Alba syntyi kalifornialaisessa Pomonan kaupungissa Mark ja Catherine Alballe. Hänellä on nuorempi veli Joshua. Jessican isä työskenteli ilmavoimissa, minkä vuoksi hänen perheensä muutti ensin Biloxiin, Mississippiin ja sittemmin Del Rioon, Texasiin. Hänen ollessa yhdeksänvuotias perhe palasi Kaliforniaan. Alba on syntyperältään useaa kansallisuutta: meksikolaista, kanadanranskalaista ja tanskalaista sukujuurta.[1][2]
Alba kasvoi ”hyvin konservatiivisessa, katolisessa perheessä” ja on omien sanojensa mukaan jo viisivuotiaasta asti mieltänyt itsensä feministiksi. Lapsuudessaan Alba sairasteli paljon ja oli sairaalassa niin usein, ettei voinut kunnolla tutustua muihin koulunsa lapsiin. Myös perheen jatkuva muuttaminen eristi häntä ikätovereistaan. Alballa diagnosoitiin lapsena astma ja ADHD.[3]
Alba kiinnostui näyttelemisestä jo viisivuotiaana ja kävi ensimmäisen näytelmäkurssinsa 12-vuotiaana – voitettuaan palkinnon näyttelemiskilpailussa. Hän esiintyi lapsena Nintendon ja J. C. Penneyn mainoksissa ja teki debyyttinsä vuonna 1994 komediaelokuvassa Hurja kesäleiri. Kuvausten oli määrä kestää kaksi viikkoa, mutta Alban rooli muuttui kahden kuukauden pestiksi kun yksi merkittävistä näyttelijöistä jätti projektin. Samana vuonna hänellä oli sivurooli Nickelodeonin nuortensarjassa The Secret World of Alex Mack.[3]
1990-luvulla Alba näytteli televisiosarjan Flipper kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella sekä indie-elokuvissa. Lisäksi hän vieraili muun muassa sarjoissa Brooklyn South ja Beverly Hills, 90210. Vuonna 1999 Alba sai laajempaa tunnettavuutta näytellessään sivuroolin hienostotyttönä elokuvassa Pakko olla in sekä pääroolin elokuvassa Levottomat kädet (Idle Hands).
Läpimurto
Alba teki läpimurtonsa scifi-televisiosarjan Dark Angel pääroolissa vuonna 2000. Sarjan luoja James Cameron oli valinnut hänet rooliin yli tuhannen ehdokkaan joukosta.[5] Alba sai roolistaan muun muassa Saturn Awardin ja Golden Globe -ehdokkuuden. Sarja kesti vain kaksi tuotantokautta, mutta Albasta tuli roolihahmonsa Max Guevaran myötä kansainvälinen seksisymboli. 19-vuotiaana hän pääsi Maxim-lehden kanteen.[6]
Albasta tuli elokuvatähti vuonna 2003, kun hän näytteli lupaavaa koreografia Honey Danielsia elokuvassa Honey. Seuraavaksi hän näytteli tanssijatar Nancya noir-elokuvassa Sin City, jonka päärooleissa oli iso rivi Hollywood-tähtiä. Elokuva perustuu Frank Millerin samannimiseen novelliin ja oli Alban ensimmäinen yhteistyö ohjaaja Robert Rodriguezin kanssa. Vuonna 2005 tulivat ensi-iltaan myös Marvel Comicsin hahmoihin perustuva Fantastic Four, jossa Alba näytteli Näkymätöntä naista, sekä trilleri Pinnan alla, jossa Alban vastanäyttelijä oli Paul Walker. Hän uusi Näkymättömän naisen roolinsa jatko-osassa Fantastic Four: Hopeasurffari, joka sai ensi-iltansa vuonna 2007. Hänellä oli myös naispääosat saman vuoden elokuvissa Good Luck Chuck ja The Ten. Kaikista vuoden 2007 rooleistaan Alba sai Razzie-ehdokkuudet.
