Bokassa oli alun perin ammattisotilas, mutta vuonna 1966 hän riisti melko verettömästi vallan serkultaan David Dackolta. Hän hallitsi Keski-Afrikan tasavaltaa kovaotteisesti, ja vuonna 1972 hän keskitti kaiken vallan itselleen julistaen itsensä elinikäiseksi presidentiksi. Vuonna 1976 hän herätti suurta maailmanlaajuista huomiota muuttamalla maansa valtiomuodon perinnölliseksi monarkiaksi ja kruunauttamalla itsensä keisariksi (Bokassa I). Bokassa teetti itselleen samanlaisen valtaistuimen kuin Salomolla. Maa muutti nimensä Keski-Afrikan keisarikunnaksi.
Jean-Bédel Bokassa syntyi vuonna 1921 Bobanguin kylässä Ranskan päiväntasaajan Afrikassa.[1] Hänen isänsä oli m’bakojen heimopäällikkö, joka tapettiin yhteenotossa, kun Jean-Bédel oli kuusivuotias. Hänen äitinsä teki itsemurhan pian tämän jälkeen jättäen orvoiksi Bokassan ja tämän 11 sisarusta.[2][3]
Bokassa kävi katolisten lähetyssaarnaajien kouluissa Banguissa ja Brazzavillessä. Hän kuitenkin jätti haaveen papin urasta ja liittyi 1939 Ranskan armeijaan.[2]
Sotilasura
Ranskan valtauksen jälkeen Bokassa palveli Vapaan Ranskan afrikkalaisessa yksikössä. Hänen sotilasuransa jatkui Ranskan armeijassa myös toisen maailmansodan jälkeen, ja hän palveli asevoimissa Indokiinan sodassa. Bokassa osallistui muun muassa Điện Biên Phủn taisteluun, jossa Ranska kärsi tappion. Hänet ylennettiin vuonna 1956 vänrikiksi.[2] Vuonna 1961 hän oli jo kapteeni.[1]
Keski-Afrikan tasavalta itsenäistyi vuonna 1960. Bokassa jätti tämän jälkeen Ranskan armeijan ja palasi kotimaahansa.[2] Itsenäisyysliikettä oli johtanut Bokassan serkku Barthélemy Boganda. Tämän kuoltua lento-onnettomuudessa pian itsenäistymisen jälkeen Ranska asetti maan johtoon David Dackon.[4]
Bokassa sai Dackolta tehtäväkseen luoda valtion armeijan. Bokassasta tuli 1963 Keski-Afrikan tasavallan asevoimien komentaja.[2]
Valtakausi
Vallankaappaus
Dackon aikana Keski-Afrikan tasavallan talous syöksyi ja valtionvelka kasvoi voimakkaasti. Valtio oli vaarassa mennä vararikkoon, kun Dacko syöstiin vallasta vuoden 1965 lopussa.[5] Bokassan ja toisen Indokiinan sodan veteraanin, Alexandre Banzan johtamat joukot sulkivat uudenvuodenaattona Banguin keskustan vallankaappauksessa.[4]
Presidenttinä
Bokassa julisti vallankaappauksen jälkeen 1. tammikuuta 1966 itsensä presidentiksi ja pääministeriksi.[2] Bokassa lakkautti pian perustuslain, hajotti parlamentin ja siirsi kaikki hallinnolliset asiat valitsemallaan hallitukselle.[5]
Bokassa pyrki kuitenkin uudistamaan valtion taloutta. Niin sanottu operaatio Bokassa oli kansallinen suunnitelma, jonka tarkoituksena oli luoda valtiollisia maatiloja ja teollisuutta. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui heikkoon hallintoon.[6] Monet Bokassan ensimmäisistä teoista olivat suosittuja, kuten Banguin lihatilanteen parantaminen ja bussijärjestelmän luominen.[4]
Bokassasta tuli kuitenkin nopesti monien muiden diktaattorien tavoin äärimmäisen vainoharhainen ja ahne. Hänen entinen kumppaninsa Banza pidätettiin 1969 vallankumoussuunnitelmaepäilyjen takia.[4] Banzaa kidutettiin ja lopulta hänet teloitettiin 12. huhtikuuta pidätystä seuranneena päivänä.[7] Kun Bokassa alkoi vangita ja teloittaa poliittisia vastustajiaan sekä laajentaa valtaoikeuksiaan, hänen kansansuosionsa romahti ja hänet yritettiin syöstä vallasta vuosina 1969 ja myöhemmin 1974. Bokassa myös yritettiin epäonnistuneesti salamurhata vuoden 1976 helmikuussa.
