Jigorō Kanō

Jigorō Kanōn patsas Japanissa Kōdōkanin edustalla.

Jigorō Kanō (jap. 嘉納治五郎, 28. lokakuuta 1860 Mikagen kylä, Ubaran piirikunta, Settsun provinssi, Japani4. maaliskuuta 1938 laivamatkalla Yhdysvalloista Japaniin) oli judon kehittäjä.

Jigorō Kanōn isä oli Jirosaku Kanō, ja hänen äitinsä Sadako Kanō, sake-tehtaan omistajan tytär. Jirosaku oli adoptoitu Kanōn perheeseen hänen mentyään naimisiin Sadakon kanssa. Hän toimi šintopappina ja oli myös töissä laivanvarustusliikkeessä. Jigorō oli perheen kolmas poika, ja hänellä oli myös kaksi vanhempaa siskoa. Sadako kuoli Jigorōn ollessa yhdeksänvuotias. Yksitoistavuotiasaana Jigorō muutti perheensä mukana Tokioon, jossa hän aloitti opinnot Tokion Kaisei-koulussa (josta myöhemmin tuli Tokion yliopisto). Koska Jigorō oli pieni ja sairaalloinen, hän alkoi yliopisto-opintojensan aikana harjoitella erilaisia liikuntamuotoja, kuten voimistelua ja baseballia voimistaakseen itseään.

Kanōta kiusattiin koulussa, ja hän alkoi etsiä keinoja kiusaajilta suojautumiseen. Noin viisitoistavuotiaana hän kuuli jūjutsusta, jonka avulla pienikin henkilö pystyisi päihittämään itseään kookkaampia vastustajia. Kanōlla oli kuitenkin vaikeuksia löytää ketään itsepuolustustaitoja opettamaan. Hänen isällään oli Mikagen kylän kotitalon lisäksi Tokion Koishikawan erillisaluella toinen talo, jonka hoitajana toimi Ryūji Katagiri. Katagiri suostui opettamaan Jigorōlle muutaman tämän ollessa 17-vuotias, mutta kehotti Jigorōta unohtamaan koko asian, sillä Meiji-kauden kulttuurisen modernisaation aikana budō-lajeja pidettiin menneiden aikojen harrastuksena. Myös Jigorōn isä vastusti jūjutsu-harrastusta.

Jūjutsu-mestariksi

Kanō tutustui kahdeksantoistavuotiaana Tenjin shinyō -ryūn päämieheen, Hachinosuke Fukudaan (1827–1879). Fukuda suostui Kanōn opettajaksi ja ehti opettaa Jigorōta runsaan vuoden, ennen kuin yllättäen sairastui ja kuoli 52-vuotiaana. Fukudan leski pyysi Jigorōta ottamaan vastaan mestarin arvon ja jatkamaan miesvainajansa töitä. Kanō ei pitänyt itseään tarpeeksi pätevänä, muttei tohtinut kieltäytyä lesken pyynnöstä. Hän ohjasi koulun harjoituksia mutta etsi samalla uusia opettajia. Kanōn seuraava opettaja oli Tenjin shinyō -ryūn Masatomo Iso (1818–1881), joka oli jo 62-vuotias mutta yhä vahva ja ketterä. Iso arvosti Kanōn harjoitusintoa ja nopeaa kehitystä niin, että antoi Kanōn itse ohjata harjoituksia. Kanōsta tuli Tenjin shinyō -ryūn mestari. Isokaan ei ennen kuolemaansa ehtinyt opettaa Kanōta kuin kaksi vuotta. Jigorō halusi oppia yhä lisää jūjutsua.

Kanōn kolmas opettaja oli Tsunetoshi Iikubo, jonka Kanō tapasi vuonna 1881. Iikubo oli Kitō-ryūn päämies. Syksyllä 1883 Jigorō Kanō onnistui päihittämään opettajansa harjoitusottelussa, jolloin Iikubo ilmoitti, ettei hänellä enää ole mitään opetettavaa Kanōlle. Lokakuussa 1883 Kanō sai myös Kitō-ryūn mestarin tunnustuksen.

