Juli Osipovitš Martov (myös Julius Martov, ven. Ю́лий О́сипович Ма́ртов, alun perin Zederbaum, ven. Цедерба́ум; 24. marraskuuta 1873 Konstantinopoli – 4. huhtikuuta 1923 Schömberg, Schwarzwald, Saksa) oli venäläinen vallankumouksellinen ja marxismin teoreetikko. Hän oli yksi Venäjän sosiaalidemokraattisen liikkeen perustajia ja merkittävämpiä menševikkien johtajia.^[1]

Martov oli keskiluokkaisten juutalaisvanhempien lapsi ja syntyi Konstantinopolissa. Hän joutui lähtemään 1800-luvun loppuvuosina maanpakoon poliittisten mielipiteidensä takia, ja liittyi Venäjän sosialidemokraattiseen puolueeseen. Jo toisessa puolue­kokouksessa vuonna 1903 puolue jakaantui Martovin kannattajiin ja Leninin kannattajiin. Martovin ryhmä vastusti Leninin päämäärää kehittää puolueesta pienen vallankumouksellisen ryhmän puolue ja kannatti eurooppalaisten sosialististen puolueiden suuren jäsenmäärän mallia.^[2] Vaikka Leninin johtama ryhmittymä hävisi äänestyksen, heitä nimitettiin kuitenkin bolševikeiksi (enemmistö), koska he olivat voittaneet äänestyksen puoluelehti Iskran toimittajakunnan kokoonpanosta.

Martov palasi Venäjälle helmikuun vallankumouksen aikaan. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Martov johti pientä oppositioryhmää. Tällöin perustettuun vallankumoushallitukseen kansankomissaarien neuvostoon menivät bolševikit ja vasemmistoeserrät. Martovin puolue kiellettiin vuonna 1918. Poliittisista syistä Martov joutui lähtemään vuonna 1920 jälleen maanpakoon, ja hän kuoli Saksan Schönbergissä.