Jacques-Henri Laffite (s. 21. marraskuuta 1943 Pariisi, Ranska) on entinen ranskalainen kilpa-autoilija, joka kilpaili Formula 1:n MM-sarjassa vuosina 1974–1986.[2][3]
Ura
Laffite aloitti uransa ajamalla Ranskan Formula Renault, Formula 3 sekä Formula 2 -sarjoissa. Hän voitti Critérium de Formule Renault -mestaruuden vuonna 1972, Formula 3 -mestaruuden 1973 ja Euroopan Formula 2 -sarjan mestaruuden 1975.[2][3]
Laffite aloitti F1-uransa toisen ranskalaispilotin, Jean-Pierre Jabouillen, mekaanikkona. Menestys pienemmässä Formula 3 -sarjassa, muun muassa Monacon kisan voitto 1973, nosti Laffiten autourheilun kuninkuusuokkaan. Laffitesta ja Jabouillesta tuli sittemmin sukulaisia, kun he menivät naimisiin kahden sisaruksen kanssa. Lopulta heistä tuli tallikaveruksia Ligierillä. Laffite on ajanut myös muun muassa suomalaisen Keke Rosbergin, belgialaisen Jacky Ickxin, ranskalaisen Didier Pironin ja ranskalaisen René Arnouxin tallitoverina. Ligier-tallin lisäksi Laffite kilpaili Williamsin, Iso Marlboron ja Frank Williams Racing Carsin talleissa.[4][5]
42-vuotiaaksi asti kilpaillut Laffite on kokeneimpia F1-kuljettajia kautta aikojen, hän starttasi urallaan kaikkiaan 176 GP-kilpailuun (tätä enemmän kisoja on vain 11 kuljettajalla) ja saavutti niissä 6 voittoa, 26 muuta palkintosijaa, 7 paalupaikkaa ja 7 kilpailun nopeinta kierrosta. MM-pisteitä hän keräsi urallaan 228. Hän ajoi kilpailun johdossa 283 kierroksen ajan. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti Ruotsissa Anderstorpin GP:ssä 1977 ja viimeisen Kanadan Montrealin GP:ssä 1981. Kaikki voitot tulivat Ligierin autolla. Hän sijoittui MM-pisteissä neljänneksi kolmena perättäisenä vuonna 1979, 1980 ja 1981. Laffite ajoi myös sarjan ulkopuolisia kilpailuja.[2][3][4][6][7]
Laffiten lempinimi "Happy Jacques" kuvasi hänen suhtautumistaan lajiinsa, kilpakumppaneihinsa ja elämään yleensäkin. Hänen F1-uransa päättyi kuitenkin vähemmän onnellisissa merkeissä, sillä hän katkaisi molemmat jalkansa onnettomuudessa, joka sattui välittömästi startin jälkeen Britannian GP:ssä Brands Hatchissa vuonna 1986. Hän toipui ja palasi vielä autourheilun pariin, mutta ei enää koskaan formula-ykkösiin.[3][5]
Muut sarjat
Formula 1:sten jälkeen Laffite ajoi erilaisissa vakioautoluokissa, mm. lankonsa Jean-Pierre Jabouillen kanssa sekä DTM:ää. Lisäksi hän ajoi Le Mansin 24 tunnin ajoja vuosina 1972-74, 1977-78, 1990, 1993-94 sekä 1996[2][3][8][9][10][11][12][13][14][15][16]
Muuta
Laffite on toiminut myös ranskalaisen TF1 -kanavan kommentaattorina sekä testannut Renault R27 -autoa.[17][18]
F1-kaudet, autot, pisteet, sijoitukset
- 1974 (Iso Marlboro): 0 MM-pistettä, sijoitus MM-sarjassa -
- 1975 (Williams): 6 pistettä, sijoitus 12:s
- 1976 (Ligier): 20 pistettä, sijoitus 7:s
- 1977 (Ligier): 18 pistettä, sijoitus 10:s
- 1978 (Ligier): 19 pistettä, sijoitus 8:s
- 1979 (Ligier): 36 pistettä, sijoitus 4:s
- 1980 (Ligier): 34 pistettä, sijoitus 4:s
- 1981 (Ligier): 44 pistettä, sijoitus 4:s
- 1982 (Ligier): 5 pistettä, sijoitus 17:s
- 1983 (Williams): 11 pistettä, sijoitus 11:s
- 1984 (Williams): 5 pistettä, sijoitus 14:s
- 1985 (Ligier): 16 pistettä, sijoitus 9:s
- 1986 (Ligier): 14 pistettä, sijoitus 8:s
Lihavoitu merkitsee paalupaikkaa ja kursivoitu kilpailun nopeinta kierrosta.
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Muut | |
|---|