Kōdōkan-jūdō

Feodaalivallan loppuminen ja Meiji-uudistus, joka kielsi samuraita kantamasta miekkaa, toivat mukanaan sen, että kiinnostus vanhoja sotataitoja kohtaan väheni merkittävästi. Kanō visioi kuitenkin, että jūjutsu voisi moderninakin aikana auttaa henkisessä kasvussa, ja halusi kehittää rakastamansa lajia. Helmikuussa 1882 hän vuok­rasi kaksi huonetta Eishōji-temppelistä. Koska pelkkä nimi ”jūdō” oli jo käytössä, Kanō nimesi lajinsa Kōdokan-jūdōksi.

Kōdōkanin ensimmäiset oppilaat olivat yhdeksän Kanōn henkilökohtaista oppilasta Kitō-ryūsta. Oppilaat asuivat Kanōn kanssa kou­lulla. Jigorō ei vielä ollut naimisissa, joten palkattu taloudenhoitaja piti huolta päivittäisistä asioista. Iikubo kävi myös alkuaikoina auttamassa Kanōta opetuksessa pari–kolme kertaa viikossa. Kurssit olivat ilmaisia. Kanō teki paljon ylimääräisiä töitä, kuten yksityisopetusta ja käännös­töitä, maksaakseen kustannukset. Vasta vuonna 1909 hän alkoi periä maksua kursseista.

Yhä kiistellään siitä, mitkä Kōdōkan-jūdōn tekniikoista olivat Kanōn tai hänen oppilaidensa kehittämiä ja mitkä muista bujutsu-lajeista otettuja. Donn F. Dragerin kirjoittaa kirjassaan Modern Bujutsu & Budo: ”Poikkeuksetta kaikki (Kōdōkan jūdōn tekniikat) olivat jollain tavalla jo käytössä vanhemmissa bujutsu- ja budō-järjestelmissä.” Budō-tutkijat Patti ja Westbrook ovat jäljittä­neet ainakin Koshiki no katan Kitō-ryūhun. Seuraavassa on kahden tekniikan tarinat.

Kanōn oppimissa jūjutsu-tekniikoissa oli paljon vaarallisia liikkeitä. Näitä hän jätti judosta pois, joskin hän piti mukana jotkin sellaiset lyöntitekniikat, joita käytetään katoissa. Jotkut Kanōn oppilaista olivat harjoittaneet muitakin lajeja, ja he toivat näistä lajeistaan joitakin liikkeitä jūdōhon. Donn F. Dragerin mukaan Shirō Saigō toi Kōdōkan-jūdōhon yama-arashiksi kutsutun heiton. Saigō oli oppinut sen daitō-ryūsta, joka oli aikijūjutsu-koulukunta.

Kōdōkan-jūdō saa julkisen tunnustuksen

Vuonna 1880-luvulla Tokion poliisi kiinnostui aseettomista itsepuo­lustuslajeista, ja vuonna 1886 järjestettiin Yōshin-ryūn ja Kōdōkan-jūdōn välillä kilpailu, jonka tarkoituksena oli selvittää, kumpi laji sopisi paremmin poliisen käyttöön. Kumpikin koulu lähetti 15 parasta oppilastaan kilpai­luun, joka päättyi judon eduksi selkein luvuin: D.F Draegerin kirjan Modern Bujutsu & Budo, mukaan Kōdōkan saavutti 12 voittoa kahden ottelun päättyessä tappioon ja yhden tasapeliin. Kilpailumenestys kasvatti judon suosiota merkittävästi: poliisit alkoivat harjoi­tella judoa, ja ennen pitkää se levisi kouluihin ja armeijaankin.

