Ivan Gaurylavitš Tšygrynau (valkoven. Іва́н Гаўры́лавіч Чыгры́наў, 21. joulukuuta 1934 Mahiljoun alueen Kastsjukovitšyn piirin Vjaliki Borin kylä^[1] – 5. tammikuuta 1996 Minsk) oli valkovenäläinen kirjailija ja yhteiskuntavaikuttaja.

Ivan Tšygrynau syntyi kyläneuvoston puheenjohtajan perheeseen. Hän opiskeli journalistiikkaa Valko-Venäjän valtionyliopistossa ja työskenteli toimittajana Valko-Venäjän tiedeakatemian kustantamossa vuodesta 1957 ja kirjallisuuslehti Polymjassa vuosina 1965–1975.^[1]

Tšygrynaun ensimmäiset runot ja kertomukset ilmestyivät 1950-luvulla. Hänen tärkeimmät teoksensa ovat toisesta maailmansodasta kertovat romaanit Platš perapjolki (”Viiriäisen itku”, 1972), Apraudanne kryvi (”Veren oikeutus”, 1977) ja Svaje i tšuzyntsy (”Omat ja vieraat”, 1984). Tšygrynau kirjoitti myös näytelmiä ja kirjallisuuskritiikkiä sekä toimi kaunokirjallisuuden kääntäjänä. Hän sai Valko-Venäjän SNT:n valtionpalkinnon vuonna 1974 ja Valko-Venäjän kansankirjailijan arvonimen vuonna 1994.^[1]

Tšygrynau oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1964^[2]. Hän toimi Valko-Venäjän kirjailijaliiton hallituksen sihteerinä vuosina 1976–1986 ja Valko-Venäjän kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1987. Vuodesta 1989 hän oli myös kulttuurihistoriallisen aikakauslehti Spadtšinan päätoimittaja.^[1]

Tšygrynau kuului Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen vuodesta 1973^[3]. Hän oli Valko-Venäjän korkeimman neuvoston kansanedustaja vuosina 1986–1990 ja kansallisuusasiain valiokunnan puheenjohtaja vuosina 1988–1990^[2].