne olivatkin paikallisesti tärkeitä, herättivät laajaa huomiota.[1]
János Hunyadi, teoksessa Chronica Hungarorum, János Thuróczi, Augsburg, Brünn, 1488
Sotilasura
Vuonna 1439 serbit kärsivät lopullisen tappion Osmanien valtakuntaa vastaan ja turkkilaiset uhkasivat nyt näin suoraan Unkaria etelästä. Unkari oli puolestaan ajautunut sisällissotaan perinnöllisen hallitsijan Lázló V:n ja vaalikuningas Vladislav I:n kannattajien välillä. Vladislavilla oli Unkarin alemman aateliston tuki, mutta Lázlólla oli Unkarin magnaattien ja myöhemmin Itävallan arkkiherttua Friedrichin eli myöhemmän keisari Fredrik III:n tuki. Hunyadi nimitettiin bániksi (sotilaskuvernööri) Severiniin (nyk. Romania) alueella, joka oli alttiina jatkuville osmanien hyökkäyksille. Menestys tässä tehtävässä toi nopean etenemien uralla ja yhä suurempia huomionosoituksia, kuten maaomaisuutta sekä muita tuloja.[1]
Hunyadi tuki muun pienaatelin tapaan Vladislavia, joka nimitti hänet Transsilvanian käskynhaltijaksi eli vajdaksi (voivodi). Lopulta leskikuningatar Elisabetin kuoleman jälkeen vuonna 1442 Vladislav solmi aselevon Fredrik III:n holhoaman Lázlón kanssa voidakseen keskittyä turkkilaisten muodostamaa uhkaa vastaan.[3] Hänestä tehtiin myös Temesin kreivi (nyk. Timiș, Romania), Belgradin kapteeni ja eteläisten rajojen puolustusjärjestelmän sotilasjohtaja. Pian hän saavutti ja ohitti arvoasteikossa rikkaimmat vanhat paronilliset suvut. Seuraavina vuosina hän kykeni karkottamaan turkkilaiset paitsi Unkarin raja-alueelta myös naapurimaasta Valakiasta.[1]
Kaakkois-Eurooppa vuonna 1444
Turkkilaisten vastainen sota
Turkkilaisilla ja unkarilaisilla oli keskenään ennestään rauhansopimus, mutta vuonna 1443 tilanne osoittautui otolliseksi sotaretkelle turkkilaisia vastaan tästä huolimatta. Sulttaani Murad II oli suostunut Unkarille varsin edullisiin rauhanehtoihin hänen jouduttuaan kukistamaan kapinan Vähä-Aasiassa. Paavin erikoislegaattiGiuliano Cesarini oli saanut aikaan sovinnon Vladislavin ja Fredrik III:n välille, mikä teki Vladislavin suunnitteleman uuden turkkilaisvastaisen sotaretken mahdolliseksi. Lisäksi Cesarini taivutteli Vladislavin rikkomaan rauhansa turkkilaisten kanssa näiden vääräuskoisuuden takia. Uuden sotaretken tavoitteena oli vallata turkkilaisten alueet Balkanilla.[3] Hunyadi kokosi sotaretkeä varten 10 000–12 000, minkä lisäksi joukkoja saatiin Unkarin naapurimaista, kuten Puolasta ja joukkojen kokonaisvahvuus oli noin 30 000. Talvella 1443–1444 käydyissä taisteluissa unkarilaiset valtasivat Nišin ja Sofian kaupungit, sekä voittivat turkkilaiset useissa taisteluissa. Suuret osat Bosniaa, Serbiaa, Bulgariaa ja Albaniaa vapautettiin turkkilaisvallasta. Huollon ongelmien takia unkarilaisten oli lopulta vetäydyttävä alueelta helmikuussa 1444.[2]
Varnan taistelu 1444, Polski Kronika 1564
Sotatoimet oli viety vuosia kestäneiden puolustustaistelujen jälkeen turkkilaisten puolelle, mikä herätti innostusta Euroopassa. Kuitenkin kun Murad kuuli rauhan rikkomisesta, hän selvitti nopeasti kapinan Vähässä Aasiassa ja palais joukkoineen Eurooppaan. Unkarin balkanilaiset liittolaiset kaikkosivat turkkilaisten koston pelossa.[3] Vladislav ja Hunyadi kävivät kuitenkin uuteen hyökkäykseen heinäkuussa luulleen virheellisesti venetsialaisen laivaston estävän turkkilaisten saapumisen. Laivastoa ei kuulunut paikalle ajoissa ja joulukuussa 1444 osapuolet kävivät ratkaisutaistelun Varnassa.[2] Taistelu näytti aluksi edulliselta unkarilaisille, mutta käänty tappioksi Vladislavin varomattomuuden takia. Kuningas sai surmansa ja pakoon taistelukentältä päässyt Hunyadi vietti jonkin aikaa Valakian voivodi Vlad Tepesin vankina.[3]
Kuninkaan kuolema oli ajanut Unkarin sekasortoon. Valtiopäivät valitsi Lázló V:n Unkarin kuninkaaksi vuonna 1446. Jotta Fredrik III:n valtapyrkimyksiä voitaisiin rajoittaa, Hunyadista tehtiin vielä alaikäisen kuninkaan valtionhoitaja. Valtionhoitaja käytti valtaa kuninkaan nimissä kaksitoistahenkisen holhoojahallituksen johdossa. Unkarin magnaattisukujen aiheuttamista ongelmista huolimatta Hunyadin onnistui asemansa turvin parantaa Unkarin sotavoimia huomattavasti. Unkarin armeijan ydin muodostui nyt hussilaisista palkkasotureista.[3]