Vuonna 1889 Kanō lähti Euroopan-kiertueel­le tutustuakseen länsimaa­isiin opetusmenetelmiin ja mainostaakseen judoa. Vuonna 1890 hän piti Englannissa näytöksen noin 60:lle merijalkaväen atta­sealle. He pitivät näkemäs­tään niin paljon, että heistä tuli judon hyvän tahdon lähettiläitä. Samana vuonna hän myös käväisi Suomessa. Judo tuli Yhdysvaltoihin vuonna 1903, kun Kanō lähetti sinne yhden parhaimmista oppilaistaan, Yoshitsugu Yamashitan. Kanō valittiin Japanin edustajaksi Kansainväliseen olympiakomiteaan vuonna 1909, ja hän toimi virassa kuolemaansa asti. Vuonna 1920 Kanō suostutteli kaksi Isossa-Britanniassa asuvaa jūjutsu-opettajaa, Gunji Koizumin ja Yukio Tanin, opettamaan judoa.

Kolmen kulttuurin periaate, Jita kyōei sekä Seiryoku zen'yō

Kanō luokitteli jūdō-harjoittelumotiivit kolmeen ryhmään: Rentai Ho - saadakseen hyvän kunnon; Shobu Ho - tullakseen teknisesti taitavaksi. Kun jokin näistä (tai molemmat yhdessä) ovat syynä jūdō-harjoitukseen puhutaan jūdōsta suppeassa mielessä (Kogi Jūdō). Kun tähän lisätään kolmas motiivi, Shushin Ho eli halu kehittää itsensä myös henkisesti, puhutaan jūdōsta laajassa mielessä (Kyogi Jūdō). Lienee paikallaan sanoa, että kolmatta ei voi yksin harjoittaa vaan kaksi muuta on myös harjoitettavaa. Jotta Kanō-sensein visio budōn yhteiskunnallisesta vaikutuksesta kävisi toteen olisi jūdōn oltava nimenomaan Kyogi Jūdōa. Tekninen taito jää aina dōjōn, mutta henkisen taidon kantaa mukaansa arkielämään. Tämä ajatus sai mestarin sanomaan "Ei ole väliä miten terve henkilö on. Jos hän ei ole hyödyksi yhteiskunnalle, on hänen olemassaolonsa turhaa."

Näiden kolmen kulttuurin määrittelemisen lisäksi Kanō-sensei toi joka käänteessä esille pari muutakin asiaa: Jita kyōei ja Seiryoku Zenyo. Jita kyōei tarkoittaa ”molemminpuolista hyötyä”. Tämä on hyvinkin tärkeä osa Kyogi Jūdōn henkeä. Harjoituksissa on aina harjoiteltava niin, että myös toinen hyötyy siitä. Arkielämään vietynä: Älä ajattele vain itseäsi ja sinun parastasi; Auta aina muita ihmisiä, niin he auttavat sinuakin; Auta heikompia ja pienempiä.

Seiryoku zen'yō tarkoittaa vapaasti ”voiman paras käyttäminen”. Jū-aspektihan viittaa pehmeyteen, taipumiseen ja periksi antamiseen. Tästä on aivan liian helppoa vetää johtopäätös, että voima ei ole hyvästä, etenkin kun pieni pystyy päihittää isomman. Se on kuitenkin aivan väärä johtopäätös. Kanō-sensei oli itse ollut heikko ja saanout kärsiä siitä koulussa. Hän todellakin arvosti voimaa. Voiman väärin käyttö sen sijaan oli huono asia. Tämän tiimoilta hän kertoi kaksi tarinaa:

»Ajattele, että arvioidaan miehen voimaksi 10 yksikköä, kun taas minun voimani, heikoimmat kuin hänen, olisivat 7 yksikköä. Jos hän sitten työntää minut koko voimallaan, niin minä todellakin painun taaksepäin tai kaadun vaikkakin käyttäisin kaikki voimani häntä vastaan. Näin tapahtuisi, kun voimaa vastustettaisiin voimalla. Mutta jos sen sijaan, että työntäisin vastaan, jättäisin vastustamatta, peruuttaen juuri niin paljon kun hän työntää pitäen samalla tasapainoani, hän joutuisi nojaamaan eteenpäin ja hän menettäisi tasapainonsa. Tässä uudessa tilanteessa hän olisi niin heikko (ei fyysisesti heikko vaan tukalan tilansa takia), että hänen voimansa olisi tilapäisesti vähentyneet sanotaanko vaikka kolmeen yksikköön kymmenen yksikön sijasta. Sillä aikaa minulla, pitämällä tasapainoni, olisi kaikki voimani jäljellä mihin tahansa tarkoitukseen. Jos minulla olisi enemmän voimaa kuin vastustajallani, niin olisin toki voinut työntää hänet taaksepäin. Mutta, vaikkakin aikoisin työntää hänet taaksepäin, niin minun pitäisi kuitenkin ensin jättää vastustamatta, koska sillä tavalla säästäisin voimiani.»
(Jigorō Kanō)

