Irlannin sisällissota käytiin 28. kesäkuuta 1922 – 24. toukokuuta 1923 vasta muodostetussa Irlannin vapaavaltiossa. Sodassa olivat vastakkain Michael Collinsin johtama vapaavaltion hallitus ja Britannian kanssa solmitun vapaavaltiosopimuksen vastustajat, joita johti Éamon de Valera. Viimeksi mainitut eivät hyväksyneet Ulsterin jäämistä Britannian hallintaan eivätkä vapaavaltion muodollista sidettä Britanniaan.[1] Sodassa kuoli enemmän ihmisiä kuin sitä edeltäneissä Irlannin itsenäisyystaisteluissa.lähde?
Sodan kulku
Itsenäisyystaisteluiden rauhansopimuksen mukaan Irlannin vapaavaltio, jonka muodostivat eteläiset 26 kreivikuntaa, sai samantasoisen itsenäisyyden kuin Australia ja Kanada. Parlamentin piti edelleen vannoa uskollisuutta Britannian monarkille, ja britit saivat pitää kolme laivastotukikohtaa Irlannin vapaavaltion alueella. Sopimus hyväksyttiin täpärästi parlamentissa, mutta presidentti de Valera ja kaksi ministeriä erosivat protestiksi. Sopimuksen allekirjoittajat perustivat väliaikaishallituksen Michael Collinsin ja Arthur Griffithin johdolla.[1]
Sotaan johti IRA:n hajoaminen sopimuksen puolustajiin (pro-treaty) ja vastustajiin (anti-treaty) eli tasavaltalaisiin. Vastustajat valtasivat huhtikuussa 1922 Dublinissa sijaitsevan Four Courts -oikeustalon. Kymmenen päivää myöhemmin IRA surmasi brittiläisen sotamarsalkka Henry Wilsonin Lontoossa. Britit syyttivät teosta Four Courtsin valtaajia ja uhkasivat käyttävänsä Irlannissa olevia brittisotilaita. Collins määräsi tämän jälkeen joukot antautumaan, mutta nämä eivät suostuneet. Collins hyökkäsi Four Courtsiin briteiltä lainaamallaan tykistöllä, mistä alkoi Dublinin taistelu. Tämän jälkeen kaikki IRA:n joukot joutuivat valitsemaan puolensa.[1]
Sopimuksen puolustajat katsoivat tukevansa parlamentin hyväksymää laillista sopimusta ja pitivät vastustajia kapinallisina, ”irregulars”. Vastustajat sanoivat sopimuksen olevan brittien sanelua ja kutsuivat puolustajia miehittäjiä mielisteleväksi sotilasjuntaksi. Éamon de Valera liittyi vastustajiin aluksi tavallisena vapaaehtoisena, mutta perusti lokakuussa 1922 tasavallan hallituksen vaihtoehtona vapaavaltiolle.[1]
Collinsin johtamat sopimusta tukevat joukot valtasivat Dublinin viikon kestäneiden taisteluiden jälkeen ja etenivät myös muualla Irlannissa briteiltä saatujen aseiden turvin. Elokuussa 1922 sopimuksen puolustajat olivat voittaneet varsinaisen sisällissodan. Vihamielisyydet kuitenkin jatkuivat sissisodan muodossa.[1] Sopimusta vastustanut IRA:n osa ei luovuttanut aseitaan eikä hajonnut. Osa sopimuksen vastustajista liittyi De Valeran muodostamaan Fianna Fáil -puolueeseen ja lähti politiikkaan.[2]
Sodassa kuolleiden lukumäärästä on ollut monenlaisia arvioita. Sopimuksen puolustajia kuoli eri arvioiden mukaan 540–800, tasavaltalaisia ”paljon enemmän”. Lisäksi tuhansia tasavaltalaisia oli pidätettyinä ja vangittuina.[3]
Lähteet
Aiheesta muualla
.jpg)
