Barraquélla ja Michel Foucault'lla oli rakkaussuhde 1950-luvulla.[3] Barraquén sarjallisuus perustuu sävelrivien vähittäiseen muunteluun uusiksi sävelriveiksi läpi teoksen. Tätä tekniikkaa hän nimitti ”lisääntyviksi sarjoiksi”. Harry Halbreichin mukaan ”kammottava epätoivo” leimaa Barraquén tuotantoa, joka on täysin ”kuoleman suuren varjon” hallitsema.
André Hodeirin vuonna 1961 julkaisemassa kirjassa Barraqué nimetään (pääasiassa pianosonaattinsa pohjalta) yhdeksi suurimmista säveltäjistä sitten Beethovenin.[2]
Teokset
Barraquén tunnustettuun tuotantoon kuuluvat seuraavat teokset:
Le temps restitué sopraanolle, kuorolle ja orkesterille (1956–1957; uudistettu 1968)
...au delà du hasard lauluäänille ja neljälle soitinryhmälle (1959)
Chant après chant sopraanolle, pianolle ja lyömäsoittimille (1966)
Konsertto klarinetille, vibrafonille ja kuudelle kolmen soittimen ryhmälle (1968)
Näistä teoksista neljä viimeksi mainittua liittyvät suunniteltuun, mutta vain pieniltä osin toteutettuun sarjaan, joka pohjautuisi Hermann Brochin romaaniin Der Tod des Vergil. Myös joistakin muista osista syntyi vähäisiä luonnoksia. Ennen tunnustettua tuotantoaan Barraqué oli säveltänyt jo noin 30 muuta teosta.[2]