Ilmari Veikko Helenius (19. lokakuuta 1879 Kurkijoki – 22. marraskuuta 1944) oli Helsingin poliisimestari ja usean läänin maaherra. ^[1][2]

Helenius kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin reaalilyseosta 1900 ja valmistui Jelisavetgradin ratsuväen sotakoulusta 1902. Työuransa hän aloitti leskikeisarinnan Pihkovan henkirakuunarykmentin kornettina 1902–1909, toimi sitten Helsingin poliisilaitoksen opetusupseerina 1909–1911 ja oli Uudenmaan pankin palveluksessa kolme vuotta. Helenius otti osaa ensimmäiseen maailmansotaan ja sodasta palattuaan hän oli Terijoen poliisimestari 1917, Helsingin virkaatekevä poliisimestari 1917 ja vakinaisena 1918. Uudenmaan läänin virkaatekevänä maaherrana hän oli 1920 ja 1922, erittäin lyhytikäisen Petsamon läänin ainoana maaherrana 1921, Turun ja Porin läänin maaherra 1922–1932 ja Uudenmaan läänin maaherrana 1932–1944. Lisäksi Helenius toimi vapaussotaa valmistelleen sotilaskomitean jäsenenä 1917, etsivän keskuspoliisin uudistuskomitean puheenjohtajana 1922 ja poliisiasiainneuvottelukunnan puheenjohtajana 1933–1934.^[3] Suomen armeijan everstiksi Helenius ylennettiin 1918 ja kenraalimajuriksi 1922.^[4][1][2][5]

Ilmari Heleniuksen vanhemmat olivat kamarineuvos Viktor Helenius ja Eine Matilda Lindh. Hän oli naimisissa vuodesta 1907 Bertha von Oelsenin kanssa.^[2][5]

Ilmari Heleniuksen kanssa samaan hautaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalle on haudattu hänen poikansa Hans-Günther Helenius (s. 1911), joka hukkui neitsytmatkallaan olleen M/S Johanna Thordénin haaksirikossa Skotlannin vesillä tammikuussa 1937. Aluksella olleista 38 henkilöstä pelastui vain kahdeksan, ja aluksen hylky löydettiin vasta vuonna 1969.^[6]

Edeltäjä: Bruno Jalander

Uudenmaan läänin maaherra 1932–1944

Seuraaja: Armas-Eino Martola