Viljo Ilmari Helomaa (27. huhtikuuta 1904 Rauma – 12. syyskuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen juristi. Hän toimi vuodesta 1937 aina eläköitymiseensä vuoteen 1971 korkeimmassa hallinto-oikeudessa hallintosihteerinä vuoteen 1954 ja samalla kansliapäällikkönä helmi-maaliskuussa 1950 ja vuosina 1951-1952. Hallintoneuvoksena hän toimi vuodesta 1953 vuoteen 1971. Helomaa oli jatkosodan aikana Suomen miehittämän Itä-Karjalan sotilashallinnossa hallinto-osaston johtajana.[1]
Ilmari Helomaa suoritti Helsingin yliopistossa ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1929 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1932. Opiskeluaikanaan Helomaa kuului AKS-aktiiveihin toimien varapuheenjohtajana.[2] Hän työskenteli Vaasan lääninhallituksessa eri tehtävissä vuosina 1929-1936. Sen jälkeen hän toimi oikeusministeriön rikosrekisteritoimiston apulaistoimistopäällikkönä. Vuonna 1937 hän siirtyi korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa hän teki elämäntyönsä.[1]
Jatkosodan aikana hän toimi suomalaisten valtaamassa Itä-Karjalassa sen sotilashallinnon hallinnon johtajana. Hän astui tehtävään 17. heinäkuuta 1941 toimien lähes kolme vuotta tehtävässä.[3] Sotilasarvoltaan hän oli majuri.[1]
Sotien jälkeen hän jatkoi työtään korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Hallintosihteeriyden jälkeen hän toimi hallintoneuvoksena eläköitymiseensä asti.[1]
Työnsä ohella hän toimi useissa hallintolainkäytön alan komiteoissa. HÄn oli eduskunnan laki- ja talousvaliokunnan sihteeri vuosina 1949-1952, virkaylioikeuden sihteeri 1949-1955 ja jäsen 1966-1971 sekä kutsunta-asiain keskuslautakunnan puheenjohtaja 1965-1970.[1]
Tunnustuksena ansioistaan hänelle myönnettiin vuonna 1970 Suomen Leijonan suurristi.[1]
Lähteet
Viitteet
- ↑ a b c d e f Kuolleita - Hallintoneuvos Ilmari helomaa. Helsingin Sanomat, 18.9.1985, s. 18. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 20.4.2023.
- ↑ Hyytiä 2008: s. 44.
- ↑ Hyytiä 2008: s. 49.