Alba vähensi näyttelemistä perustettuaan yrityksen vuonna 2011. Hän alkoi myös turhautua alaan, sillä koki ettei häntä otettu vakavasti näyttelijänä. Alba kertoi kokeneensa ”esineellistämistä” erään Fantastic Four: Hopeasurffarin kohtauksen kuvauksissa: ”Ohjaaja sanoi: ’Voisitko olla nätimpi kun itket? Se näyttää liian aidolta. Älä tee tuota juttua kasvoilla. Ole vain peruslukemilla, voimme tehdä kyyneleet tietokoneella’.” Alba sanoi tapauksen saaneen hänet harkitsemaan näyttelemisen lopettamista. Vuonna 2014 hän uusi Nancyn roolinsa elokuvassa Sin City: A Dame to Kill For. Hän on sittemmin esiintynyt muutamissa pienen budjetin elokuvissa.[8]
Alba on vähentänyt näyttelijäntöitään ja keskittyy nykyisin enemmän yritykseensä ja perheeseensä.[9]
The Honest Company
Alba on yksi vuonna 2011 perustetun The Honest Companyn perustajista. Yritys myy muun muassa talous- ja vauvantarvikkeita. Vuonna 2014 yrityksen liikevaihto oli 150 miljoonaa dollaria ja sen arvo miljardi dollaria.[10] Alba on julkaissut kosmetiikkatuotesarjan Honest Beauty sekä julkaissut kirjan The Honest Life.[11][12]
Imago
Alban ulkonäkö on saanut paljon huomiota hänen uransa aikana ja hänen nimensä on esiintynyt useiden lehtien ”maailman kaunein” -listoilla. Hän on esiintynyt myös seksikkäimpien naisten listalla lehdissä kuten Men's Health, Maxim ja FHM.[13][14][15] Vuonna 2006 Alba pääsi Playboyn ”25 seksikkäintä julkkista”-listalle.[16]
Alba on kertonut julkisuudessa kieltäytyvänsä alastonkohtauksista.[17]
Yksityiselämä
Alba kasvatettiin katoliseksi, mutta hän jätti kirkon teini-ikäisenä. Yksi syy tähän oli hänen saatuaan syyt niskoilleen siitä, että vanhemmat miehet yrittivät iskeä häntä: ”Nuorisopastorini sanoi sen johtuvan siitä, että käytin paljastavia vaatteita, vaikka en käyttänyt. Minusta tuntui, että jos mitenkään viehätin vastakkaista sukupuolta niin se oli oma syyni, mikä sai minut häpeämään vartaloani ja naisena olemista.”[18]
19. toukokuuta 2008 Jessica Alba meni naimisiin elokuvatuottaja Cash Warrenin kanssa neljän vuoden seurustelun jälkeen.[19] Heillä on vuosina 2008 ja 2011 syntyneet tyttäret ja vuonna 2017 syntynyt poika.[20][21][22] Alba on aikaisemmin seurustellut Michael Weatherlyn kanssa, joka oli hänen vastanäyttelijänsä Dark Angelissa.[3]
↑Mottram, James: Jessica Alba Wooed Hollywood with Her Sultry Looks – But Now She’s Getting Serious The Independent. 21.4.2008. Lontoo: Independent Print Limited. Arkistoitu 21.4.2008. Viitattu 17.11.2017. (englanniksi)
↑O’Connor, Clare: How Jessica Alba Built A $1 Billion Company, And $200 Million Fortune, Selling Parents Peace of Mind Forbes. 27.5.2015. New York. Arkistoitu 29.5.2015. Viitattu 31.7.2015. (englanniksi)
↑Apatoff, Alex: ”Jessica Alba Launches Line of Beauty Products for the Honest Company” People. 19.8.2015. Arkistoitu 12.10.2016. Viitattu 5.8.2018. (englanniksi)
↑”Alba Alters Religious Beliefs” Moono. Arkistoitu 17.11.2006. Viitattu 26.1.2019. (englanniksi)
↑Jordan, Julie: Jessica Alba Gets Married to Cash Warren! People. 20.5.2008. Arkistoitu 2.9.2017. Viitattu 21.5.2008. (englanniksi)
↑Jessica Alba Welcomes a Baby Girl People. 9.6.2008. Arkistoitu 3.3.2018. Viitattu 9.6.2008. (englanniksi)
↑Jessica Alba paljasti tyttärensä nimen Facebookissa Helsingin Sanomat. 15.8.2011. Helsinki: Sanoma News Oy. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 16.8.2011.
↑Juneau, Jen: Jessica Alba And Cash Warren Welcome Son Hayes – See His Adorable First Photos People. 1.1.2018. Arkistoitu 10.7.2018. Viitattu 12.1.2018. (englanniksi)