Bokassa kääntyi islaminuskoon tavattuaan Libyan johtajan Muammar Gaddafiin ja otti itselleen islamilaisen nimen Salah Eddine Ahmed.[2][8] Bokassan tarkoituksena oli taata kääntymisellään Libyan taloudellinen tuki.[7] Kun tukea ei kuitenkaan kuulunut, Bokassa palasi katolisuuteen vain hieman ennen kruunajaisiaan.[2][9]
Ranskan armeijassa palvellessaan Bokassa oli opiskellut historiaa ja tutustunut Ranskan keisari Napoleon Bonaparteen, jota hän sittemmin oli alkanut suuresti ihailla.[3] Bokassa piti 4. joulukuuta 1976 puheen, jossa hän julisti ryhtyvänsä keisariksi, lakkauttavansa maan parlamentin ja vaihtavansa maan hallitusmuodon tasavallasta keisarikunnaksi. Tasan vuotta myöhemmin Bokassa kruunautti itsensä Keski-Afrikan keisarikunnan keisari Bokassa I:ksi. Yksikään valtionpäämies ei osallistunut juhlallisuuksiin, joskin silloinen Ranskan puolustusministeri Jacques Soufflet lähetti kokonaisen pataljoonan ranskalaissotilaita sekä Ranskan ilmavoimien 17 suihkuhävittäjää suojelemaan kruunajaisseremoniaa. Kruunajaisjärjestelyihin kuului muiden muassa 60 Mercedes-Benz-autoa, 130 hevosta, 24 000 pulloa viskiä, 65 000 pulloa samppanjaa, 40 000 pulloa ranskalaista viiniä, tuhansittain ruusuja sekä 120-henkinen orkesteri.lähde? Afrikan johtajista ainoastaan Mauritiuksen pääministeri saapui paikalle, minkä johdosta Bokassan kerrotaan myöhemmin sanoneen, että muut Afrikan johtajat olivat vain kateellisia, koska hänellä oli keisarikunta toisin kuin muilla.[3] Arvioiden mukaan kruunajaiskulut olivat Yhdysvaltain dollareissa noin 20 miljoonan arvoiset,[1] mikä merkitsi melkein neljäsosaa koko maan silloisesta vuosibudjetista.[10][11][12]
Keisarillinen hovi perustettiin noin 75 km:n päähän Banguista, jonne Bokassa oli rakennuttanut palatsinsa. Palatsista kiersi monenlaisia huhuja jo Bokassan aikana: palatsissa väitettiin olleen kolme samanlaista maanalaista tunnelia, joissa oli aarrekammio. Lisäksi palatsin läheisyydessä oli teollisuutta kuten kahvintuotantoa. Nykyisin palatsialue on käytännössä täysin raunioina.[12].
Kruunajaisten seurauksena länsimaissa alettiin pitää Bokassaa suuruudenhulluna ja jopa mielenvikaisena, ja häntä verrattiin usein toiseen omalaatuisesta käytöksestä tunnettuun afrikkalaisdiktaattoriin, UgandanIdi Aminiin. Yhdysvallat, Sveitsi ja erityisesti Ranska kuitenkin tukivat Bokassan hallitusta. Ranska tuki innokkaasti Keski-Afrikan keisarikuntaa sekä sotilaallisesti että taloudellisesti, minkä takia Bokassa vastapalveluksena lahjoitti uraania, joka oli elintärkeätä Ranskan ydinaseiden kehitysohjelmalle.[3][10] Bokassa myös ystävystyi Ranskan presidentti Valéry Giscard d’Estaingin kanssa ja kutsui usein hänet luokseen vierailulle. Ranskalaisessa Le Canard enchaîné -lehdessä paljastettiin 1979, että Bokassa oli aikoinaan lahjoittanut Giscard d’Estaingille useiden tuhansien frangien arvosta timantteja. Tapaus aiheutti Ranskassa poliittisen skandaalin.[13]
Kun Keski-Afrikan keisarikunnan talous oli romahtamaisillaan, Bokassa päätti hankkia maalle tarvittavia lisävaroja antamalla määräyksen, jonka mukaan kaikilla maan lapsiperheillä oli velvollisuus ostaa lapsilleen koulupukuja, joita oli saatavissa ainoastaan Bokassan keisarillisesta vaatehuoneesta. Koulupuvut olivat kuitenkin niin kalliita, että köyhän maan asukkaista vain rikkaimmilla oli varaa hankkia niitä.[14][15]