»Tammi on vahva, ylväs puu. Paju taas on pehmeä taipuisa puu. Kun tuuli yltyy, tammi se vain siinä seisoo suorana, eikä ole moksiskaan. Paju taipuu tuulen mukana ja palaa takaisin, kun tuuli hellittää. Kun tuuli muuttuu vallan kovaksi myrskyksi, niin tammi ei enää pärjääkään, vaan se kaatuu. Paju se taas on maata myöten, kun tuuli ulvoo, ja nousee sitten taas ylös.»
(Jigorō Kanō)

Voiman käytön puolustamiseksi Kanō-sensei sanoi:

»Joskus vastustaja tarttuu ranteesta. Miten joku voi vapautua siitä käyttämättä voimaa vastustajan otetta vastaan? Saman voi kysyä kun jotakuta pidetään kiinni olkapäistä takaapäin.»
(Jigorō Kanō)

Judo ja naiset

Kanōn ensimmäiseksi oppilaaksi pitää mainita hänen vanhin siskonsa Katsuko. Kun Jigorō tuli kotiin jū jutsu -harjoituksistaan, hän opetti siskolleen joitakin perustekniikoita. Kōdōkanin ensimmäinen virallinen naispuolinen oppilas oli Sueko Ashiya, joka pyysi ja sai luvan aloittaa vuonna 1883. Mielenkiintoinen tapaus oli Noriko Yasuda, 33-vuotias, jonka elämä oli pirstaleina ja sekä fyysinen että henkinen kunto alhaimmillaan. Kanō aloitti katsomalla, että Noriko söi tarpeeksi ja terveellisesti, sitten hän antoi naisen harjoitella ensin itsekseen ja sitten ryhmässä. Vuoden sisällä hänen terveytensä oli muuttunut täysin. Kesti vuoteen 1926 ennen kuin Kōdōkan perusti naisten jaoston. Kanōn ajatus oli kuitenkin alusta lähtien ollut, että naisetkin voivat harjoittaa jūdōa. Kanō on sanonut:

»Jos todella haluat ymmärtää jūdōa, niin seuraa naisten harjoittelua»
(Jigorō Kanō)

Vuonna 1891 Kanō meni naimisiin Sumakon, Korean entisen suurlähettilään Seisei Takesoen tyttären kanssa. Kanōn perheeseen kuului enimmillään kuusi tytärtä ja kolme poikaa.

Olympialiike ja viimeinen matka

Kanō oli olympialiikkeen isän Pierre de Coubertinin ystävä ja hän toimi Japanin IOK-edustajana vuosina 1909–1938. Hän otti osaa yhdeksään kokoukseen ja jokaisessa hän yritti myöskin saada jūdōnsa hyväksytyksi olympialajiksi. Kanō ajoi voimakkaasti pyrkimystä saada vuoden 1940 olympialaiset Japaniin. Berliinin kokouksessa 1936 Japani päihitti Suomen äänin 36–27. Toinen Kiinan-Japanin sota (1937–1945) aiheutti kuitenkin sen, että Japani joutui 1938 – Kanōn jo kuoltua – ilmoittamaan, ettei voi järjestää kisoja. Kairos­sa 1938 pidetyn kokouksen jälkeen Kanō matkusti Atenaan de Coubertinin muistotilaisuuteen ja sen jälkeen Pariisiin. Ranskan jälkeen hän lähti vielä Yhdysvaltoihin ennen paluutaan Japaniin. Hän sairastui 1. toukokuuta 1938 ja pysyi vuoteessaan koko päivän, mutta osallistui päivälliselle. Hän valitti palelevansa, vaikka hänellä oli kuumetta. 2. toukokuuta hän pysyi hytissään ja laivan lääkäri hoiti häntä hauteilla. Kuume laski 40 asteesta 38 asteeseen. 3. toukokuuta lähtien laivan stuertti istui Kanōn hytin ulkopuolella. Kanōlle kehittyi keuh­kokuume. Seuraavana aamuna, 4. toukokuuta 1938, kello 6.33 hän kuoli hiljaa. Laiva saapui kaksi päivää myöhemmin Yokohamaan, jossa oli vastassa noin 3000 surijaa. Hänet haudattiin Shinto-menoin Kōdōkanissa 9. toukokuuta 1938 kello 10.00.

