Jared McIsaac (s. 27. toukokuuta 2000 Truro, Nova Scotia, Kanada) on kanadalainen jääkiekkopuolustaja, jolla on tulokassopimus NHL-seura Detroit Red Wingsin kanssa.[1]
Ura
Seuraura
McIsaac on Truro & Area MHA:n kasvatti. Hän siirtyi juniorina sittemmin Dartmouth Whalersiin. McIsaac toimi kaudella 2013–2014 NSMBHL:ssä joukkueensa varakapteenina. Hän voitti tehoilla 12+22=34 koko sarjan puolustajien piste- ja syöttöpörssin.[2] McIsaac valittiin kauden päätteeksi NSMBHL:n toiseen tähdistökentälliseen ja tulokkaiden tähdistökentälliseen. Kaksi seuraavaa kautta hän pelasi NSMMHL-juniorisarjaa Cole Harbour Major Midgetsissa. Kaudella 2014–2015 McIsaac voitti tehoilla 10+19=29 koko sarjan puolustajien maalipörssin ja hän sijoittui puolustajien pistepörssissä toiseksi edellään vain Cape Breton West Islandersin Mark Kennedy.[3] McIsaac valittiin kauden päätteeksi NSMMHL:n vuoden tulokaspuolustajaksi. Hän edusti kauden aikana myös Nova Scotian joukkuetta Kanadan talvikisoissa. Kaudella 2015–2016 McIsaac toimi Major Midgetsin varakapteenina. Hän voitti NSMMHL:n puolustajien piste- ja maalipörssin tehoilla 14+22=36.[4] McIsaac valittiin kauden päätteeksi sarjan parhaaksi puolustajaksi.[1]
Halifax Mooseheads varasi McIsaacin koko QMJHL:n varaustilaisuuden 2016 toisena pelaajana edellään vain hyökkääjä Benoit-Olivier Groulx, jonka myös Mooseheads varasi.[5] Samana kesänä hänet varasi myös Chicago Steel 150. pelaajana USHL:n varaustilaisuudessa. McIsaac siirtyi kaudeksi 2016–2017 Mooseheadsiin, jonka tehokkain puolustaja hän oli tehoilla 4+28=32.[6] McIsaac palkittiin kauden päätteeksi QMJHL:n vuoden parhaana puolustavana tulokkaana Raymond Lagacé Trophylla ja hänet valittiin tulokkaiden tähdistökentälliseen.[1] Kaudella 2017–2018 McIsaac oli Mooseheadsin tehokkain puolustaja tehoilla 9+38=47, joilla hän jakoi koko QMJHL:n puolustajien pistepörssin kymmenennen sijan Rimouski Océanicia ja Victoriaville Tigresia edustaneen Dominic Cormierin sekä Tigresin Vincent Lanouen kanssa.[7] McIsaac pelasi kauden aikana myös CHL Top Prospects Gamessa.[8]
Detroit Red Wings varasi McIsaacin toisella kierroksella 36. pelaajana NHL:n varaustilaisuudessa 2018. Hän teki jo saman vuoden syyskuussa seuran kanssa kolmivuotisen NHL-tulokassopimuksen.[9] McIsaac pelasi kauden 2018–2019 kuitenkin vielä Halifax Mooseheadsin QMJHL-joukkueessa, jonka varakapteeniksi hän nousi. McIsaac sijoittui tehoilla 16+46=62 koko liigan puolustajien pistepörssissä toiseksi edellään vain Rimouski Océanicin Charle-Edouard D’Astous. Hän eteni Mooseheadsin kanssa aina President’s Cup -finaaleihin saakka, mutta mestaruuden vei lopulta kuitenkin Rouyn-Noranda Huskies otteluvoitoin 4–2. Mooseheads osallistui kuitenkin isäntäjoukkueensa Memorial Cup -lopputurnaukseen. McIsaac valittiin kauden päätteeksi QMJHL:n toiseen tähdistökentälliseen.[1] Myös kauden 2019–2020 hän aloitti Mooseheadsissa. McIsaac oli lähes koko syyskauden sivussa leikkaushoitoa vaatineen olkapäävamman vuoksi. Hän palasi kaukaloihin vähän ennen joulua ja pelasi Mooseheadsissa vain kolme ottelua, kunnes tammikuussa 2020 seura kauppasi hänet Moncton Wildcatsiin vaihdossa kesän 2022 ensimmäisen ja kolmannen, kesän 2021 kolmannen sekä kesän 2021 viidennen kierroksen varausvuoroihin.[10]
