Johan de Witt tai Jan de Witt (24. syyskuuta1625 – 20. elokuuta1672)[1] oli Dordrechtin kaupungissa syntynyt alankomaalainen poliitikko ja valtiomies. De Witt oli aikansa merkittävin vallankäyttäjä Alankomaiden tasavallan (tai Yhdistyneiden provinssien) suuruudenaikana 1650-luvun alusta alkaen. Hänen virallinen nimikkeensä oli hollanniksi "Raadpensionaris" (suom. "Neuvospensionääri"). Virkanimikkeensä turvin hän kykeni hallitsemaan tasavallan instituutioita ja muodosti myös maan ulkopolitiikan suuntaviivat kauppakompanioiden ja lähettiläsverkoston avulla. De Wittin poliittinen filosofia perustui tasavaltalaisuuteen, jossa maakunnilla ja kaupungeilla oli laaja itsehallinto. Käytännössä tämä tarkoitti kuitenkin taloudellisesti voimakkaimman maakunnan, Hollannin ja sen keskuksen Amsterdamin dominanssia valtakunnan politiikassa. De Witt vastusti Orania-Nassaun ruhtinashuonetta, jonka jäsenet olivat pyrkineet keskittämään valtaa itselleen yleiseurooppalaisen monarkismin hengen mukaisesti.
Ranskan Ludvig XIV:n hyökätessä Alankomaihin vuonna 1672 maassa syntyi laajoja levottomuuksia. Johan De Witt sai surmansa yhdessä veljensä Cornelis de Wittin kanssa väkijoukon lynkkauksessa Haagissa.[2] Legendan mukaan de Wittin veljekset nostettiin hirttopaaluun roikkumaan, jolloin väkijoukko irrotti heidän kehoistaan ruumiinosia ja veivät niitä mukanaan tai söivät niitä.[3][4] Tämän jälkeen ylimmän vallan käyttäjäksi tasavallassa tuli käskynhaltija, Orania-Nassaun ruhtinas Vilhelm III, josta tuli vuonna 1689 myös Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningas.
↑Ciecka, James E.: The First Mathematically Correct Life Annuity. Journal of Legal Economics, 2008, 15. vsk, nro 1, s. 59–63. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)