Ina (Alma Josefina) Rosqvist (22. joulukuuta 1865 Loviisa – 11. syyskuuta 1942 Loviisa)[1] oli suomalainen lääkäri. Hän oli Suomen ensimmäisiä naislääkäreitä. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1896, erikoistui sen jälkeen kulkutauteihin ja teki merkittävää työtä tuberkuloosilääkärinä silloisen kansantaudin hoitamisessa ja vastustamisessa.[2]
Rosqvistin vanhemmat olivat merikapteeni Johan Fredrik Rosqvist ja Maria Josefina Fagerström.[3]
Rosqvistin ystäviin kuului Karolina Eskelin,[2] joka matkusti Ellen Ahlqvistin kanssa Yhdysvaltoihin, jossa he toimivat lääkärinä.[3] Rosqvist tutustui Eskelinin tyttökoulun jatkoluokilla. He etenivät opinnoissa yhtä aikaa niin että suorittivat ylioppilastutkinnon 1885, filosofian kandidaatin tutkinnon 1888 ja valmistuivat lääketieteen lisensiaateiksi 1896. Hän kirjoitti kokemuksistaan lavantautia sairastavien hoidossa tutkielman, joka ilmestyi 1899. Sittemmin hän keskittyi tuberkuloosin hoitoon muun muassa Helsingin Marian sairaalassa 1897–1923, ja samalla hän toimi Helsingin tuberkuloosipoliklinikan ylilääkärinä vuodesta 1904 ja Helsingin kaupungin tuberkuloosilääkärinä vuodesta 1923. Rosqvist oli useiden taudin torjumista pohtineiden komiteoiden jäsen.[2]
Rosqvist toimi myös tutkijana ja valistajana sekä kirjoitti artikkeleita ja piti esitelmiä. Hän teki selvityksen parantoloiden ja poliklinikoidan toiminnasta eri maissa, ja sen pohjalta mietittiin tuberkuloosityön järjestämistä Suomen maaseudulla. Hän oli aktiivinen myös järjestötyössä.[2]
Lähteet
Kirjallisuutta
- Parvio, Salme, ”Ina Rosqvist 1865–1942”. Kirjassa Suomen Naislääkäriyhdistys 1947–1987. Helsinki 1987.
- Lääkärimatrikkeli 1927.
