Jill Scott (s. 2. helmikuuta 1987 Sunderland) on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pelannut Englannin maajoukkueessa vuoden 2022 EM-kilpailujen päättyessä 161 maaottelua ja tehnyt niissä 27 maalia.[1] Hän voitti EM-kultaa vuonna 2022 sekä saavutti EM-hopeaa vuonna 2009 ja MM-pronssia vuonna 2015.
Scott, lempinimeltään Crouchy, esiintyi ensimmäisen kerran Englannin maajoukkueessa 19-vuotiaana elokuussa 2006. Hän kuului Englannin joukkueeseen vuoden 2007 MM-kilpailuissa, joissa hän teki maalin alkulohkon ottelussa Argentiinaa vastaan[2]. Vuoden 2009 EM-kilpailujen välieräottelussa Alankomaita vastaan hän tuli kentälle jatkoajan alussa ja teki jatkoajan 26. minuutilla 2–1-voittomaalin[3]. Vuoden 2011 MM-kilpailuissa hän teki maalin alkulohkon ottelussa Uutta-Seelantia vastaan ja tappiollisessa puolivälieräottelussa Ranskaa vastaan.[2] Vuoden 2012 kesäolympialaisissa Scott pelasi Ison-Britannian joukkueessa ja teki maalin alkulohko-ottelussa Kamerunia vastaan.[2] Vuoden 2013 EM-kilpailuissa hän pelasi Englannin kolmesta ottelusta kaksi kokonaan ja yhdestä toisen puoliajan mutta ei onnistunut maalinteossa.[4][5][6] Vuoden 2015 MM-kilpailuissa Scott pelasi kaikissa Englannin otteluissa yhtä alkulohko-ottelua lukuun ottamatta ja viisi kertaa avauskokoonpanossa.[2] Vuoden 2017 EM-kilpailuissa hän pelasi täyden peliajan kahdessa alkulohko-ottelussa sekä voitollisessa puolivälieräottelussa Ranskaa vastaan.[7] MM-kilpailuissa 2019 hän pelasi avauskokoonpanossa kaikissa Englannin seitsemässä ottelussa ja oli kuudessa kentällä alusta loppuun. Hän teki maalin puolivälieräottelussa Norjaa vastaan.[8] EM-kilpailuissa 2022 hän tuli neljässä ottelussa vaihdosta kentälle ja voitti kultaa.[1][9][10]
Scott siirtyi Manchester Cityn joukkueeseen marraskuussa 2013 Evertonista.[11] Tammikuussa 2021 hän palasi kevätkauden kattavalla lainasopimuksella Evertoniin.[12] Hän pelasi kevätkaudella 2022 lainalla Aston Villassa.[13][14]
Lähteet
- Jill Scott Englannin jalkapalloliitto. Viitattu 10.7.2019. (englanniksi)
Viitteet
Aiheesta muualla