Jari Jouko Juhani Puhakka (s. 16. kesäkuuta1965) toimii kapellimestarina ja sovittajana eri TV-produktioissa sekä useissa viihdekonserteissa. Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi viimeistään BumtsiBum!-ohjelman kapellimestarina.kenen mukaan?
Puhakka aloitti uransa soittaen eri artistien – kuten Kirkan (1984–86) ja Paula Koivuniemen (1986–88) – taustaorkestereissa.
Vuonna 1990 Puhakka jäi freelance-muusikoksi ja tuolloin myös äänilevytuotanto astui kuvaan mukaan. Hän on toiminut kapellimestarina ja sovittajana lukuisissa eri artistien levytyksissä 1990-luvulta alkaen sekä tuottanut albumeja muun muassa Eija Kantolalle, Joel Hallikaiselle, Kake Randelinille ja Kari Tapiolle.
Puhakka on asunut Vantaan Metsolassa, mutta päätti vuonna 2012 muuttaa Keski-Suomeen.[2]
Puhakka avioitui tammikuussa 2016 Thaimaassa iskelmälaulaja ja Tangomarkkinoiltakin tutun Kaija Lustilan kanssa. Pari ehti seurustella ennen liiton solmimista kuutisen vuotta ja he kihlautuivat vuonna 2012. Lokakuussa 2012 Puhakka tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa Lustilan pahoinpitelystä.[3]