Jeanne Paquin (alkup. Jeanne Marie Charlotte Beckers); (23. kesäkuuta1869 L'Île-Saint-Denis, Saint-Denis, Ranska – 28. elokuuta1936Pariisi, Ranska) oli merkittävä ranskalainen muotisuunnittelija, joka tunnetaan moderneista ja innovatiivisista malleistaan. Hän oli ensimmäinen suuri naispuolinen couturière eli muotisuunnittelija ja yksi modernin muotiliiketoiminnan pioneereista.[1]
Jeanne Marie Charlotte Beckers syntyi viisilapsiseen lääkäriperheeseen.[1] Teini-ikäisenä työelämän aloittanut Jeanne oppi ompelijaksi vuonna 1884 perustetussa Maggie Rouffin haute couture muotitalosssa, joka sijaitsi Pariisissa Boulevard Haussmannilla.[2] Hän eteni muotitalossa nopeasti saavuttaen viimein tittelin la première main eli johtavan mallimestarin ja ompeluateljeen johtajan aseman.[1]
Vuonna 1891 Jeanne Marie Charlotte Beckers meni naimisiin Isidore René Jacobin (1862–1907) kanssa, joka tunnettiin myös nimellä Paquin. Isidore omisti Paquin Lalanne et cie -muotitalon, joka oli kasvanut miestenvaateliikkeestä 1840-luvulla. Pariskunta nimesi yrityksen uudelleen Paquiniksi ja ryhtyi suunnittelemaan muotitaloa.[1]
Muotitalo
Vuonna 1891 Jeanne ja Isidore Paquin avasivat muotitalon Pariisiin osoitteessa 3 rue de la Paix, kuuluisan Worthin muotitalon viereen.[1] Jeanne vastasi suunnittelusta ja Isidore johti yritystä.[3]
Aluksi Jeanne Paquin käytti suunnittelussa muodissa olleita pastellivärejä. Hän siirtyi myöhemmin vahvempiin väreihin, kuten mustaan ja hänen omaan punaiseen väriinsä.[1] Musta oli ollut perinteisesti surun väri. Paquin teki väristä muodikkaan yhdistämällä siihen loistavan värikkäitä vuorauksia ja kirjailtuja reunuksia eli tereitä.[4]
Jeanne Paquin oli ensimmäinen couturière eli muotisuunnittelija, joka mainostaakseen suunnitteluaan lähetti luomuksiinsa pukeutuneita malleja julkisiin tapahtumiin, kuten oopperaan ja hevoskilpailuihin.[3] Hän teki usein yhteistyötä myös kuvittajien ja arkkitehtien, kuten Léon Bakstin, George Barbierin, Robert Mallet-Stevensin ja Louis Süen kanssa.[1] Hänen tiedetään tehneen yhteistyötä myös teatterin kanssa aikana, jolloin muut muotitalot hylkäsivät tällaisen yhteistyön. Vuonna 1913 New York Timesin toimittaja kuvaili Jeanne Paquinia "kaupallisimpana elävänä artistina".[1]
Paquinin muotitalon Lontoon sivuliike avattiin Dover Streetillä vuonna 1896, ja liiketoiminnasta tuli osakeyhtiö samana vuonna.[5] Tämä myymälä työllisti nuoren, tulevan muotisuunnittelija Madeleine Vionnet'n,[1] josta tuli ateljeen première eli johtava ompelija. Myöhemmin yritys laajeni myymälöillä Buenos Airesiin ja Madridiin.[3] Vuonna 1900 Jeanne Paquin oli avainasemassa Pariisin maailmannäyttelyn järjestämisessä, ja hänet valittiin muotiosaston puheenjohtajaksi. Hänen mallinsa olivat näkyvästi esillä näyttelyssä[6][7] ja pääportin yllä seisoneen valtavan La Parisienne naishahmon yllä oli myös Paquinin suunnittelema asu.[8]
Isidore Paquin kuoli 45-vuotiaana vuonna 1907 ja Jeanne jäi leskeksi 38-vuotiaana. Yli 2 000 ihmistä osallistui Isidoren hautajaisiin. Isidoren kuoleman jälkeen Jeanne pukeutui enimmäkseen mustavalkoiseen.[1]
