Jarkko Määttä (s. 28. joulukuuta 1994 Iisalmi) on suomalainen mäkihyppääjä, joka edustaa Kainuun Hiihtoseuraa.
Vuonna 2010 Määttä voitti mäkihypyn kesäkilpailujen alle 18-vuotiaiden Suomen mestaruuden ja sijoittui keväällä 2011 aikuisten SM-suurmäessä hopealle. Vuoden 2016 marraskuussa Määttä voitti normaalimäen vuoden 2017 Suomen mestaruuden Rovaniemellä.[1] Maailmancupissa hän debytoi kauden 2010–2011 avauskilpailussa Rukalla ollen lopputuloksissa 47:s. Maaliskuussa 2011 hän oli Salpausselällä 30:s. Kaudella 2011–2012 Määttä ei yltänyt hyppäämissään maailmancupin osakilpailuissa pistesijoille.
Kaudelle 2013–2014 Määttä nousi Suomen joukkueeseen mäkiviikolle. Oberstdorfin avauskilpailussa hän oli paras suomalainen sijoittuen 23:nneksi. Innsbruckin yhden kierroksen kilpailussa hän oli yhdeksäs. Vuonna 2014 Määttä osallistui ensimmäisiin olympialaisiinsa Sotšissa. Hän sijoittui normaalimäessä 33:nneksi, suurmäessä 43:nneksi ja joukkuekilpailussa kahdeksanneksi.
Falunin MM-kilpailuissa 2015 Määttä sijoittui suurmäessä 22:nneksi, normaalimäessä 34:nneksi, joukkuemäessä yhdeksänneksi ja sekajoukkuemäessä kymmenenneksi. Niitä seuranneessa Salpausselän osakilpailussa hän saavutti uransa parhaan maailmancup-sijoituksensa oltuaan kahdeksas.
Määttä sijoittui Lahden MM-kilpailuissa 2017 suurmäessä 27:nneksi, normaalimäessä 35:nneksi ja joukkuemäessä kuudenneksi. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän oli suurmäessä 37:s ja joukkuemäessä kahdeksas. Saman vuoden Oberstdorfin lentomäen MM-kilpailuissa hän sijoittui joukkuekilpailussa kahdeksanneksi. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui normaalimäessä 19:nneksi, suurmäessä 50:nneksi, joukkuemäessä kymmenenneksi ja sekajoukkuemäessä 11:nneksi. Planican lentomäen MM-kilpailuissa 2020 hän oli henkilökohtaisessa kilpailussa 37:s ja joukkuekilpailussa kahdeksas. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hänet hylättiin normaalimäen karsinnassa.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla