Japanin Meiji-kauden teollisen vallankumouksen kohteet: rauta- ja terästeollisuus, laivanrakentaminen ja hiilikaivokset (jap.明治日本の産業革命遺産 製鉄・製鋼、造船、石炭産業, Meiji Nihon no sangyō kakumei isan: seitetsu–seikō, zōsen, sekitan sangyō) on kokoaisuus, joka valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2015. Siihen kuuluu 23 kohdetta, jotka sijaitsevat pääasiassa Japanin lounaisosassa. Se todistaa maan nopeasta teollistumisesta 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun rauta- ja terästeollisuuden, laivanrakennuksen ja hiilikaivostoiminnan kehittymisen kautta. Kokonaisuus havainnollistaa prosessia, jolla feodaalinen Japani haki 1800-luvun puolivälistä lähtien Euroopasta ja Amerikasta esimerkkejä teknologian kehityksestä ja kuinka tätä tekniikkaa mukautettiin maan tarpeisiin ja sosiaalisiin perinteisiin. Tätä pidetään ensimmäisenä onnistuneena lännen teollistumisen siirtona ei-länsimaiselle kansakunnalle.[1]
Luetteloon valitut 23 kohdetta sijaitsevat 11 paikassa 8 erillisellä alueella. Kuusi kahdeksasta alueesta sijaitsee maan lounaisosassa, yksi keskiosassa ja yksi Honshūn pohjoisosassa.[1][2] Kokonaisuus kuvastaa sitä, miten Japani siirtyi klaanipohjaisesta yhteiskunnasta suureen teollisuusyhteiskuntaan, jossa on innovatiivisia lähestymistapoja länsimaisen teknologian mukauttamiseen paikallisiin tarpeisiin. Tämä vaikutti syvästi koko Itä-Aasian kehitykseen.[1]
Vuoden 1910 jälkeen monista kohteista tuli teollisuuskomplekseja, joista osa on edelleen toiminnassa.[1]
Alueet
Kahdeksan aluetta, niiden kohteet ja perustamisvuodet[2]