Vuonna 1448 Hunyadi johti uutta sotaretkeä turkkilaisia vastaan. Hän yritti tavoittaa turkkilaisia vastaan taistelleet albaanien joukot, mutta kohtasi turkkilaiset ennen joukkojen yhdistymistä Kosovopoljen taistelussa, joka päättyi turkkilaisten voittoon.[2] Vuonna 1450 Hunyadi solmi rauhan turkkilaisten kanssa ja sai aikaan sovinnon myös Fredrik III:n kanssa. Hänen asemansa heikkeni selvästi vuonna 1452, jolloin kuninkaasta tuli täysi-ikäinen. Kuningas tukeutui valtaistuimellaan paljolti Cillein sukuun, joka kuului puolestaan Hunyadin vastustajiin. Valtionhoitajan tehtävistä luovuttuaan Hunyadi jäi kuitenkin armeijan ylipäälliköksi.[3]
Zemunin linnakkeesta säilynyt János Hunyadin vartiotorni Belgradissa
Voitto Belgradissa
Vuonna 1453 Osmanien valtakunnan nuori uusi sulttaani Mehmed IIvaltasiBysantin pääkaupunki Konstantinopolin ja jatkoi edelleen valloitusretkeään Balkanille. Euroopassa Konstantinopolin menetys oli suuri järkytys, jonka jälkeen vaadittiin yhteistyötä turkkilaisten pysäyttämiseksi. Fransiskaanimunkki Johannes Capistranolainen johti suurehkon, mutta kouluttamattoman ja huonosti aseistetun saksalaisen ja böömiläisen sotajoukon Unkariin turkkilaisia vastaan.[3] Yhteenotto turkkilaisten kanssa seurasi Belgradista, jonka Mehmed II piiritti vuonna 1456.[2] Kaupunkia puolusti Hunyadin lanko Mihály Szilágyi ja Hunyadi riensi pelastamaan piiritettyä kaupunkia. Capistranon johtamat ristiretkeläiset tekivät raivokkaan hyökkäyksen turkkilaisia vastaan samalla, kun kaupungin puolustajat hyökkäsivät ulos turkkilaisia vastaan. Tilanteen väärin arvioineet turkkilaiset kärsivät huomattavan tappion. Uutinen Hunyadin armeijan voitosta 22. heinäkuuta 1456 oli historian merkittävin turkkilaisia vastaan käydyissä sodissa[1] ja aiheutti hurmosta Euroopassa.[3] Sen jälkeen Unkari säästyi turkkilaisten valloituksilta lähes 70 vuoden ajan.[2]
Hunyadi itse ei päässyt iloitsemaan voitostaan pitkään, sillä hän kuoli noin 49-vuotiaana sotajoukkojen leirissä levinneeseen ruttoon vain muutamaa päivää myöhemmin[3] Zemunin linnakkeessa Belgradissa 11. elokuuta 1456.[2]
Kuollessaan Hunyadi oli tunnettu paitsi sotilaana, mutta myös suurmaanomistajana. Hänellä oli ajan mittaan kertynyt suunnaton maaomaisuus etenkin Itä-Unkarissa ja hän oli noussut kaikkien aikojen suurimmaksi unkarilaiseksi maanomistajaksi.[3]
Hunyadin vastustajiin kuulunut Cillein suku pyrki kitkemään Hunyadien kannattajat Unkarista Jánoksen kuoltua. Ulrik Cillei yritti ottaa hallitsijan tuella haltuunsa Hunyadin pojan Lázlo Hunyadin omistaman Nándorfehérvárin linnan. Syntyi kahakka, jossa Hunyadin kannattajat surmasivat Cillein ja Cillein suku vaati kostoa. Hallitsija antoi mestauttaa Lázlon ja vangituttaa tämän nuoremman veljen Mátyás Hunyadin. Aatelisto nousi kapinaan ja kuningas joutui pakenemaan Prahaan vankinsa mukanaan. Kuningas kuoli vuonna 1457 ja etenkin alemman aateliston tukema Mátyás huudettiin kuninkaaksi vuonna 1458 hallitsijanimellä Matias I. Sittemmin häntä on pidetty yhtenä myöhäiskeskiajan suurista persoonallisuuksista.[3]
János Hunyadi niitti mainetta etenkin turkkilaisten vastaisilla sodillaan. Unkarissa häntä pidetään legendaarisena sankarihahmona, isänmaanystävänä ja sotilaallisena nerona. Sankarina häntä ovat pitäneet yhtä lailla serbit, kroaatit, bulgaarit ja romanialaiset, jotka ovat kokeneet Hunyadin Balkanin kansojen johtohahmona turkkilaisten vastaisessa sodassa.[3]
Vaikka hän ei koskaan toteuttanut aikansa humanistien unelmaa turkkilaisten karkoittamisesta Euroopasta, Hunyadi ansaitsi loistavan nimen huomattavilla menestyksellään ja pelkästään siksi, että hän onnistui pysäyttämään voittamattomaksi oletetut turkkilaiset armeijat. Tämän vuoksi häntä kuvaillaan aikalaislähteissä ilmaisuilla "turkkilaisten ainoa pelko” tai turkinkielisellä arvostavalla ilmaisulla ”sodan salama ja leimaus”, jonka turkkilaiset soturit antoivat harvoin edes omille johtajilleen.[1]
János Hunyadin ratsastajapatsas Pécsissä, kuvanveistäjä Pál Pátzay, 1956
↑ abcdefghijLajos Elekes: János Hunyadi Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.9.2018. (englanniksi)
↑ abcdefghijklmnJuhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia, s. 64–67. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2
_big.svg)
