Nohavica kirjoitti uransa aluksi lauluja useille tšekkiläisille artisteille. Vuonna 1982 ystävät saivat hänet ylipuhutuksi ja Nohavica alkoi esittää laulujaan itse. Hänestä tuli nopeasti maan suosituimpia esiintyjiä. Nohavica soittaa kitaraa ja harmonikkaa ja esiintyy yleensä yksin, mutta toisinaan myös yhtyeen kanssa. Hän on kirjoittanut yli 400 laulua, joukossa myös muutamia puolan- ja venäjänkielisiä. Hän kirjoittaa laulujen sanat yleensä itse, mutta on tšekintänyt myös Leonard Cohenin, Bulat Okudžavan, Boris Vianin ja Vladimir Vysotskin tekstejä sekä MozartinoopperatCosi fan tutte, Don Giovanni ja Figaron häät.
Vuonna 2002 ilmestyi pitkälti Nohavican persoonan ympärille kietoutuva pseudodokumenttielokuva Rok ďábla (Paholaisen vuosi, engl. Year of the Devil), josta tuli hyvin suosittu ja joka nähtiin monilla ulkomaalaisilla festivaaleilla.
Nohavican mainetta on tahrinut se, että hän antoi 1980-luvun lopulla joitakin tietoja kommunistisen Tšekkoslovakian salaiselle poliisille StB:lle. Nohavica itse on kiistänyt paljastaneensa tuolloin mitään merkittävää.