Syyskuussa 2020 Detroit Red Wings lainasi McIsaacin koko kauden 2020–2021 kattavalla sopimuksella SM-liigajoukkue Hämeenlinnan Pallokerhoon.[11] 7. lokakuuta 2020 vieraissa Porin Ässiä vastaan hän pelasi vasta pääsarjauransa avausvaihtoaan, kunnes McIsaac loukkasi kätensä.[12] Reilut kaksi viikkoa myöhemmin HPK tiedotti, että McIsaac palaa kuntoutumaan Detroitiin, eikä pelaa enää loppukaudella HPK:ssa.[13]
Maajoukkueura
McIsaac pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuosina 2019 ja 2020, joista jälkimmäinen turnaus päättyi maailmanmestaruuteen. Hän pelasi myös alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuosina 2017 ja 2018, joista jälkimmäisessä turnauksessa McIsaac toimi Kanadan varakapteenina. Valmennus valitsi hänet joukkueensa turnauksen yhdeksi kolmesta parhaasta pelaajasta.[1]
McIsaac pelasi myös alle 18-vuotiaiden Ivan Hlinkan muistoturnauksessa vuonna 2017, jolloin hän voitti kultaa. McIsaac edusti myös Canada Whiten joukkuetta World U-17 Hockey Challengessa vuonna 2016. Hän edusti myös Kanadan alle 16-vuotiaiden maajoukkuetta Norjan Lillehammerissa pelatuissa nuorten talviolympialaisissa vuonna 2016, jolloin McIsaac voitti hopeaa.[1]
Pelityyli
The Sports Forecaster -sivuston mukaan McIsaac on luotettava alivoimapuolustaja, jolla on omasta takaa hyvin kokoa ja voimaa puolustamiseen ammattilaistasolla. Sivuston mukaan hän on varma ja tasainen puolustaja, joka osaa pelata fyysisesti ja kohtalaisesti myös hyökkäyssuuntaan. McIsaac on käyttökelpoinen kaikissa pelitilanteissa ja hän osoittaa paljon röyhkeyttä pelissään. Sivuston mukaan McIsaac ei kuitenkaan ole luontainen ylivoimapuolustaja ja hänen hyökkäyspään taitonsa ovat hieman rajalliset. Sivuston mukaan McIsaac ottaa ajoittain myös turhia jäähyjä, eikä hän ole kovin dynaaminen pisteidentekijä.[14]
Muuta
McIsaacin setä Jon on toiminut erotuomarina NHL:ssä asti.[1]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
|
Palkinnot
|
|
Arvokisat
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
|
|
|
|
|
|
Turnaus
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
2016–2017 |
Halifax Mooseheads |
QMJHL |
59 |
4 |
28 |
32 |
60 |
5 |
0 |
0 |
0 |
2 |
|
|
|
|
|
|
U18 |
5 |
0 |
2 |
2 |
4
|
2017–2018 |
Halifax Mooseheads |
QMJHL |
65 |
9 |
38 |
47 |
86 |
9 |
0 |
4 |
4 |
8 |
|
|
|
|
|
|
U18 |
5 |
1 |
2 |
3 |
4
|
2018–2019 |
Halifax Mooseheads |
QMJHL |
53 |
16 |
46 |
62 |
56 |
22 |
2 |
14 |
16 |
38 |
|
|
|
|
|
|
JMM |
4 |
0 |
1 |
1 |
4
|
|
Halifax Mooseheads |
M-Cup |
– |
– |
– |
– |
– |
4 |
0 |
1 |
1 |
4
|
2019–2020 |
Halifax Mooseheads |
QMJHL |
3 |
0 |
2 |
2 |
6 |
– |
– |
– |
– |
– |
|
|
|
|
|
|
JMM |
7 |
1 |
3 |
4 |
8
|
|
Moncton Wildcats |
QMJHL |
25 |
4 |
13 |
17 |
40 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2020–2021 |
HPK |
SM-liiga |
1 |
0 |
0 |
0 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
1 kausi |
yhteensä |
SM-liiga |
1 |
0 |
0 |
0 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
Lähteet
Viitteet