Japanin keisarikunta oli sodan jälkeen raunioina ja yhdysvaltalaisten miehitysjoukkojen hallinnassa. Maasta alettiin kehittää länsityylistädemokratiaa. Japani alkoi kuitenkin taloudellisesti nopeasti toipua 1950-luvulla ja 1970-luvulle tultaessa maa oli jo noussut maailman suurimpien talouksien joukkoon. Vuosina 1961–1980 Japanin talous kasvoi vuosittain keskimäärin kuusi prosenttia, ja vielä 1980-luvullakin noin neljä prosenttia vuodessa.[2]
Japanin ilmiömäinen talouskasvu jatkui aina 1990-luvun alkuun asti, jonka jälkeen maa on kärsinyt pitkästä taantumasta. Vuosien 1991–2000 keskikasvu oli enää 1,5 prosenttia, ja 1990-luvun julkisen talouden elvytysyritykset nostattivat julkisen sektorin velan teollisuusmaiden ennätykseen.[2]
Syyt
Syitä Japanin nopeaan nousuun oli useita. Japania oli modernisoitu runsaasti jo ennen toista maailmansotaa, muun muassa kouluttamalla väestöä ja uudistamalla hallintoa ja puolustuslaitosta. Täysin tyhjästä ei siis tarvinnut lähteä liikkeelle. Japanilaisten työmoraali oli tunnetusti korkea ja työnantajaan uhrautuvasti suhtautuva. Japanilaiset yritykset olivat nopeita oppimaan ja kopioimaan länsimaisilta yrityksiltä muun muassa valmistusmenetelmiä ja kehittelemään niitä edelleen. Kaiken lisäksi Korean sota auttoi pääsemään talouskasvun alkuun niin Japanissa kuin samaan aikaan nousevassa Länsi-Saksassa (Wirtschaftswunder). Tämän lisäksi oli suuret kotimarkkinat, joiden ostovoimaan Japanin talous perustuu pääosin nykyäänkin. Sen lisäksi Yhdysvallat oli kylmän sodan takia suopea niin Japanin kuin Länsi-Euroopankin talouksien kehittymiselle ja takasi niin Japanin kuin Länsi-Euroopankin turvallisuuden. Koska Japani oli luopunut asevoimista sodan jälkeen ja sille oli kehitetty pasifistinen perustuslaki, maa pystyi pysymään ulkona asevarustelukilpailusta ja käyttämään nämäkin rahat yhteiskuntansa ja taloutensa kehittämiseen.
Japanin talousihme on ollut esimerkkinä monille muille Aasian nouseville talouksille (Aasian tiikerit).