Vuoden 1871 uusi valuuttalaki otti käyttöön Japanin nykyaikaisen valuuttajärjestelmän, jossa jeniksi määriteltiin 1,5 grammaa kultaa tai 24,26 grammaa hopeaa, ja se jaettiin desimaalilukuna 100 seniin tai 1 000 riniin. Jeni korvasi aiemmat Tokugawan kolikot sekä erilaiset hansatsu-paperivaluutat, joita feodaaliset hanit (läänit) olivat laskeneet liikkeelle. Japanin keskuspankki perustettiin vuonna 1882, ja sille annettiin monopoli rahan määrän hallintaan.[3]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Jeni otettiin Japanissa käyttöön Meiji-hallinnon aikana vuonna 1871. Jeni sidottiin kultakantaan, ja yhden jenin arvoksi määrättiin puolitoista grammaa kultaa.
Meiji-restauraatiota edeltäneellä Edo-kaudella Japanissa oli käytössä useita rahajärjestelmiä. Restauraation aikaan vuonna 1868 luotiin kansallinen paperiraha dajiyōkan satsu, jonka yksikkö oli ryō. Se ei kuitenkaan saavuttanut laajaa luottamusta.
Uusilla eurooppalaistyylisillä, lyödyillä metallirahoilla pyrittiin yksinkertaistamaan sekavaa rahajärjestelmää ja lisäämään luottamusta hallinnon rahapolitiikkaan. Ensimmäiset jenirahat olivat 20 jenin kultakolikko, yhden jenin kultakolikko ja yhden jenin hopeakolikko. Hopeakolikko tarkoitettiin ulkomaankauppaan, kultakolikot Japanin sisäiseen rahaliikenteeseen.
Jenin seteleissä on Japanin keskuspankin johtajan leima.
1870-luvulla yksittäiset pankit julkaisivat jenimääräisiä setelirahoja. Japanin valtionpankki perustettiin 1882, ja se alkoi julkaista kansallisia jeniseteleitä vuodesta 1885 alkaen. Vuonna 1897 jenin arvo kullassa pienennettiin puoleen entisestä. Muiden kuin valtionpankin setelien käyttö kiellettiin 1899. Jenin sidos kultakantaan purettiin 1942.
Nykypäivä
Tällä hetkellä (2010) Japanissa on käytössä 1, 5, 10, 50, 100 ja 500 jenin kolikoita sekä 1 000, 2 000, 5 000 ja 10 000 jenin seteleitä. Lisäksi joukko vanhoja seteleitä kelpaa edelleen maksuvälineiksi. Ensimmäiset nykyiset kolikot on otettu käyttöön 1955, uusin on vuonna 2000 liikkeelle laskettu 500 jenin kolikko.
Uusimmat setelirahat otettiin käyttöön 1. marraskuuta 2004. Toista kertaa jenin historiassa seteleissä esiintyy nainen.
1 000 jenin setelissä on bakteriologi Hideyo Noguchin kuva, 5 000 jenin setelissä kirjailija Ichiyō Higuchin kuva ja 10 000 jenin setelissä kasvatustieteilijä Yukichi Fukuzawan kuva. Rahat uudistettiin ennen kaikkea turvallisuusominaisuuksien lisäämiseksi.
2 000 jenin seteli esiteltiin vuonna 2000. Se on käypä maksuväline, mutta niitä esiintyy maassa hyvin harvassa. 2 000 jenin seteliä koristaa etupuolella Okinawan Shurei-portti. Kääntöpuolella puolestaan on tyylitelty kuva Genjin tarinan kirjoittajasta, Murasaki Shikibusta.
Japanin rikoslain mukaan rahan väärentämisestä, aidon rahan muuttamisesta ja väärän rahan käytöstä tuomitaan vähintään kolmen vuoden ja enintään elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Valuutan arvon jyrkkä lasku vuodesta 2022 lähtien on tehnyt siitä roskavaluutan. Tämä on tehnyt mahdottomaksi vaihtaa valuuttaa Japanin jeniksi joissakin vaihtopisteissä. Tulevaisuudessa jenin arvon aleneminen jatkunee edelleen.[4][5][6]