Ioana Cristina Rotaru (o.s. Papuc, s. 4. tammikuuta 1984 Cimpulung Moldovenesc, Suceava[1]) on romanialainen soudun olympiavoittaja, MM-mitalisti ja kolminkertainen Euroopan-mestari[2]. Hän edusti aktiiviurallaan Marina CSS -seuraa[1][2].
Popac saavutti kahdeksikossa olympiakultaa Ateenassa 2004 ja -pronssia Pekingissä 2008. Lisäksi hän sijoittui neljänneksi Lontoossa 2012. Hän sai kahdeksikossa MM-hopeaa 2005 ja 2007 sekä oli neljäs 2002 ja kuudes 2006. Lisäksi hän sijoittui neljänneksi pariairokaksikossa 2007. Hän voitti kahdeksikon Euroopan-mestaruuden 2007, 2008 ja 2012. Nuorten MM-kilpailuissa hän saavutti kahdeksikossa kultaa 2000 ja 2001, perämiehettömässä kaksikossa kultaa 2002 ja hopeaa 2001 sekä pariairokaksikossa pronssia 1999.[1][2]
Lähteet