Siivekäs isohavukirva on ruskehtavan keltainen tai kellanvihreä, sameasiipinen hyönteinen. Tuntosarvet ovat 5-jaokkeiset ja lyhyet, vaharauhasputkia ei ole. Ruumiin pituus 0,5–2,0 mm.[1][2][3]
Lähes aina havukirvat tapaa vain niiden muodostamina äkäminä. Isohavukirvan äkämä on kuusen oksassa oleva, noin 15–20 mm:n pituinen, hieman terveitä neulasia vaaleamman vihreä ja pinnaltaan pientä ananasta tai käpyä muistuttava pullistuma. Oksa jatkuu äkämän yläpuolelle. Ennen äkämän sisällä elävien kirvojen aikuistumista äkämän särmät muuttuvat usein punertaviksi. Aikuisten kirvojen kuoriuduttua äkämä kuivuu ruskeaksi ja mikäli äkämä on ympäröinyt koko oksan, myös yläpuolinen osa kuolee.[1][2][3]
Levinneisyys
Isohavukirva esiintyy Pohjois-Afrikasta Euroopan poikki Intiaan saakka sekä Pohjois-Amerikassa, minne se on kulkeutunut Euroopasta ennen 1900-luvun alkua.[1][4] Suomessa lajia tavataan laajalti Lappiin saakka[5]
Elinympäristö ja elintavat
Kehittyviä äkämiä
Monista havukirvoista poiketen isohavukirvalla ei tapahdu isäntäkasvin vaihtoa. Kirvojen munista kuoriutuu nymfejä, jotka hakeutuvat talvehtimaan silmujen tyville. Keväällä nämä aikuistuvat ja kukin kirvayksilö, jotka ovat kaikki naaraita, lisääntyvät neitseellisesti ja tuottavat munia. Tämä piirre erottaa ne eläviä poikasia synnyttävistä varsinaisista kirvoista. Munat ovat noin 50 kappaleen ryhminä ja niitä peittävät vahasäikeet. Näistä munista kuoriutuvat nymfit (pseudofundatrix) aiheuttavat äkämänmuodostumisen. Loppukesällä ja alkusyksystä äkämät aukeavat ja niistä vapautuu siivekkäitä naaraita (gallicolae), jotka myös lisääntyvät neitseellisesti. Ne liikkuvat laiskasti ja munivat yleensä samaan puuhun kuin missä ovat itse eläneet tai sen vierellä kasvaviin puihin. Naaraat kuolevat heti munittuaan. Näistä munista kuoriutuvat talvehtivat nymfit.[1][2]
Metsätaloudelle isohavukirva on tuholaisena merkityksetön, mutta voi aiheuttaa ulkonäköhaitan joulukuusien kasvatuksessa.[3]
