Reuchlin opiskeli eri yliopistoissa erikoistuen kreikan kieleen.[1] Hän julkaisi latinankielisen sanakirjan vuosina 1475–76.[1] Sitten hän siirtyi lakiopintoihin ja valmistui vuonna 1481.[1] Reuchlin toimi virkamiehenä Württembergin hovissa ja Stuttgartissa 1480-luvulta vuoteen 1512.[1]
Italian-matkoillaan (1482 ja 1490) hän tutustui Firenzen akatemiaan ja italialaisiin filologeihin, joita hän hämmästytti filologian tietämyksellään.[3]
Reuchlin oli edelläkävijä muinaiskreikan tieteellisessä tutkimuksessa ja käänsi monia antiikin tekstejä latinaksi.[1] Vuonna 1490 hän kiinnostui hepreasta, ja julkaisi vuonna 1506 De Rudimentis Hebraicis (”Heprean perusteista”), -kieliopin ja sanaston.[1] Sillä oli myöhemmin suuri vaikutus heprean ja siten myös hepreankielisen Vanhan testamentin tieteelliseen tutkimukseen.[1] Reuchlin oli myös kiinnostunut juutalaisesta mystiikasta kabbalasta ja kirjoitti aiheesta teokset De verbo mirifico (1494) ja De arte cabbalistica (1517).[3]
Reuchlinin kiinnostus heprean kieltä kohtaan sai kritiikkiä ajan katoliselta kirkolta. Kölnin dominikaanit vakuuttivat keisari Maksimilian I:n määräämään vuonna 1509 hepreankieliset kirjat tuhottaviksi kristinuskolle vihamielisinä.[1] Tällöin Reuchlin puolusti julkisesti hepreankielisten tekstien tutkimista ja säilyttämistä.[1] Hänen mielestään vain kristinuskoa vastaan kirjoitetut kirjat tulisi tuhota.[2]
Inkvisitio aloitti oikeustoimet Reuchlinia vastaan vuonna 1513.[1] Kiistan edetessä Euroopan humanistinen yhteisö asettui Reuchlinin puolelle dominikaaneja vastaan, ja vuonna 1516 paavin komissio vapautti Reuchlinin harhaopista.[1]
Reuchlin toimi myöhemmin kreikan ja heprean kielen professorina Ingolstadtissa (1520-1521) ja Tübingenissä (1521-1522).[2]
Reuchlin ja uskonpuhdistus
Reuchlinin ja katolisen kirkon kiistan on väitetty vaikuttaneen uskonpuhdistuksen käynnistymiseen. Vaikka Reuchlinin tapaus innoitti uskonpuhdistajia, Reuchlin ei koskaan hylännyt katolista kirkkoa, ja tuomitsi veljenpoikansa Philip Melanchthonin ja Lutherin.[1]
