Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Juurikasvuaon Mikko Reitalan käsikirjoittama ja Saara Saarelan ohjaama, Moskito Television Oy:n tuottama kaksiosainen televisioelokuva Ylelle, joka esitettiin ensimmäisen kerran Vähässäkyrössä 16. syyskuuta 2009. Julkisesti elokuva esitettiin saman vuoden lokakuussa.
Juoni
Kaupunkilaiset Mika (Antti Luusuaniemi), lääkäri ja Ricu (Ville Myllyrinne), parturi-kampaaja, muuttavat Pohjanmaalle Mikan uuden työpaikan perässä. Pienellä paikkakunnalla elämä saa aikaan kaikenlaista eikä asiaa helpota, että uudet kunnan asukkaat ovat samaa sukupuolta oleva pariskunta.