Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu. Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkeli pohjaa yksipuolisiin lähteisiin, arabien näkökulma puuttuu.
Israelin arabit ovat arabeja, jotka ovat Israelin kansalaisia. Israelin tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 Israelissa oli 1 658 000 arabia eli 20,7 prosenttia maan koko väestöstä.[1]
Israelin arabien asuinalueet, vihreällä alueet, joissa he ovat enemmistönä
Israelin arabit asuvat etupäässä kolmella alueella: Galileassa, missä heitä on puolet väestöstä, ”pienessä kolmiossa” niin sanotun Vihreän linjan vierellä ja eteläisessä Negevin autiomaassa. Useimmat arabit asuvat arabikaupungeissa ja -kylissä. Suurista kaupungeista arabeja asuu etenkin Jaffa/Tel Avivissa ja Haifassa.[2]
Suuri osa Palestiinan alueella 1948 asuneista arabeista pakeni muihin arabimaihin Israelin itsenäisyyssodan aikana. Osa palasi sodan jälkeen takaisin koteihinsa. Israelin valtio oli sillä välin ottanut haltuunsa osan arabien omistamista maista, arabien mukaan jopa suurimman osan. Juutalaisen Israelin hallitsemille alueille jäi 156 000 arabia, joista kasvoi kuuden vuosikymmenen aikana hyvin korkean syntyvyyden seurauksena 1,1-miljoonainen väestönosa. Itsenäisyyssotaa seuranneiden kahden vuosikymmenen aikana arabikylät joutuivat sotilaallisen valvonnan alaisiksi, ja heidät eristettiin Israelin reuna-alueiden palestiinalaisista, jotka eivät olleet maan kansalaisia. Israelin hallinto piti arabeja turvallisuusuhkana, sillä moni arabijohtaja ja -akateemikko oli kyseenalaistanut Israelin juutalaisuuden.[4]
Kuuden päivän sodan 1967 seurauksena Israelin arabit lähenivät palestiinalaisten kanssa, ja samalla vastakkainasettelu juutalaisten kanssa kasvoi. Arabit järjestäytyivät poliittisesti 1970-luvun puolivälissä ja alkoivat vaatia parempia oikeuksia. Koko maan arabiväestö järjesti 30. maaliskuuta 1976 yleislakon, jota he muistavat yhä vuosittain mielenosoituksin. Arabien asema koheni 1980-luvulla, osin heidän väestönosuutensa voimakkaan kasvun seurauksena. Arabeille palautettiin maita ja laittomia asumuksia laillistettiin. Ensimmäinen intifada 1987 katkaisi kuitenkin liennytyksen, kun arabit asettuivat palestiinalaisten puolelle.[4]
1990-luvun alkupuolella arabien keskuudessa syntyivät niin integraatiota kuin kansallismielisyyttäkin kannattaneet poliittiset suuntaukset. Oslon rauhansopimuksen kariuduttua Israelin arabien ja juutalaisten välillä on ollut ajoittain väkivaltaisia kahakoita. Niiden seurauksena hallituksen nimittämä Orin komissio suositteli, että arabiasiat siirrettäisiin suoraan pääministerin alaisuuteen, maan väestönosien tasa-arvoa parannettaisiin, poliisin kovaotteista toimintaa arabeja kohtaan tarkastettaisiin ja arabien kollektiivinen identiteetti tunnustettaisiin yhteisessä kulttuurissa. Vastakkansasettelu kuitenkin jatkui, ja vuosina 2006–2007 Israelin johtavat arabijärjestöt kyseenalaistivat julkaisuissaan Israelin olemassaolon juutalaisena valtiona ja vaativat kansallistettuja maita takaisin arabeille.[4]
Kulttuuri
Arabeilla on Israelissa oma kansallinen identiteettinsä. Heillä on juutalaisväestöstä poikkeava kieli ja uskonto, heillä on oma koulujärjestelmä, oma kirjallisuus, teatteri ja joukkotiedotus sekä omat uskonnolliset oikeusistuimet, jotka käsittelevät henkilöasioita.[5]
Israelin arabit puhuvat arabiaa, joka on toinen Israelin virallisista kielistä heprean ohella. Monet arabit puhuvat hepreaa toisena kielenään. Maassa on satoja arabiankielisiä kouluja.[6]
Israelin arabeista noin 80 prosenttia on islaminuskoisia.[6] Useimmat Israelin muslimiarabit ovat sunneja. Kymmenesosa heistä on beduiineja.[5] Kristittyjä Israelin arabeista on 10 prosenttia samoin kuin druuseja, joita ei virallisesti kuitenkaan lueta maan arabiväestöön kuuluviksi.[2]
