Jamaikan maroonit ovat Jamaikan siirtomaakaudella karanneiden ja vapaina eläneiden orjien jälkeläisiä. Jamaikan ensimmäiset maroonit olivat espanjalaisten taakseen jättämiä orjia englantilaisten vallatessa saaren vuonna 1655. Myöhemmin maroonit puolustivat itsenäistä asemaansa esimerkiksi kahden maroonisodan aikana. Britit päätyivät lopulta tekemään sotilaallisesti vaikeasti voitettavien maroonien kanssa sopimuksia, jotka mahdollistivat maroonien itsehallinnon. Nykyisin maroonikyliä Jamaikalla on vielä neljä ja niissä on noin 700 asukasta. Historiallisesti maroonit saatettiin jakaa kahteen ryhmään, Windward-maroonit Jamaikan itäosissa ja Trelwny-maroonit saaren länsiosissa.
Maroonit valmistelevat brittijoukkojen väijytystä, maalaus vuodelta 1810.Trelawny Town vuoden 1795 paikkeilla. Piirros vuodelta 1801.
Alkuperä
Siirtomaa-ajalla etenkin karanneita vapaana eläviä orjia kutsuttiin yleisesti marooneiksi. Nimitys johdettiin espanjan kielen sanasta cimarrón, jolla alun perin viitattiin villiintyneisiin nautoihin Hispaniolalla.[1] Mustia orjia Jamaikalle olivat tuoneet espanjalaiset. Englantilaiset valtasivat saaren vuonna 1655. Antautuneiden espanjalaisten sallittiin lähteä, mutta ilman omaisuuttaan tai orjiaan. Osa espanjalaisista pakeni kuitenkin vuorille saaren sisäosaan, josta he orjineen tekivät sitkeää vastarintaa. Lopulta vuoteen 1660 mennessä viimeiset espanjalaiset olivat lähteneet Kuubaan. Vuorille jäi heidän entisten orjiensa yhteisö, niin sanottu Nanny Town. Englantilaiset päättivät sallia Nanny Townin säilyttää riippumattoman asemansa. Jamaikalle oli näin muodostunut vapaiden mustien orjien yhteisö jo ennen englantilaisen orjatalouden alkamista.[2]
Osa marooneista jatkoi vastarintaa englantilaisia vastaan. Saaren sisäosien metsistä he tekivät iskuja valkoisten omistamille tiloille ja saivat elinkeinonsa esimerkiksi varastamalla heidän karjaansa. Muita elinkeinoja olivat metsästys ja esimerkiksi banaanien kasvatus. Englantilaiset yrittivät ajoittain hävittää Jamaikan maroonien yhteisöjä sotilaallisin keinoin. Käytännössä tämä osoittautui kuitenkin hyvin vaikeaksi. Maroonit eivät yleensä ryhtyneet avoimiin taisteluihin. Vahdit havaitsivat saapuvat englantilaiset yleensä hyvissä ajoin, jolloin yhteisöä saatettiin varoittaa etukäteen. 1700-luvun alussa Jamaikan marooneilla oli hallussaan kaksi useiden kymmenien neliökilometrien kokoista aluetta. Toinen sijaitsi saaren itäpäässä Blue Mountains-vuorilla ja toinen saaren länsipäässä Cockpit Countryn alueella. Blue Mountainsin marooneja kutsuttiin Windward-marooneiksi ja Cockpit Countryn marooneja Trelwny-marooneiksi.[1]
1730-luvun alussa alkoi niin sanottu ensimmäinen maroonisota Trelwnyn marooneja vastaan. Heidän tukikohtansa Maroon Town eli myöhempi Trelawny Town osoittautui kuitenkin erityisen hankalaksi kohteeksi alueen vaikeakulkuisuuden takia. Lopulta britit päättivät sodan sijaan solmia vuonna 1739 sopimuksen, jolla Trelawnyn maroonit saivat riippumattomuuden, sekä hallinto-oikeuden 600 hehtaarin kokoiseen alueeseen. Heillä oli oikeus metsästää ja viljellä mitä tahansa sokeriruokoa lukuun ottamatta. Toisaalta maroonit lupasivat vastaisuudessa ottaa kiinni ja palauttaa pakenevat orjat.[1] Vuosina 1795–1796 käytiin niin sanottu toinen maroonisota. Sen aikana britit tekivät Trelawnyn maroonien kanssa sopimuksen antautumisesta ja kun maroonien katsottiin rikkoneen sopimusta, heitä karkotettiin HalifaxiinKanadassa. Kanadasta heitä siirrettiin edelleen vuonna 1800 Sierra Leoneen[3], jonne heitä päätyi kaikkiaan 600.[4]
Maroonit sotivat ajoittain myös brittien puolella. Vuonna 1760 puhjenneen Tackyn kapinan aikana maroonit taistelivat orjakapinallisia vastaan, vaikka orjien tavoite lienee ollut maroonien kaltaisen aseman saavuttaminen.[5] Esimerkiksi vuonna 1865 puhjenneen Morant Bayn kapinan aikaan Blue Mountainsin maroonit asettuivat brittien puolelle ja muun muassa ottivat kiinni kapinajohtaja Paul Boglen teloittaen hänet, ja noin 35 muuta kapinallista.[6]
Orjuus päättyi Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuonna 1834 ja Jamaika itsenäistyi vuonna 1962. Monet marooniyhteisöjen kanssa tehdyt brittivallan aikaiset sopimukset pidettiin käytännössä, joskaan ei virallisesti voimassa maan itsenäistymisen jälkeenkin. Maroonikyliä on jäljellä edelleen neljä: Charles Town, Moore Town, Accompong Town ja Scott’s Hall. Asukkaita neljässä kylässä on yhteensä noin 700. Maroonien maista ei kerätä veroa, mutta maata ei voi myöskään myydä tai pantata. Yhteisö valitsee oman neuvostonsa, jota johtaa päällikkö tai eversti. Yhteisön johtajan tehtävä on hallinto, joskin maroonit voivat myös käyttää esimerkiksi Jamaikan tavallista oikeusjärjestelmää. Valtio järjestää myös esimerkiksi koulutusta, infrastruktuuria ja terveydenhuoltoa.[7]
Kulttuuri
Blue- ja John Crow -vuoret ovat Unesconmaailmanperintöluettelon kohde liittyen historiaansa maroonien alueena.[8] Moore Townin maroonikulttuuri on puolestaan luokiteltu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.[9] Osa marooneista osaa edelleen kromantin kieltä. Kieltä käytetään nykyisin lähinnä seremoniallisissa yhteyksissä, mutta se oli myös arkikieli aina 1900-luvun alkupuolelle saakka. Kieli on tärkeä osa niin sanottua "kromanti play" seremoniaa.[10] Kieli ja kulttuuri ovat saaneet erityisen voimakkaita vaikutteita akanin kielestä ja akanilaisilta kansoilta.[11]