Koska hänen poikansa, Risei Kanō, oli liian nuori, tuli Kōdōkanin johtajaksi Nango Jiro. Jiro luopui vi­rastaan 1946 Risein eduksi.

Lähteitä

Read other articles:

TempeLetakSulawesi Selatan, IndonesiaKoordinat4°6′20″S 119°56′49″E / 4.10556°S 119.94694°E / -4.10556; 119.94694Koordinat: 4°6′20″S 119°56′49″E / 4.10556°S 119.94694°E / -4.10556; 119.94694Jenis perairanDanau banjiranTerletak di negaraIndonesiaArea permukaan350 km2 (140 sq mi)Kedalaman maksimal5 m (16 ft)Ketinggian permukaan5 m (16 ft)Lokasi danau Tempe Danau Tempe adalah danau tektonik ...

 

Danau SurgaLetakKorea Utara / TiongkokKoordinat42°00′22″N 128°03′25″E / 42.006°N 128.057°E / 42.006; 128.057Koordinat: 42°00′22″N 128°03′25″E / 42.006°N 128.057°E / 42.006; 128.057Jenis perairandanau kawahAliran masuk utamapresipitasiTerletak di negaraKorea Utara, TiongkokArea permukaan9,82 km2 (3,79 sq mi)Kedalaman rata-rata213 m (699 ft)Kedalaman maksimal384 m (1.260 ft)Volume air2,09&...

 

Men's basketball team of the University of Memphis Memphis Tigers 2023–24 Memphis Tigers men's basketball team UniversityUniversity of MemphisFirst season1920All-time record1,406–820–1 (.632)Head coachPenny Hardaway (6th season)ConferenceThe AmericanLocationMemphis, TennesseeArenaFedExForum (Capacity: 18,119)NicknameTigersColorsBlue and gray[1]   Uniforms Home Away Alternate NCAA tournament runner-up1973, 2008NCAA tournament Final Four1973, 1985 , 2008NC...

Radio station in Svalbard, NorwayIsfjord RadioRadio stationIsfjord RadioCoordinates: 78°03′08″N 13°36′04″E / 78.05222°N 13.60111°E / 78.05222; 13.60111CountryNorwayRegionSvalbardIslandSpitsbergenLand areaNordenskiöld LandEstablished13 November 1933 (1933-11-13)Founded byNorwegian Polar InstitutePopulation • Total0Time zoneUTC+1 (Central European Time) • Summer (DST)UTC+2 (Central European Summer Time)Postal code9172P...

 

Pour les articles homonymes, voir Campo-Formio (homonymie). Traité de Campo-Formio Dernière page du traité avec les cachets et les paraphes des signataires, conservée aux Archives nationales françaises.Traité de paix définitif conclu entre la République française et l’empereur des Romains, roi de Hongrie et de Bohême. Type de traité Traité de paix Langue Français Données clés Ébauche 17 octobre 1797(26 vendémiaire an VI)(Villa Manin, (Passariano, Codroipo)) Signé 18 octob...

