Linnankivi on koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaineena analyyttinen kemia. Lisäksi hän on suorittanut tietojärjestelmähallinnon asiantuntijan ylemmän korkeakoulututkinnon.[3] Ennen akateemisia opintoja hän kävi Hämeenlinnan lyseon lukiota 1984–87. Hän kertoo kiinnostuneensa kemiasta, koska hänen suosikkisankarinsa Peter Parker eli Hämähäkkimies oli kemian opiskelija.[4] Tällä hetkellä hän opiskelee teologiaa[5].
Jyrki 69:n ensimmäinen sooloalbumi Helsinki Vampire julkaistiin 23. kesäkuuta 2017.[6] Toinen sooloalbumi American Vampire julkaistiin 19. joulukuuta 2021.[7]
Jyrki 69 -nimellä ilmestyi ensimmäinen sooloalbumi Helsinki Vampire kalifornialaisella Cleopatra Recordsilla, jonka tuotannosta vastasi Johnny Lee Michaels. Albumin musiikkivideo Bloodlust noteerattiin laajalti ympäri maailmaa, koska siinä oli mukana Motörhead -yhtyeen ikoninen Lemmy Kilmister vampyyrinä. Jyrki 69 & his American Vampires -soolobändi tekivät kiertueen seuraavana vuonna Yhdysvalloissa.[13]
Jyrki laulaa amerikkalaisista rockabilly-muusikoista koostuvassa The 69 Cats -yhtyeessä. Heiltä on ilmestynyt albumi Transylvanian Tapes Cleopatra Recordsilla vuonna 2014, jonka jälkeen bändi on keikkaillut Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Bändin muut jäsenet ovat Danny B. Harvey (HeadCat) kitara, Chopper Franklin (The Cramps) basso ja Clem Burke (Blondie) rummut.[14]
Jyrki soitti levyjä dj:nä rock-yökerho Thunder RoadHousen Heavy-Metal Clubilla vuosina 1998–1999. Toisena dj:nä toimi HIM yhtyeen Ville Valo.
Jyrkin sarjakuvia ja piirroksia sisältävä kirja Zombie Love - Vampires, Ghosts and The 69 Eyes julkaistiin Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla 23. syyskuuta 2006. Kirjan kustantaja on Deggael Communications ja ensimmäisen kovakantisen painoksen koko oli rajoitettu tuhanteen. Pehmeäkantinen painos on edelleen saatavilla.[15]
Ville Juurikkalan valokuvataidekirjassa Route 69 on Jyrkin kirjoittamia päiväkirjamerkintöjä USA:n kiertueelta (2006).
Jyrki 69 kirjoitti ja toimitti Like-kustannuksen julkaiseman Rock’n’Roll Juicer -vegaanimehukirjan vuonna 2016. Kirjan muita tekijöitä olivat valokuvaaja Ville Juurikkala ja ravintoasiantuntija Anu Kiiveri.[16]
Jyrki 69 julkaisi Like-kustannuksen kustantaman matkoistaan ja musiikkimaailman vaikuttajista kertovan 200-sivuisen esikoiskirjansa Kulkurin valssi helmikuussa 2017 (ISBN 978-952-01-1499-2).[17]
Vuonna 2006 Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämässä valtakunnallisen Nuoret Menestyjät –kilpailussa (TOYP, The Outstanding Young Persons) Jyrki Linnankivi palkittiin kategoriassa Humanitaarinen ja vapaaehtoistoiminta. Kilpailussa palkitaan alle 40-vuotiaita omalla alallaan ansioituneita henkilöitä. Palkittavien persoonallisuuden tulee hyödyntää yhteiskuntaa, kansakuntaa tai maailmaa. Vuosittain palkitaan kolme henkilöä, joista vuonna 2006 palkinnon Linnankiven lisäksi saivat Päivi Törmä ja Akseli Hemminki.
Samana vuonna Linnankivi palkittiin Soulissa, Etelä-Koreassa kansainvälisellä Ten Outstanding Young Persons of the World (TOYP) -palkinnolla. Suomesta kyseisen palkinnon ovat saaneet vain Akseli Hemminki (myös vuonna 2006), Esko Aho ja Linus Torvalds. Muita TOYP-voittajia vuosien varrelta ovat muiden muassa John F. Kennedy, Elvis Presley ja Bill Clinton.[19]
↑Lauri Korolainen, Ilkka Mattila, Juhani Mykkänen, Lena Nelskylä, Inna Perheentupa: Lyhyt oppimäärä. Helsingin Sanomien Nyt-liite, 2011, nro 35, s. 6-7, 9. Helsinki: Sanoma News Oy. ISSN 1238-9838
Linnankivi, Jyrki: Zombie love: Vampires, ghosts and The 69 eyes. (Kansialanimeke: The art & comics of Jyrki Linnankivi. Tekstiä suomeksi ja englanniksi. Editor: Johnny Vril. 2nd pr) Torpinkylä: Deggael Communications, 2006. ISBN 952-99749-1-4