Banguissa puhkesi tämän takia mellakoita ja opettajat, opiskelijat, koululaiset ja viranomaiset järjestivät lakkoja. Bokassan autoa heiteltiin kivillä 17. huhtikuuta. Seuraavana päivänä Bokassa pidätytti satoja 8–16-vuotiaita lapsia joukkokokoontumisen yhteydessä. Lapset kuljetettiin Banguin reunamilla sijainneeseen Ngaragban vankilaan, jossa seuraavana yönä lapsia kidutettiin, hakattiin kuoliaaksi, kivitettiin ja kuristettiin. Verilöylyssä kuoli noin sata lasta, ja nuorimmat uhrit olivat kahdeksanvuotiaita.[4][16]
Koululasten verilöyly järkytti suuresti Ranskaa, joka veti tukensa Keski-Afrikan keisarikuntaa ja alkoi suunnitella Bokassan syöksemistä vallasta. Ranskan tiedustelupalvelun SDECE:n kommandot suorittivat operaatio Barrakudan 20. syyskuuta 1979, jolloin Bokassa oli valtiovierailulla Libyassa. Seuraavaan päivään mennessä Bokassan hallinto oli kaadettu ja uudeksi presidentiksi oli nimitetty David Dacko, jonka ranskalaisjoukot palauttivat valtaan.
Maanpaossa
Vallasta syösty Bokassa lähti maanpakoon ja yritti pyrkiä Ranskaan, mutta ranskalaiset viranomaiset epäsivät häneltä oleskeluluvan. Bokassa vetäytyi asumaan Norsunluurannikon pääkaupunkiin Abidjaniin, kunnes vuonna 1983 Ranska myönsi hänelle ”poliittisen turvapaikan”. Bokassa muutti asumaan Ranskaan ja eli Château d'Hardricourtin palatsissa Hardricourtissa, Yvelinesissä, mutta hän ei nauttinut Ranskan ilmastosta ja päätti palata takaisin Keski-Afrikan tasavaltaan, vaikka kotimaassa hänet oli etsintäkuulutettu.
24. lokakuuta 1986 palasi takaisin Keski-Afrikan tasavaltaan, mutta paikalliset viranomaiset ottivat hänet kiinni jo lentokentällä. Bokassalle järjestettiin oikeudenkäynti ja häntä syytettiin muiden muassa maanpetoksesta, kannibalismista, kavalluksista ja murhista. Oikeudenkäynti päättyi 12. kesäkuuta 1987 ja Bokassalle annettiin kuolemantuomio. Bokassa vietiin vankilaan odottamaan teloitusta, mutta vuoden 1988 tammikuussa rangaistus vaihdettiin elinkautiseksi vankeudeksi.
Vuonna 1993 presidentti André Kolingba kuitenkin päätti armahtaa Keski-Afrikan tasavallan kaikki vangit, mukaan lukien Bokassan. Bokassa kuitenkin asetettiin kotiarestiin ja hän joutui asumaan vaatimattomissa oloissa pääkaupunki Banguissa. 3. marraskuuta 1996 Bokassa menehtyi äkilliseen sydänkohtaukseen 75-vuotiaana.[12]
Maan itsenäisyyden 50-vuotispäivän kunniaksi presidentti François Bozizérehabilitoi ex-keisari Bokassan vuonna 2010.[17]
Lähteet
Lentz, Harris M.: Heads of States and Governments Since 1945. Oxon: Routledge, 2013. ISBN 1-884964-44-3Google-kirjat (viitattu 22.12.2015).
Kalck, Pierre: Historical Dictionary of the Central African Republic. Lanham, Maryland: Scarecrow Press, Inc, 2005. ISBN 0-8108-4913-5Google-kirjat (viitattu 22.12.2015).
McKenna, Amy (toim.): The History of Central and Eastern Africa. Britannica Educational Publishing, 2011. ISBN 978-1-61530-396-0Google-kirjat (viitattu 22.12.2015).
↑Diane Law: The Secret History of the Great Dictators: Idi Amin & Emperor Bokassa I. Little, Brown Book Group, 18.8.2011. ISBN 978-1-78033-337-3Teoksen verkkoversio (viitattu 12.10.2021). (englanniksi)
↑Titley, Brian: Dark Age: The Political Odyssey of Emperor Bokassa, s. 87-93. McGill-Queen's Press, 2002. ISBN 9780773524187Google books (viitattu 26.11.2013). (englanniksi)
.svg){kind=small}
