Ingrid Chunyuan Wu (s. 1970; Changzhou, Kiina) on alkujaan kiinalainen, vuonna 1996 Yhdysvaltoihin muuttanut ja sittemmin uuden kotimaansa kansalaisuuden saanut matkapuhelimien komponentteja valmistavan yrityksen perustaja, yritysjohtaja ja miljardööri.[1][2]
Hän perusti vuonna 1993 yhdessä puolisonsa Pan Zhengminin kanssa Shenzhen Yuanyu -yhtiön ja toimi vuoteen 2005 saakka yrityksen operatiivisena johtajana. Yhtiön seuraaja oli vuodesta 2005 Hongkongin pörssissä noterattu matkapuhelimien osavalmistaja AAC Technologies Holdings.[1][2] Yhdysvaltalainen talousviestintäyhtiö Bloomberg tulkitsi huhtikuussa 2018 Wun omistavan noin 26 prosenttia yhtymästä, josta 21 prosenttia hän omistaa suoraan tai hongkongilaisen holdingyhtiön välityksellä, minkä lisäksi hänen varallisuuteensa laskettiin puolet perheen lasten 9 prosentin omistusosuudesta. Näin Wun varallisuudeksi saatiin 6,25 miljardia dollaria.[1][3]
Muun muassa pienoiskaiuttimia, -vastaanottimia ja MEMS-mikrofoneja Applen ja Samsungin mobiililaitteisiin valmistavan, Kiinan Shenzhenistä käsin toimivan AAC:n liikevaihto oli 2,3 miljardia dollaria vuonna 2016 ja yhtymä työllisti yli 52 000 ihmistä.[4][1]
Wun puoliso Zhengmin toimi vuonna 2018 AAC Technologies Holdings -yhtiön toimitusjohtajana.[2][4][5] Yhdysvaltalainen talousjulkaisu Forbes mainitsee Wun miljardöörilistallaan ainoastaan hänen aviopuolisonsa kautta (muodossa Pan Zhengmin ja perhe, varallisuus 9,7 miljardia dollaria) erittelemättä lainkaan Wu:n omistusosuutta yhteisesti perustetusta AAC Technologies Holdings -yhtiöstä.[2][6][7]
Wu on ollut osaperustaja myös kolmessa muussa yhtiössä. Hän on taustaltaan sairaanhoitaja (Changzhou Party School ja Changzhou School of Public Health, 1989).[1][3] Lisäksi eräs lähde toteaa hänen opiskelleen myös Hong Kong Baptist Universityssä ja Britanniassa (London School of Economics and Political Science eli LSE, josta B.Sc/B.A. tutkinto).[3]
Lähteet
- ↑ a b c d e 266 Ingrid Wu $6.25B (Bloomberg Billionaires Index) 15.4.2018. bloomberg.com. Viitattu 16.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d 154. Pan Zhengmin & family (Maailman dollarimiljardöörien listan 154. sija) 6.3.2018. Forbes, forbes.com. Viitattu 16.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c Company Overview of Shenzhen Meiou Electronics Co., Ltd. Chunyuan Wu. Co-Founder, Shenzhen Meiou Electronics Co., Ltd. 15.4.2018. bloomberg.com. Viitattu 16.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Company Overview of AAC Technologies Holdings Inc. 16.4.2018. bloomberg.com. Viitattu 15.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Arkistoitu kopio (myös välilehti People, erityisesti sivut Pan, Benjamin ja Wu, Chunyuan) 15.4.2018. Reuters, reuters.com. Arkistoitu 16.4.2018. Viitattu 16.4.2018. (englanniksi)
- ↑ The World's Billionaires List (Maailman dollarimiljardöörit) 6.3.2018. Forbes, forbes.com. Viitattu 16.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Shares of AAC Technologies to resume after short-seller report 6.6.2017. Reuters, reuters.com. Viitattu 16.4.2018. (englanniksi)