Ilkka Koski |
---|
Henkilötiedot |
---|
Koko nimi |
Ilkka Rikhard Koski |
Syntynyt | 10. kesäkuuta 1928 Jyväskylä |
Kuollut | 28. helmikuuta 1993 (64 vuotta) Helsinki |
Kansalaisuus |
Suomi |
Nyrkkeilijä |
Pituus |
190 cm |
Painoluokka |
raskassarja |
Kätisyys |
oikea |
Ammattilaistilastot |
Ottelut |
9 |
Voitot |
7 |
– tyrmäysvoitot |
3 |
Tappiot |
1 |
Ratkaisemattomat |
1 |
Ei tuomiota/ mitätöity |
0 |
|
Infobox OK |
Ilkka Rikhard Koski (10. kesäkuuta 1928 Jyväskylä – 28. helmikuuta 1993 Helsinki) oli suomalainen nyrkkeilijä ja olympiamitalisti.[1] Vuosina 1958–1962 hän nyrkkeili ammattilaisena yhdeksän ottelua (seitsemän voittoa,[1] joista kolme tyrmäyksellä, yksi tasapeli, yksi tappio). Koski oli paras suomalainen raskaansarjan nyrkkeilijä lähes koko 1950-luvun. Hänen urheilu-uransa päättyi työtapaturmaan 1962[1].
Vuonna 2008 Ilkka Koski nimettiin Suomen nyrkkeilyn Hall of Fameen.
Amatööriura
Ilkka Koski nousi Suomen ykköseksi vuonna 1951 tyrmäämällä SM-kisoissa edellisen mestarin Teemu Kuuselan. Lokakuussa 1950 Koski otteli ensimmäisen maaottelunsa. Vastassa oli Puola ja sen edustaja Rudolf Drapała, josta Koski otti maaotteluvoiton tyrmäyksellä.[2] Tammikuussa 1951 käytiin Helsingin Messuhallissa 7 000-päisen yleisön edessä Ruotsin Ingemar Johanssonin ja Ilkka Kosken välillä huima ottelu, jossa Johansson kävi toisessa erässä uransa ensimmäistä kertaa lattiassa lukua ottamassa. Johansson kuitenkin voitti tiukan ottelun pistein.
Helsingin olympialaisissa Koski pääsi suoraan 2. kierrokselle, jossa hän kohtasi Unkarin vuoden 1949 Euroopan mestarin László Benen, sen jälkeen Ison-Britannian Eddie Hearnin ja välierissä Ingemar Johanssonin, jolle koki pistetappion 1–2. Näin Koski saavutti pronssimitalin.[3] Mitali tosin annettiin vasta vuosia myöhemmin vuonna 1970.[4]
Vuonna 1954 Koski valittiin edustamaan aikanaan arvostettuun Eurooppa–USA-otteluun. Kylmän sodan aikaiset edustajat tulivat tosin vain Neuvostoliiton johtaman blokin ulkopuolelta. Toukokuussa 1954 Chicagossa Koski kärsi tappion keskeytyksellä 3. erässä Garvin Sawyerille silmäkulman auettua.[5]
Viime hetken valinnassa vuoden 1956 lopulla Koski sai paikan edustaa Suomea Melbournen olympialaisissa. Kosken toiset olympialaiset Melbournessa 1956 eivät sujuneet enää niin kuin Helsingissä. Hän koki tappion jo avauskierroksella italialaiselle Giacomo Bozzanolle.[3]
Urallaan Ilkka Koski edusti Helsingin Nyrkkeilyseuraa vuosina 1951–1954 ja 1954–1957 Helsingin Nyrkkeilijöitä. Kaikkiaan maaotteluedustuksia tuli 24, joista Koski hävisi vain viisi.
Ammattilaisura
Koski siirtyi ammattilaiseksi kesäkuussa 1958 Elis Askin talliin. Hänen vastustajiaan olivat useimmiten saksalaiset ammattilaisnyrkkeilijät. Nimekkäimpiä olivat Hans Friderich, jonka Koski voitti pistein, sekä entinen amatöörien Euroopan-mestari Ulli Nitzschke, joka tyrmäsi Kosken. Nitzschke-ottelu oli Kosken ainoa ammattilaistappio. Sen jälkeen Koski otteli vain kahdesti ruotsalaista Lasse Norlingia vastaan, ensin Tukholmassa ja sen jälkeen Helsingin olympiastadionilla Olli Mäki–Davey Moore-ottelun esiotteluna elokuussa 1962.[6]
Kosken urheilu-ura päättyi lokakuussa 1962 työtapaturmaan hänen saatuaan sähköiskun ja pudottuaan sähkötolpasta. Hän siirtyi onnettomuuden jälkeen sairaseläkkeelle Helsingin kaupungin sähkölaitoksen palveluksesta. Sen jälkeen hän teki ravintolan vahtimestarin töitä.[7]
Saavutuksia
Lähteet
- ↑ a b c d Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 140–141. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7
- ↑ Dual Match Poland - Finland 12:4 - Wrocław, Poland - October 8, 1950 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 22.9.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Ilkka Koski sports-reference.com. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 22.9.2018.
- ↑ Sata tarinaa, Suomen urheilu 1917-2017: 1970 - Myöhästyneet mitalit Urheilumuseo. Viitattu 22.9.2018.
- ↑ Duals USA - Europe 10:10 - Chicago, USA - May 20, 1954 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 22.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Ilkka Koski boxrec.com. Viitattu 22.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Rinne, Pekka (toim.): ”Pekka Polsa: Muuten lupsakka – mutta armoton iskemään”, Kultaa – Kunniaa – Kyyneleitä osa III, s. 383–388. Turku: Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980.
Aiheesta muualla