 

United States historic placeLewis Mound GroupU.S. National Register of Historic Places LocationIndian Mound Park, McFarland, WisconsinCoordinates43°0′30″N 89°18′0″W / 43.00833°N 89.30000°W / 43.00833; -89.30000 (Lewis Mound Group)NRHP reference No.84000809[1]Added to NRHPDecember 15, 1984 The Lewis Mound Group (47-Da-74) is a set of prehistoric Native American burial mounds in the village of McFarland, Dane County, Wisconsin, sout...

Yeovil Town 2002–03 football seasonYeovil Town2002–03 seasonChairmanJohn FryManagerGary JohnsonStadiumThe Avenue Stadium (Until September)Huish Park (From September)Conference1st (promoted)FA CupFirst roundFA TrophySixth roundFL TrophyFirst roundSomerset Premier CupRunners-upTop goalscorerLeague: Kirk Jackson (19)All: Kirk Jackson (20)Highest home attendance8,111 (26 April vs. Chester City, Conference, Huish Park)Lowest home attendance2,126 (21 September vs. Halifax Town, Conference, The...

 

Cet article est une ébauche concernant une unité ou formation militaire française. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. 262e régiment d'infanterie Le 262e RI se prépare pour une revue en 1915. Création 1914 Dissolution 1918 Pays France Branche Armée de terreinfanterie Type Régiment d'infanterie Rôle Infanterie Devise Arraôk Inscriptionssur l’emblème La Somme 1916Tardenois 1918 G...

 

Auguste BravaisAuguste Bravais (c. 1850)Lahir23 Agustus 1811AnnonayMeninggal30 Maret 1863(1863-03-30) (umur 51)Le ChesnayKebangsaanPrancisAlmamaterÉcole PolytechniqueDikenal atasKisi BravaisKarier ilmiahBidangKristalografi Auguste Bravais (pengucapan bahasa Prancis: [oɡyst bʁavɛ]; 23 Agustus 1811, Annonay, Ardèche – 30 Maret 1863, Le Chesnay, Prancis) adalah seorang fisikawan Prancis yang dikenal berkat karyanya dalam kristalografi, konsep kisi Bravais, dan formulasi hukum B...

Gan Chinese language of Jiangxi, China Yi-LiuYichunNative toChinaRegionCentral and western JiangxiLanguage familySino-Tibetan SiniticChineseGanYi-LiuWriting systemChinese charactersLanguage codesISO 639-3None (mis)ISO 639-6yiluGlottologyili1247Linguasphere79-AAA-fafMap of Gan languages; Yi-Liu-speaking region in yellow.This article contains IPA phonetic symbols. Without proper rendering support, you may see question marks, boxes, or other symbols instead of Unicode characters. For an int...

 

Railway line connecting Barharwa and Katwa, West Bengal Barharwa–Azimganj–Katwa loop (incl. Nalhati–Azimganj branch line)Barharwa Junction is an important railway station of Barharwa–Azimganj–Katwa loopOverviewStatusOperationalOwnerIndian RailwaysLocaleJharkhand, West BengalTerminiBarharwaKatwaStations39ServiceOperator(s)Eastern RailwayHistoryOpened1913TechnicalLine length170 km (106 mi)Number of tracks2Track gauge5 ft 6 in (1,676 mm) broad gaugeElectri...

 

1976 American romance film by Elia Kazan The Last TycoonTheatrical release poster by Richard AmselDirected byElia KazanScreenplay byHarold PinterBased onThe Last Tycoonby F. Scott FitzgeraldProduced bySam SpiegelStarring Robert De Niro Tony Curtis Robert Mitchum Jeanne Moreau Jack Nicholson Donald Pleasence Ray Milland Dana Andrews Ingrid Boulting Theresa Russell CinematographyVictor J. KemperEdited byRichard MarksMusic byMaurice JarreProductioncompanies Academy Pictures Corporation Gelderse ...

2014 EuropeanAthletics ChampionshipsTrack events100 mmenwomen200 mmenwomen400 mmenwomen800 mmenwomen1500 mmenwomen5000 mmenwomen10,000 mmenwomen100 m hurdleswomen110 m hurdlesmen400 m hurdlesmenwomen3000 msteeplechasemenwomen4×100 m relaymenwomen4×400 m relaymenwomenRoad eventsMarathonmenwomenMarathon teammenwomen20 km walkmenwomen50 km walkmenField eventsHigh jumpmenwomenPole vaultmenwomenLong jumpmenwomenTriple jumpmenwomenShot putmenwomenDiscus throwmenwomenHammer throwmenwomenJavelin t...

