Sirén oli ylihärmäläisen maanviljelijän Johan Sirénin ja Susanna Haapojan ainoa poika. Hänen isänsä menetti maatilansa veljensä konkurssissa ja siirtyi mylläriksiIsoonkyröön. Isän kuoltua vuonna 1895[2] Sirén muutti äitinsä kanssa Vaasaan. Sirén kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan suomalaisesta lyseosta vuonna 1907. Arkkitehdiksi hän valmistui vuonna 1913 ja työskenteli useissa tunnetuissa arkkitehtitoimistoissa. Kun Sirénin työnantajat, veljekset Valter ja Ivar Thomé, surmattiin sisällissodassa, hän perusti yhdessä Kaarlo Borgin ja Urho Åbergin kanssa arkkitehtitoimisto Borg, Sirén & Åbergin, joka toimi vuosina 1918–1925. Näinä vuosina hän teki useita opintomatkoja Eurooppaan. Sirén perusti vuonna 1931 oman toimiston.[1][3][4]
Vuosina 1931–1957 Sirén oli Teknillisen korkeakoulun nykyaikaisen arkkitehtuurin professori, 1944–1949 arkkitehtiosaston puheenjohtaja ja 1943 sekä 1955–1958 oppilaitoksen vararehtori. Hän oli myös 1928–1931 Suomen Arkkitehtiliiton, 1931–1949 Suomen Taideteollisuusyhdistyksen, 1940–1961 valtion arkkitehtuurilautakunnan ja 1939–1942 Suomalais-puolalaisen yhdistyksen puheenjohtaja.[1]
Sirén meni vuonna 1917 naimisiin Ensi Taimi Sigrid (Sirkka) Syrjäsen kanssa.[1] Heidän ainoa lapsensa oli Heikki Siren[1] (1918–2013), josta myös tuli merkittävä arkkitehti yhdessä vaimonsa Kaija Sirenin kanssa. Heikki ja Kaija Sirenin poika Jukka Siren on hänkin arkkitehti.[5]
Sirénin päätyöt edustavat 1920-luvun klassismia. 1930-luvun kuluessa hänen tyylinsä muuttui pelkistetyn klassismin kautta uusasialliseksi liiketalotyyliksi ja lopulta lievästi modernistiseen suuntaan. Sirén asennoitui penseästi funktionalismiin, mutta hänen myöhäisimmät työnsä 1940-luvulta alkaen eivät enää eroa siitä kovin suuresti. Hänen tuotannolleen ominaisia ovat kiinteä muoto ja selkeät linjat.[8]
Sirén tuli 1920- ja 1930-luvulla tunnetuksi ”traditionaalisen” arkkitehtuurityylin keskeisimpänä puolustajana.[9] Hän oli sekä taidemaultaan että poliittisilta mielipiteiltään maltillinen konservatiivi.[10] Sirén kasvatti kuitenkin arkkitehtuurin professorina kokonaisen sukupolven Suomen keskeisiä modernistisia arkkitehteja.[11][1]
Eduskuntatalo Helsingissä.J. S. Sirén suunnittelemassaan Eduskuntatalossa.
Voitto Eduskuntatalon suunnittelukilpailussa vuonna 1924 tuli Borg, Sirén & Åbergin yhteisellä kilpailuehdotuksella Oratoribus (”Puhujille”), mutta saatuaan sopimuksen vahvistettua Sirén irtisanoutui arkkitehtitoimistosta ja suunnitteli kansallisen monumentin yksin. Hän kävi Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Berliinissä tutustumassa ulkomaisiin parlamenttitaloihin. Rakennus edustaa myöhäistä 1920-luvun klassismia, mutta sen sisustuksessa käytettiin myös art deco -tyyliä. Eduskuntatalosta tuli Sirénin kokonaistaideteos, johon hän suunnitteli myös huonekaluja ja suuren osan sisustusta aina lampunvarjostimiin ja istuntosalin äänestysuurniin asti, vaikka palkkasikin myös suuren joukon maan eturivin taiteilijoita ja muotoilijoita avukseen. Hän valitsi itse myös kaikki materiaalit, muun muassa punaisen Kalvolan graniitin ulkoseiniin ja eksoottisen eteläamerikkalaisen jakarandan istuntosalin pöytiin. Koska Sirén halusi myös valvoa talon rakentamista, hän ei vuosina 1925–1931 voinut tehdä mitään muita töitä vaan uppoutui pelkästään Eduskuntataloon.[3][12]
Sirén olisi halunnut Eduskuntatalon edustalle monumentaaliaukion suurine rakennuksineen täydentämään rakennusta. Hän suunnitteli aukiota vielä 1950-luvullakin, mutta suunnitelmat eivät toteutuneet.[1][13]
Eduskuntatalon ulkoseinään julkisivupylväikön suojaan kiinnitettiin vuonna 1989 Siréniä esittävä muotokuvamedaljonki, jonka kuvanveistäjä Aimo Tukiainen oli tehnyt vuonna 1959.[14]
Muut työt
Sirénin suunnitelma Helsingin Temppeliaukion kirkoksi muistolaatassa.
Eduskuntatalon ohella Sirénin huomattavimpia töitä olivat 1930-luvulla suunnitellut Helsingin yliopiston päärakennuksen laajennusosa, joka mukailee Carl Ludvig Engelin suunnitteleman vanhan osan empiretyyliä, sekä Lassila & Tikanoja Oy:n liikerakennukset Helsinkiin ja Vaasaan.[1][3] Sirén suunnitteli myös Helsingin yliopiston päärakennuksen restauroinnin, joka jouduttiin toteuttamaan kahdesti rakennuksen vaurioiduttua vuoden 1944 suurpommituksissa.[15]
Sirénin uran huipennukseksi olisi saattanut vielä muodostua Temppeliaukion kirkon suunnittelu Helsinkiin. Useiden 1930-luvulla järjestettyjen kilpailujen jälkeen hänen ehdotuksensa valittiin vuonna 1936 toteutettavaksi ja louhintatyöt aloitettiin marraskuussa 1939, mutta talvisota katkaisi ne jo kolmen päivän kuluttua, eikä kirkkoa lopulta rakennettu Sirénin suunnitelmien mukaan. Siitä olisi tullut katedraalimainen ja korkeine pylväsmäisine torneineen uusi maamerkki Helsinkiin, siis täysin päinvastainen kuin Timo ja Tuomo Suomalaisen samalle paikalle 1960-luvulla suunnittelemasta kirkosta lopulta tuli.[16][17]
Sirénin muita suuria toteutumattomia suunnitelmia olivat Helsingin yliopiston uusi kampusalue keskustaan ja Meilahteen (1919) sekä Iisalmen (1921) ja Porin (1942–1943) kaupungintalot.[18]
Tuotanto
Seuraavassa on täydellinen luettelo Sirénin toteutetuista suunnittelutöistä. Sulkeissa suunnitteluvuodet.[19]
Arkkitehtitoimisto K. Borg, J. S. Sirén & U. Åberg
Sirénin suunnittelema Intiön vesitorni Oulussa vuodelta 1925. Torni ei ole enää käytössä.
Sanoma-yhtiön talo Ludviginkadulla, Helsinki (1918)
Nikula, Riitta: ”Sirén, Johan Sigfrid (1889–1961)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 64–65. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5Teoksen verkkoversio.
J. S. Sirén: Arkkitehti 1889–1961. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo, 1989. ISBN 951-9229-58-2
Hakala-Zilliacus, Liisa-Maria: Suomen eduskuntatalo: Kokonaistaideteos, itsenäisyysmonumentti ja kansallisen sovinnon representaatio. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-387-1