Arabeilla on Israelissa maan kansalaisina täydet kansalaisoikeudet.[5] Heillä ei kuitenkaan ole asevelvollisuutta, kuten juutalaisilla, druuseilla ja tšerkesseillä. Vaikka nuoret arabit voivatkin käydä töissä sinä aikana, kun muut israelilaiset suorittavat pitkää asepalvelustaan, armeijan käymättömyys sulkee arabeilta myöhemmin joitain ovia työelämässä ja avustusten suhteen. Jotkut arabit käyvät armeijan vapaaehtoisina.[6] Armeijan käymiseen suhtaudutaan maan arabiyhteisössä kuitenkin yleensä kielteisesti.[2]
Israel on Lähi-idän ainoa maa, missä homoseksuaaleja ei vainota. Tämän seurauksena maahan on muuttanut paljon homoseksuaaleja arabeja naapurimaista.[7]
Harvardin yliopiston tekemän kyselyn mukaan 77 prosenttia Israelin arabeista asuu Israelissa mieluummin kuin missään muussa maassa.[7]
Politiikka
Arabit johtavat Israelissa omia kuntiaan.[5] Israelin arabeilla on omia poliittisia puolueita. Arabipuolueet eivät ole koskaan päässeet hallitukseen[8], mutta yksittäisiä arabeja on toiminut Israelin hallituksen ministereinä, korkeimmassa oikeudessa ja diplomaatteina.[7] Israelin hallituksen ensimmäinen arabimuslimiministeri oli Raleb Majadele, joka nimitettiin vuonna 2007 maan tiede-, teknologia-, kulttuuri- ja urheiluministeriksi.[9]
Syyskuun 2019 parlamenttivaaleissa yhdistynyt arabipuolueiden liitto sai 13 paikkaa maan 120-paikkaiseen parlamenttiin ja on kolmanneksi suurin ryhmä. Arabiliittouma ei yleensä ole asettunut julkisesti yhdenkään pääministeriehdokkaan kannalle, mutta syksyllä 2019 se asettui vaalien jälkeen poikkeuksellisesti suurimmaksi osaksi tukemaan Sininen ja valkoinen -puolueen Benny Gantzia.[10] Liittouma päätti keskittää äänensä Gantzille estääkseen Netanjahua muodostamasta äärioikeistolaista hallitusta. [8]
Syrjintä
Jotkut arabit kokevat syrjintää, ja arabien sosioekonominen asema onkin juutalaisiin verrattuna heikompi monella alueella. Jotkut juutalaiset suhtautuvat maan arabeihin epäluuloisesti ja pitävät heitä demografisena uhkana.[11]
Israelissa arabit asuvat yleensä omilla asuinalueillaan erossa juutalaisista, lukuun ottamatta muutamaa kaupunkia. He käyvät myös omia koulujaan. Arabikylät saavat vähemmän rahoitusta kuin juutalaiskylät, minkä seurauksena niiden infrastruktuuri, koulut ja palvelut ovat heikompia. Arabit ovat Israelissa aliedustettuja korkeakoulutuksessa ja useimmilla teollisuudenaloilla.[6] Juutalaisten käyttämä heprea on Israelin liike-elämän kieli. Arabeilla on myös juutalaisia huonommat mahdollisuudet vuokrata maata.[12]
Vuosina 2001–2004 Israelin hallitus käytti miljardi dollaria arabien sosioekonomisen aseman parantamisprojektiin.[6]
Vuoden 2018 heinäkuussa Israelin parlamentti hyväksyi kiistellyn kansalaisuuslain, joka määrittelee Israelin juutalaisten valtioksi.[13] Lain on arvosteltu syrjivän vähemmistöjä ja sen myötä arabian kieli menetti virallisen asemansa heprean rinnalla.[14]
Vuoden 2024 Freedom Housen raportin mukaan Israelin poliittinen johto ja osa väestöstä on syrjinyt arabivähemmistöjä, sekä muita etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä. Tämä on johtanut rakenteellisiin eriarvoisuuksiin esimerkiksi infrastruktuurissa, rikosoikeudessa, koulutuksessa ja taloudellisissa mahdollisuuksissa.[15]
Väestötietoa
Israelin arabiperheet ovat juutalaisperheitä suurempia.[6] Arabiperheiden keskimääräinen lapsiluku on 3,6. Imeväiskuolleisuus oli 6,5 promillea vuonna 2008. Vuonna 1999 arabilapsista 97 % kävi koulua, ja 46 % arabeista kävi lukion ja 19 % yliopiston. Israelin arabien lukutaitoaste on 92 %, mikä on selvästi korkeampi kuin missään arabimaassa. Israelin arabien elinajanodote vuonna 2009 oli 78,5 vuotta.[16]
Arabit ovat vähemmän koulutettuja kuin juutalaiset, ja heidän tulotasonsa on matalampi.[6] Vuonna 2009 Israelin arabeista työttöminä oli 8,5 prosenttia, ja niin miesten kuin naistenkin työttömyysaste oli matalampi kuin juutalaisten.[16] Vuonna 2008 Israelin arabinaisista 21 prosenttia kävi töissä kodin ulkopuolella (juutalaisnaisista 57 prosenttia).[16]