 

此条目序言章节没有充分总结全文内容要点。 (2019年3月21日)请考虑扩充序言,清晰概述条目所有重點。请在条目的讨论页讨论此问题。 哈萨克斯坦總統哈薩克總統旗現任Қасым-Жомарт Кемелұлы Тоқаев卡瑟姆若马尔特·托卡耶夫自2019年3月20日在任任期7年首任努尔苏丹·纳扎尔巴耶夫设立1990年4月24日(哈薩克蘇維埃社會主義共和國總統) 哈萨克斯坦 哈萨克斯坦政府...

 

此条目序言章节没有充分总结全文内容要点。 (2019年3月21日)请考虑扩充序言,清晰概述条目所有重點。请在条目的讨论页讨论此问题。 哈萨克斯坦總統哈薩克總統旗現任Қасым-Жомарт Кемелұлы Тоқаев卡瑟姆若马尔特·托卡耶夫自2019年3月20日在任任期7年首任努尔苏丹·纳扎尔巴耶夫设立1990年4月24日(哈薩克蘇維埃社會主義共和國總統) 哈萨克斯坦 哈萨克斯坦政府...

العتمة الوامضة Scintillating scotoma مثال على العتمة الوامضة، والتي سببها الانضغاط اللحائي المنتشرمثال على العتمة الوامضة، والتي سببها الانضغاط اللحائي المنتشر معلومات عامة الاختصاص طب العيون العصبي  من أنواع عتمة،  وصداع نصفي صامت  الأسباب الأسباب صداع نصفي  تعديل مصد...

 

KDI Office Technology 200NASCAR Seri Truk Gander RV & OutdoorsTempatDover International SpeedwayLokasiDover, DelawarePerusahaan sponsorTeknologi Kantor KDI[1]Lomba pertama2000Lomba terakhir2020Jarak tempuh200 mil (321,869 km)Jumlah putaran200 (Tahap 1: 45 Tahap 2: 45 Tahap 3: 110)Nama sebelumnyaMBNA e-commerce.com 200 (2000–2001)MBNA America 200 (2002, 2004)MBNA Armed Forces Family 200 (2003)MBNA RacePoints 200 (2005)AAA Insurance 200 (2006–2009)Dover 200 (2010)Lucas Oil ...

 

نيو ألبين   الإحداثيات 43°29′49″N 91°17′14″W / 43.496944444444°N 91.287222222222°W / 43.496944444444; -91.287222222222   [1] تاريخ التأسيس 1872  تقسيم إداري  البلد الولايات المتحدة[2]  التقسيم الأعلى مقاطعة ألاماكي  خصائص جغرافية  المساحة 0.628819 كيلومتر مربع0.628821 كيلومتر مربع ...

American government official (born 1985) Stephen MillerMiller in 2016Senior Advisor to the PresidentIn officeJanuary 20, 2017 – January 20, 2021Serving with Jared Kushner and Ivanka TrumpPresidentDonald TrumpPreceded byBrian DeeseValerie JarrettShailagh MurraySucceeded byMike DonilonCedric RichmondWhite House Director of SpeechwritingIn officeJanuary 20, 2017 – January 20, 2021PresidentDonald TrumpPreceded byCody KeenanSucceeded byVinay Reddy Personal detailsBorn...

 

Public school in Euless, Tarrant County, Texas, United StatesTrinity High SchoolAddress500 North Industrial BoulevardEuless, Tarrant County, Texas 76039United StatesInformationTypePublicMottoResponsibility, Pride, and Determination Make Trinity DifferentEstablished1968School districtHurst-Euless-Bedford Independent School DistrictNCES School ID482406002682[1]PrincipalMichael MartinakFaculty148.2 (FTE)[2]Grades10–12Number of students2,674 (2020–21)[2] • ...