Ilmari Saarinen (1918 Urjala – 1976 Sortavala[1]) oli suomalaissyntyinen Neuvosto-Karjalassa vaikuttanut runoilija, joka tuotannossaan kuvasi Karjalan luontoa, maisemia ja ihmisiä. Hänen Karjalaa ja Laatokkaa ylistävää runouttaan on tyylilajiltaan luonnehdittu sosialistiseksi realismiksi.[2] Saarista on myös pidetty Laatokan pohjoispuolisen seudun ensimmäisenä kotiseuturunoilijana, joka omisti runojaan muun muassa Helylän ja Värtsilän teollisuustyöläisille ja rautatieläisille.[3]
Saarinen syntyi vuonna 1918 urjalalaiseen työläisperheeseen. Hänen isänsä oli työmies Nestor Johan Saarinen ja äiti Lempi Maria puolestaan oli suorittanut lääkärintutkinnon. Vuonna 1927 perhe muutti Kanadan Ontarioon, jossa Nestor työskenteli muun muassa kaivoksilla ja äiti Lempi harjoitti lääkärin ammattiaan. Seitsemän vuoden kuluttua Saarisen perhe muutti lukuisten muiden amerikansuomalaisten tavoin Neuvostoliittoon, jonne he lähtivät rakentamaan uutta sosialistista yhteiskuntaa. Perhe asettui aluksi Pain kylään, josta Ilmari Saarinen lähti pian opiskelemaan Petroskoihin.[4] Valmistuttuaan Karjalan pedagogisesta akatemiasta, hän työskenteli opettajana Säämäjärvellä, Vieljärvellä ja Sortavalassa, kunnes ryhtyi päätoimiseksi kirjoittajaksi vuonna 1948.[1]
Saarisen ensimmäinen suomenkielinen runokokoelma Siivekkäät muurarit julkaistiin 1961. Neljä vuotta myöhemmin se käännettiin myös venäjäksi nimellä Moja Karelija (Minun Karjalani). Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi hän pääsi 1970.[1] Vuonna 2008 Sortavalassa järjestettiin Saarisen syntymän 90-vuotisjuhlan kunniaksi Minun Karjalani -niminen harrastajakirjoituskilpailu.[2]
Teoksia
- Siivekkäät muurarit, Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi, 1961.
- Punaiset liinat, Karjalan kirjakustantamo, Petroskoi, 1966.
- Listâ pamâti, Karjalan kirjakustantamo, Petroskoi, 1969.
Lähteet