Örkény syntyi kemistin perheeseen. Lukion jälkeen hän opiskeli aluksi kemiaa ja myöhemmin farmasiaa. Farmasiantutkinto valmistui vuonna 1934, minkä jälkeen Örkény matkusti Länsi-Eurooppaan. Matkalta palattuaan hän suoritti tutkinnon myös kemiassa. Hänen esikoisteoksensa Tengertánc julkaistiin vuonna 1941. Toinen maailmansota oli tuolloin käynnissä, ja seuraavana vuonna Örkény määrättiinkin itärintamalle. Juutalaisena hänet sijoitettiin pakkotyöyksikköön. Sodan aikana Örkény vangittiin ja hän joutui työleirille lähelle Moskovaa. Leirillä hän kirjoitti näytelmän Voronyezs, joka ymmärrettävästi julkaistiin vasta sodan päätyttyä. Vasta 1946 Örkény palasi kotiin Budapestiin. Unkarin kansannousun kukistumisen jälkeen Örkény oli poliittisista syistä julkaisukiellossa 1956–1960. Myöhempinä vuosina hänen suosionsa kirjailijana kasvoi absurdien ja groteskien novellien siivittämänä. Tällaisia kirjoituksia olivat esimerkiksi niin sanotut minuuttinovellit. Örkény kuoli 1979. Hänen mukaansa nimettiin vuonna 2004 Budapestissa teatteri, jonka aiempi nimi oli Madách Színház.lähde?
Örkény käsittelee teoksissaan sotakokemuksiaan ja kuvaa esimerkiksi näytelmässä Tótin perhe ihmisten reaktioita äärimmäisissä tilanteissa. Minuuttinovellit sisältävät groteskeja kertomuksia.[2]
Rukous, suomentanut Juhani Huotari. Julkaisussa Parnasso lokakuu 2006
Vieraita kieliä opiskelemaan! teoksessa: Miljoona kilometriä Budapestiin: valikoima unkarilaisia novelleja 1909–1986, suom. ja toim. Hannu Launonen, WSOY 1987 ISBN 951-0-14660-9
Kuinka vanhaksi puu elää? teoksessa: Miljoona kilometriä Budapestiin