Vuonna 1912 Jeanne Paquin ja hänen velipuolensa Henri Joire avasivat turkisliike Paquin-Joiren, Fifth Avenuelle New Yorkiin. Samana vuonna Paquin allekirjoitti kuvitussopimuksen eksklusiivisen La Gazette du Bon Tonin kanssa. Muotilehti esitteli kuusi muuta johtavaa pariisilaissuunnittelijaa: Louise Chéruitin, Georges Doeuillet'n, Jacques Doucet'n, Paul Poiret'n, Redfern & Sonsin ja Worthin muotitalon.[6][9][10]
Vuonna 1913 Paquinille myönnettin Ranskan arvostetun Legion d'Honneur -palkinto tunnustuksena hänen taloudellisesta panoksestaan maansa hyväksi, hän oli ensimmäinen naissuunnittelija, joka sai tämän kunnian.[7] Vuotta myöhemmin Paquin kiersi Yhdysvalloissa. Viidellä dollarilla osallistujat näkivät Paquinin muotitalon uusimmat mallit. Korkeasta lipun hinnasta huolimatta kiertue myytiin loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana vuosina 1917-1919 Jeanne Paquin toimi Chambre Syndicale de la Couturen eli Ranskan muotialan keskusjärjestön puheenjohtajana. Hän oli ensimmäinen nainen, joka toimi työnantajasyndikaatin puheenjohtajana Ranskassa.[11]
Paquinin muotitalo oli huippukaudellaan niin tunnettu, että kirjailija Edith Wharton mainitsi yrityksen vuonna 1905 ilmestyneessä romaanissaan The House of Mirth (Säätynsä uhri).[4] Romaanin henkilöhahmo kuvailee hääpukua: "Tiesimme heti selkätaitteen [laskoksen] perusteella, että sen on täytynyt tulla Paquinilta." Tunnistettavissa oleva "taite" viittaa Paquinin inspiraatioon, jonka hän sai japanilaisten kimonojen ja obi-vöitten origamimaisista taitoksista.
Aikana, jolloin couture-talot työllistivät yleensä 50 – 400 työntekijää, Paquinin muotitalo työllisti huippuvuosinaan jopa 2 000 - 2 700 ihmistä eri puoleilla maailmaa. Espanjan, Belgian ja Portugalin kuningattaret olivat kaikki Paquinin asiakkaita. Samoin olivat kurtisaanit, kuten La Belle Otero ja Liane de Pougy.[1][6][11]
Perintö
Jeanne Paquinin vetäytyessä muotitalostaan vuonna 1920, hän siirsi vastuun assistentilleen Madeleine Wallisille, joka oli pääsuunnittelijana Jeanne Paquinin kuolemaan vuoteen 1936 asti. Hänen jälkeensä pääsuunnittelijana vuosina 1936–1941 oli Madeleinen Wallisin assistentti, espanjalainen Ana de Pombo. De Pombon assistentti Antonio del Castillo (1908–1984) oli pääsuunnittelijana vuosina 1941–1945. Hän meni Elizabeth Ardenin suunnittelijaksi, ja myöhemmin hänestä tuli Lanvinin muotitalon pääsuunnittelija.[12]
Hänen seuraajakseen vuonna 1945 tuli Colette Massignac, joka piti Paquinin muotitalo käynnissä toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, jolloin uudet suunnittelijat, kuten Christian Dior, saivat enemmän julkisuutta ja huomiota. Vuosina 1949–1953 baskisuunnittelija Lou Claverie oli Paquinin pääsuunnittelija, hänen seuraajakseen tuli nuori amerikkalainen suunnittelija Alan Graham. Grahamin hillityt suunnitelmat eivät kuitenkaan elvyttäneet Paquinin brändiä, ja muotitalo suljettiin 1. heinäkuuta 1956.[12]